perjantaina, maaliskuuta 14, 2008

Päiväkotijonoon hushus

Pitäisi vihdoin saada ilmoittauduttua kunnalliseen tarhajonoon. Täällä luvataan tarhapaikka viimeistään 3kk kuluttua siitä, kun lapsi on täyttänyt vuoden. Alle vuoden ikäisiähän ei käytännössä tarhoihin oteta. Tähän asti systeemi on mennyt niin, että tarhapaikan saa syntymäajan perusteella eli kesäkuussa syntyneet aiemmin kuin heinäkuussa, riippumatta milloin tarhajonoon on menty. Kuulemma heinäkuussa systeemi on muuttumassa siten, että paikat jaetaan ilmoittautumisen perusteella. Tukholmassa on ollut ihan mieletön vauvabuumi ja kaikki paikat pullistelee vastasyntyneitä. Siksipä tässä olisi aika kiire päästä jonoon. Tänään muutaman ruotsalaisäidin kanssa juteltuani päätin että nyt, tänään saan sen tehtyä. Se on ollut to do -listalla viimeisen kuukauden, ja systeemi on toiminut kun olen käynyt sitä kurkkimassa. Mutta kaupungin ilmoittautumiswebbisivu on tietysti juuri nyt kaatunut! Aarghhh.

Ensisijainen tarha meille kuitenkin on suomenkielinen päiväkoti jokseenkin lähellä kotia. Monen kanssa asiasta puhuttuani ja kirjoja luettuani olen todennut, että kyllä se vaan on pienen matkan vaivan väärtti, että Vera saa suomenkielisen päiväkotipaikan ja suomenkielen oppiminen ei ole pelkästään minun varassani. Tämä päiväkoti on yksityinen ja sinne ollaan oltu jonossa jo Veran syntymästä lähtien. Mikään ei kuitenkaan ole varmaa eikä meille sieltä ole paikkaa luvattukaan. Tänään kuitenkin soitin sinne ja sanoivat, että kyllä se on hyvin mahdollista. Seuraavaksi pitäisikin mennä tutustumiskäynnille.

3 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Kuulostaa ihan huipulta tollanen suomalainen päiväkoti!! Olisin superonnellinen jos täälläkin moisia olisi... Varmaan auttaa ihan hirveästi että muutkin kuin äiti puhuu suomea. Oi oi nyt tulin ihan katelliseksi :)
Tsemppiä, jotta sen paikan saisitte!!

Hanna Kopra kirjoitti...

Mustakin toi kuullostaa ja vaikuttaa ihanalta! Kävin oikeen tutustumassa sivuihin. Tosi ihana. Kaikki kukkien kasvattamiset ja muut.

Tukholman tyttö kirjoitti...

Johanna, joo se on kyllä hieno asia isossa kaupungissa asumisessa (ja tietty Tukholmassa on niin paljon suomenkielisiä) että täältä löytyy suomenkielisiä päiväkoteja tai päiväkotiryhmiä useampia. Tuo mainittu on meitä lähinnä eli sinne yritetään ja toivottavasti päästään. Onko sulla siellä ketään suomenkielisiä kavereita/tuttuja edes?

Hna, joo, kunhan nyt päästään käymään että voidaan todeta ihan in the real life myös. Mutta yhden kaverin lapsi on siellä ja ne on olleet tosi tyytyväisiä eli hyvältä vaikuttaa. Kerron sitten kun me on saatu se tutustumiskäynti aikaiseksi!