Niin, kielipolitiikka on se kuuma peruna. Tässä mummoni kanssa tänään jutellessa mietin taas kerran, miten karseaa 60-70-luvun yksi totuus -ilmapiiri on ollut. Silloin kun virallinen totuus Ruotsissa oli, että lapsi ei voi oppia kuin yhden kielen hyvin. Ja jos se on suomi, niin sittenhän lapsi kärsii koulussa kiusaamisesta, kun ei taida ruotsia, ja ruotsihan tietysti pitää osata Ruotsissa. Ja sitten ne sadat ja sadat suomalaisnaiset, jotka muuttivat Ruotsiin työn perässä ja tapasivat sen oman svenssoninsa, uskoivat että parempi niin. Mitäs silla suomen kielellä, sehän on niin rumaakin... ja muutenkin sitä nyt puhuu vaan juopot puistoissa ja rakennustyömailla.
Vaikka oma lapsi ei sitten ymmärräkään mummonsa puhetta, niin sehän on pieni menetys siitä ilosta, että lapsi integroituu ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Ja siinä siten kasvoi tuhansia lapsia, jotka nyt miettivät, miten kivaa olisi osta äitinsä kieli, jos. Niin, jos silloin jo olisi tiedetty paremmin.
Totuushan on siis se, että lapsi voi oppia vaikka kolme kieltä, kunhan vanhemmat ovat kielten käytössä ja opetuksessa johdonmukaisia. Jostain kaksikielisyyspapereista luin myös, että maailmassa itse asiassa enemmistö puhuu kotikielinään useampia kieliä. Ja eihän tarvitse katsoa kuin meidän suomenruotsalaisiamme, joista suurin osa puhuu täydellisesti sekä ruotsia että suomea. Ja se on siis myös fakta, että asuinmaan kielen, oli se sitten isän tai äidin tai ei kummankaan kieli, lapsi oppii joka tapauksessa.
Siis, 70-luvun harhaluulot on kumottu ja voimme todeta, että usemman kielen opettaminen on, ei pelkästään mahdollista vaan myös suhteellisen luonnollista.
Mutta onko se sitten helppoa? Kuten mainitsin, suomen kieli Ruotsissa on ollut ja valitettavasti on edelleen alemman statuksen kieli. Puiston setien, rakennustyöläisten ja sairaala-apulaisten kieli. Tämä on toki muuttumassa tai muuttunutkin osittain jo, ja osa tästä tunteesta on varmasti omassa päässä, mutta kyllä edelleenkin törmää näihin yllättyneisiin oi, puhutko lapsellesi suomea -kommentteihin. Kuinka ylläpitää ja saada aikaan erinomainen suomenkielentaito (kirjoitetaanko tämä yhteen, apua miten tämmöiset voi unohtaa...) tällaisessa ympäristössä? Varsinkin, kun kielen oppiminen nimenomaan perustuu siihen, että äiti, siis minä, puhun johdonmukaisesti AINA lapseni kanssa suomea. Jo nyt törmään välillä sen vaikeuteen, kuinka puhua aina suomea. Ehkä varsinkin nyt kun Vera ei vielä vastaa, kun tuntuu että jos ympärillä on ruotsia puhuvia ihmisiä, pitäisi olla kohtelias ja puhua lapselle ruotsia, jotta muutkin ymmärtävät. Siis haloo, itsekin tiedostan miten typerää tämä on. Siis kerrassaan typerä tunne, mutta siellä se on. Eli tässä on itsellä jokapäiväistä opettelemista.
Muuten, J osti muutama vuosi sitten suomenkielen oppikirjan Finska, lättare än du tror (!!), jossa, arvatkaapa mitkä kaksi ammattia opittiin ensimmäisessä kappaleessa? No, rakennustyöläinen ja sairaala-apulainenpa tietysti! Ei millään pahalla näitä kahta ammattia kohtaan, mutta kuinka yleisiä nämä nyt lienee nykyisin suomalaisten keskuudessa, edes Ruotsiin muuttaneiden... ja kamoon, lättare än du tror?? Oisko ehkä lääkäri ja juristi olleet helpompia oppia... laitetaan heti kättelyssä innokkammallekin oppijalle luu kurkkuun!
5 kommenttia:
Juu tiedän ton tunteen, kuinka hassua on puhua vauvalle suomea kun kukaan muu seurueessa ei ymmärrä. Tuntuu melkein kuin yrittäisi jättää muita "keskustelujen" ulkopuolelle. Ja niinhän se on, että äidin tulisi puhua vain omaa kieltään, jottei vauva sekoita kahta kieltä yhteen.. Vaikea juttu oikeesti!
Täällä suomalaisia on ilmeisesti sen verran vähemmän ja pidetään hiukan eksoottisempina (hehe), ettei tollasta vähättelymeininkiä ole.. Päinvastoin tuntuu, että norjalaiset ja suomalaiset tuntevat jonkin sortin yhteyttä Ruotsi-isoveljen varjossa ;)
Johanna, aivan noin! Ja varsinkin jos ympärillä on tuttuja ihmisiä, tuntuu tosi epäkohteliaalta puhua vauvalle suomea... ehkä tämä helpottaa sitten kun lapsi alkaa vastata takaisin?
Suomalaisia ja norjalaisia tosiaan yhdistää tämä suhde Ruotsiin, eli me kyllä symppaamme toisiamme!
Miten muuten sinun norjankielentaitosi, onko ihan sujuvaa? Minä kun en oikein norjaa ymmärrä... ja sitä on ruotsalaisten tosi vaikea tajuta.
oonpa tota kaksikielisyyttä tässä itekkin pohtinut. löysin Norjasta aivan ihanen miehen ja kompromissin muodossa ollaan nyt ettimässä Tukholmasta asuntoa.
Itellä on 4-vuotias poika ja olen miettinyt, että mitkähän senkin naperon mahdollisuudet on oppia ruotsia. omat taidot on jossain lähellä 0.. mutta ehkä ne ala-asteen opit jossain välissä muistuu mieleen.
Hei Elli, kiva kun kävit kommentoimassa! Sanoisin kyllä tuohon sun huoleen, että siitä päätellen mitä mä olen kuullut, teidän napero tulee oppimaan aivan lostavaa ja täydellistä ruotsia. Jos asuu Ruotsissa, sitä vaan ei voi välttää. Kuulemma jopa lapset, jotka ovat suomenkielisiä ja käyvät suomalais-ruotsalaista koulua Tukholmassa, puhuvat välitunneilla keskenään ruotsia. Järkyttävää mutta totta. Kunhan pidät huolta että napero oppii myös suomea, se on meidän tehtävä :D
Ja kyllä sinäkin sen ruotsin opit, kunhan vaan alat sitä käyttämään aktiivisesti samantien, se tulee jostain takaraivosta. Ihme juttu, mutta siellä se on! Oli mullakin, vaikka alkuun oli ihan kamalan vaikeeta!
Toivottavasti olette jo löytäneet täältä asunnon, se kun ei ole ihan helppoa...?
no... pikasesti vastaan nyt vielä tännekin :P
mutta ollaan 3-4 päivä menossa katsomaan asuntoja. joku kämppä saadaan äijän duunipaikan, Handelsbankkenin, kautta. toivottavasti joku luukku löytyy!
Lähetä kommentti