Matkaraportti

Tässä lupaamani matkakertomus. Tästä tulikin varmaan pisin blogitekstini ever...

Pakkauspuuhissa, valitaan matkalukemista:

Lentomatka meni vallan loistavasti. Vera nukkua päräytti molempien ruokailujen aikana kunnon päiväunet kopassa, joka asennettiin seinään kiinni.




Todella kätevä, mutta vähän siinä ja siinä, että meidän tyttö mahtui siihen. Paluumatkalla ei muuten olisi saatukaan koppaa käyttöön - lentoemäntä väitti, että Vera on liian pitkä ja painava ja se on tarkoitettu vauvoille, jotka ei vielä osaa nousta pystyyn. Ymmärrän kyllä huolen, kun Vera pungersi kopassa seisomaan oli paras olla hereillä… mutta saatiin koppa vakuutettuamme, että otamme itse riskin, että neiti tippuu kopasta. Tyttöhän ei sitten nukkunut ollenkaan koko lennon aikana, joten se siitä kopan hyödyllisyydestä.. mutta palatkaamme siihen myöhemmin.


Ensimmäisen yön yövyimme Newarkin lentokentän lähellä lentokenttähotellissa. Auto oli varattu sieltä seuraavalle aamulle, joten tuntui kätevältä että olimme valmiiksi lähellä. Teimme kuitenkin iltapäiväreissun New Yorkiin, jossa käytiin illallisella kivassa italialaisravintolassa Greenwich Villagessa.




Vera nukahti tässä vaiheessa vaunuihin ja oli todellakin kanttuvei, vaikka heräsikin takaisin matkalla hotelliin. Illalla oltiin hotellilla 21 aikaan, joka siis täällä jo 03 eli ei ihmekään jos tyttöä nukutti. Yö nukuttiin suht hyvin, Vera heräsi tosin jo klo 04 paikallista aikaa eli 10 meillä. Ihan normaali heräämisaika siis, joskin vähän myöhään kotioloissa :)

Hotellissa oli tämä kertakäyttökulutuksen aiheuttama järkytys, josta kerroinkin jo aiemmin. Säästäähän siinä henkilökuntakuluissa, kun ei tarvitse ketään tiskaamaan… onko ihme jos maapallo hukkuu jätteeseen kun tämmöistä sallitaan.


Varsinainen eka matkakohde oli Cape Cod Bostonin lähellä. Sinne matka-ajaksi arvioitiin autolla 5 tuntia. Meillä meni kaikkine pysähdyksineen 8 tuntia. Aika rankka päivä siis. Ihmeen hyvin Vera jaksoi matkan kuitenkin, ottaen huomioon, että meillähän ei ole autoa eikä siis kovin usein harrasteta tällaisia pitkiä automatkoja.


Cape Codissa yövyimme Agapé B&B:ssä. Aivan ihana talo, ystävälliset ja avuliaat omistajat sekä upea romattinen huone, joka tosin oli 10 min saapumisemme jälkeen kaaoksen vallassa. Saatiin myös veloituksetta matkasänky Veralle käyttöön.





Cape Cod on itärannikon ja etenkin rikkaiden ja hyvin toimeentulevien bostonilaisten suosittu lomanviettokohde, onhan sinne Bostonista vain parin tunnin matka. Mm. Kennedyt ovat kotoisin Cape Codista ja kävimmekin JFK-museossa Hyannisissa.



Karttaa katsoessa helposti erehtyy mittasuhteista ja itselleni ainakin tuli yllätyksenä, miten suuri Cape Codin niemi onkaan. Emme kerenneet niemen kärkeen, vaikka ajelimmekin jonkin verran edestakaisin. Chatham oli viehättävä pieni kaupunki. Merenranta oli upea, me tosin löysimme pienen järven, joka oli Veralle paljon sopivampi varjoineen kuin ankaran kuuma merenranta.




Kävimme myös merellä katsomassa valaita. Valaat tulivat todella lähelle, aivan huippua! Vera tosin nukkui läpi koko shown…


Vera otti ensimmäiset askeleensa Cape Codissa, ja nauraa rätkätti päälle.


Seuraavaksi suuntasimme kohti Vermontia, tarkoitus oli yöpyä matkalla New Hampshiren Concordissa mutta päädyimmekin vahingossa Massaschusettsin Concordiin, ja kaiken lisäksi aika tylsään Best Western -hotelliin… käsittämätöntä, että joka osavaltiolla pitää olla samannimiset kaupungit. Berliinikin löytyi muuten monesta :) Sieltä piipahdimme Cambridgessa Bostonin kupeessa haahuilemassa Harvardin kampuksella.



Concordista lähdimme kohti Waitsfieldiä, josta olimme varanneet seuraavan yösijan. Monen tunnin ajon jälkeen totesimme olevamme väärällä tiellä!! Onneksi edes suunnilleen oikeaan suuntaan. Tässä vaiheessa sitten laskimme, että tulee turhan pitkä matka Waitsfieldiin, siirsimme varausta seuraavalle yölle ja tilalle otimme paikan kauhujen hotellista, josta aiemmassa postauksessa:

Idyllisen näköinen alppihotelli

Huomaa tuolilla barrikoitu taka-ovi. Takana pimeä huone täynnä vanhoja kuntosalilaitteita ja tyhjä uima-allas:

Seuraavana aamuna meillä oli todellakin hoppu eteenpäin, minäkään en halunnut käyttää aamun unimahdollisuuttani (mun vastuulla yöt, J hoiti aikaiset aamut Veran kanssa). Kohti Waitsfieldia. Matkan varrella näimme useitakin katettuja siltoja:

B&B 1824 House Inn oli ihana paikka! Vaikka www-sivuilla oli mainittu, ettei lapsia otettaisi, onnistui se kuitenkin. Pinnasänkyä emme kuitenkaan saaneet, tämä olikin ainoa paikka missä se ei onnistunut.






Pihapiiri oli kerrassaan idyllinen, huolella laitettu ja hoidettu.




Talo kaunis ja omistajat mukavia. Illalla mahtava barbeque-illallinen vanhassa vajassa ja aamulla mahtava aamiainen ah, niin amerikkilaisine vohveleineen ja tuoreine marjoineen ja hedelmineen. Todella suositeltava paikka.

Sitten Kanadaan, mutta ensin Ben & Jerryn jäätelötehtaalle. Sinne hävitimme sen päivän lounasnälän J Ben & Jerryn tehdas lienee Vermontin tunnetuin nähtävyys. Factory tour kesti puoli tuntia, maksoi kolme dollaria ja lopuksi sai pienen maistiasen. Loput jätskit sai sitten rahalla. Ihan hauska kokemus.



Kanadasta kerroinkin jo jonkin verran aiemmin. Siellä todellakin satoi, satoi, satoi. Ukosti, satoi. Vesitrombikin oli tosiaan ollut. Vähemmästäkin tulee kurja kuva kaupungista, mutta eipä kyllä Montréalin arkkitehtuurikaan juuri vakuuttanut. Sääli ettemme kerenneet Quebeciin. Ranskaa oli hauska kuulla. Kaikki kyllä puhuivat myös englantia. Meidän hotelli oli todella mahtava ja kohtuuhintainen. Kaksi huonetta ja keittonurkkaus, sopi lapsiperheelle loistavasti.


Montréalista sitten kolmen päivän päästä takaisin Jenkkien puolelle ja kohti häitä Stoween Vermontiin. Stowe on tunnettu hääpaikkana läpi Vermontin ja ties vaikka muuallakin Amerikassa, sinne siis matkustetaan varta vasten mennäkseen naimisiin. Siellä olikin sitten paljon hääparin sukulaisia ja ystäviä sekä Amerikasta että Ruotsista. Häät olivat lauantaina ja parhaiten niitä kuvaa yhdistelmä juutalaiset hippihäät.. Päivällä oli kiva aurinkoinen sää. Jatkot pidettiin paikallisella Country Clubilla ja silloin alkoi sataa. Kissoja ja koiria. Ämpärin kokoisia sadepisaroita. Käsittämättömiä säävaihteluita.

Vera juhlatamineissaan hääpaikalla taidekeskuksessa :

Hääpari oli hommannut lastenvahdin, ja me sitten jätimme Veran tämän tädin huomaan varoituksen sanoin. Täti katsoi minua kuin vajaamielistä kun kerroin, ettei Vera ole tottunut vieraisiin. Jouduin tarkentamaan, että niin meillä pohjoismaissa on pitkät äitiyslomat ja Vera on edelleen kotona minun kanssani. Täti oli kovasti hämmentyneen oloinen. Jenkeissähän ei mitään varsinaisia äitiyslomia ole, vaan äitiysloman saaminen riippuu ihan tyystin työnantajasta. Jos jotain lomia meinaa pitää, voi olla ettei ole työtä mihin palata.

No joka tapauksessa Vera jäi rattaisiin, täti työntelemään. Tunnin kuluttua saapuu täti, Vera naama punaisena hysteerisenä huutaen sylissään. Että se siitä sitten. Ei auttanut, vaikka täti oli New England Nanny koulutukseltaan, äitin syliin oli päästävä. Ja siinä sitten oltiin. Vera nukkui vaunuihin ja illallinen sujui ihan mainiosti niinkin. Tulipahan kokeiltua…

Sitten ajeltiinkin jo takaisin kohti New Yorkia, matkalla ajettiin West Brattleboron ja kauhujen hotellin ohi, satoi ja ukosti niin että tuskin tietä näki… ja mieleen hiipi kaamea epäilys, oliko tämä sitten kohtalo, että päädymme sinne uudestaan… ei sentään :) Yövyimme Greenfieldissä, oikein ihana B&B sielläkin.



Ja sitten New Yorkiin viimeiseksi kolmeksi päiväksi. New York on vaan mahtava, lempikaupunkejani. Vähän tosin turhan kuuma ja kostea heinäkuun helteillä… Gershwin-hotellilla oli loistava sijainti kauppojen, Empire State Buildingin ja Penn Stationin lähellä; hotelli oli omaperäinen ja viihtyisä. Ainoa miinuspuoli suihkujen toimimattomuudesta – tarjolla oli joko tulikuumaa tai kylmää vettä, ei mitään siltä väliltä.




Nykissä shopattiin kuin pienet eläimet. Halpa dollari ja kaikki ne kaupat lietsoivat meidät molemmat himoshoppaajan suorituksiin. Myös edessä häämöttävä töihinpaluu vaikutti uusien työvaatteiden ostoinnostukseen. Kotimatkaa varten jouduttiinkin ostamaan kolmas matkalaukku…

Ja sitten juhlittiin tietysti 1v synttäreitä:

Central parkin lasten eläintarhassa oli mm vuohi

Uusi I love NY-kassi tarkastelussa

Kotimatka menikin sitten aika plörinäksi. Vera kieltäytyi nukkumasta ja mulla melkein meni hermot. Vaikka ymmärtäähän sen. Ihmeen hienosti pikkutyttö jaksoi koko matkan, vähemmästäkin käy ylikierroksilla. Eikä siinä lentokoneessa niin helppo ole nukkua itselläkään.
Kerrasssaan upea matka ja yllättävän hienosti tosiaan 1-vuotiaan kanssa sujui. Välillä meni hermot äidillä ja tyttärellä, mutta aika vähin itkuin selvittiin. Jälkikäteen ehkä olisi voinut karsia matkasta joitakin päiviä ja toisaalta pysytellä hiukan enemmän paikoillaan. Välillä jopa päivittäinen muuttaminen oli aika rankkaa.


Muutama lisähuomio: autolla siellä tosiaan ajaa kaikki. Suurin osa tuntui rutisevan bensanhinnasta, vaikka se on meikäläisten hintatasoon verrattuna puoli-ilmaista. Kaipa se tuntuu, kun mihinkään ei pääse ilman autoa, ja bensaa kuluu. Auto-onnettomuuksia näiden 2 ½ viikon aikana nähtiin enemmän kuin koko aiemman elämän aikana yhteensä. Liikennepoliiseja oli myös joka paikassa. Ehkä nämä korreloivat keskenään? Helppoa ajaminen jenkeissä kyllä on (vaikka ajettiinkin pari kertaa harhaan..), automaattivaihteet, loistava opastus ja valtavat tiet neljine kaistoineen. Voit myös adoptoida valtatien; adopt a highway -kylttejä näkyi usein.


Tippikulttuuri aiheuttaa aina päänvaivaa. Jotenkin kornia, että tippiä pitää maksaa vähintään 15% laskun päälle, mielellään 20%. Palvelu onkin sitten kyllä aivan loistavaa. ”My name is Michelle and I am serving you today” –tyyppisiä tervehdyksiä et kyllä Ruotsissa kuule. Jo Kanadan rajan ylittäminen huonosi palvelua ainakin puolella. Lieneekö siellä sitten kunnolliset palkat? Aina pitää myös muistuttaa itseään, että verot lasketaan laksun päälle. Loppulasku voi siis yllättää ikävästi.


Huh. Eiköhän tässä ollutkin yhdelle kertaa juttua!