Teatterissakäynnistä tuli jälleen kerran mieleen harmistus siitä, kun ei pääse suomalaiseen teatteriin. Se ei vaan ole sama ruotsiksi, vieraalla kielellä joutuu liian paljon keskittymään itse kieleen eikä voi vaan rentoutua ja nauttia näytelmästä.
Nyt erityisesti harmittaa Kjell Westön Missä kuljimme kerran. Kirjaan perustuvan näytelmän ensi-ilta oli Helsingin kaupunginteatterissa torstaina. Ilmeisesti näytelmä on loppuunmyyty jo pitkälle tulevaisuuteen. Ei ole siis toivoakaan saada lippuja, kun peruutuspaikka-vaihtoehtoa ei ole enkä osaa suunnitella teatterikäyntejä ja Suomen reissuja yli puoli vuotta etukäteen. Teatterit ovat sitä paitsi aina suljettuina pyhien ja lomien aikaan, kun minulle sopisi. Kesäteatteria voisi ehkä taas ensi kesänä yrittää.
Luin jokin aikaa sitten Westön kirjan, täältä löytyy aika hyvä arvostelu. Erityisesti pidin Helsinki-kuvauksesta, varsinkin nyt muilla mailla asuessa tulee ihan nostalginen olo, vaikka kaupunki on tietysti kirjassa ihan eri kuin mitä se on omana aikana ollut. Pakko oli välillä ihan tarkistaa, että mikäs se Vladimirinkatu olikaan, entä Itäinen Heikinkatu. Myös ajankuva, yhteiskunnallinen ilmapiiri, sisällissota sekä sen seuraukset oli havainnoitu hienosti. Suomen kansalaissota on mielestäni muutenkin tosi mielenkiintoinen aihe, on vaikea käsittää, että siitä on niin lyhyt aika kun suomalaiset sotivat toisiaan vastaan, tappoivat silmittömästi naapureitaan. Välillä kirjassa tosin häiritsi Westön tyyli antaa tapahtumien soljua, jolloin oikein mikään tietty tapahtuma ei nouse toisen yli eikä dramaattisia huipennuksia juuri synny. Ikäänkuin asiat vain tapahtuisivat ilman että niihin voi mitenkään vaikuttaa.
Haluaisin myös päästä Studio Pasilaan katsomaan stand uppia, mutta sinnekään en ole onnistunut muutamista yrityksistä huolimatta saamaan lippuja. Ja edelleenkin harmittaa se, että missasin Suomenhevosen Komissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti