keskiviikkona, joulukuuta 12, 2007
Kielipolitiikkaa
Pitääkin kertoa vielä tästä töissäpiipahduksesta, että yksi työkavereistani kun kuuli minun puhuvan Veralle suomea, hämmästeli että, oi puhutko suomea lapsellesi... voi anna mun kaikki kestää. Niin, onhan se tosiaan minun äidinkieleni, ja ruotsi on todellakin edelleenkin minulle vieras kieli... kyllä siis todellakin puhun äidinkieltä lapseni kanssa. Ihan ihme otuksia jotkut, miten ne edes saa pieneen mieleensä tuommoisia??? Ihan kun sitä jotenkin niinku muuttuisi ruotsalaiseksi kun muuttaa Ruotsiin. Sitähän vaan kokee itsensä kahta enemmän suomalaiseksi täällä. Niin, pitikin siitä kaksikielisyydestäkin kirjoittaa. Seuraavassa sitten.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Lapsi tulee aikuisena olemaan tosi kiitollinen siitä, että äiti on puhunut omaa äidinkieltään. Se ei myöskään ole kuulemma aina ihan helppoa!
Niin, ehdottomasti pitää vaalia kaksikielisyyttä. Sehän on arvokas asia. Toiset ei näemmä sitä tajua...
Norppa, näin minäkin ajattelen. Suomi varsinkin on niin vaikea kieli, että sen todella kunnolla oppii melkeinpä vain lapsuudesta lähtien. Täällä Ruotsissahan on paljon surullisia esimerkkejä siitä, miten käy kun suomea (useimmiten äidin kieltä) ei ole opetettu pienestä, eikä sitä sitten koskaan ole opittukaan.
Orava, ei se työkaveri pahalla tai ilkeyttään, ajattelemattomuuttaan vain ;)
Lähetä kommentti