No siis asuu. Ja ei asu. Hna:n kommenttilootassa käytiin pari päivää sitten keskustelua, pitääkö perheellisten asua tunnin bussimatkan päässä Keravan rajalla vai voiko sitä edelleen asua ihmisten ilmoilla (suora lainaus), ts. tämä perinteinen maalla-kaupungissa keskustelu parhaimmillaan. Siis tuleeko maalla kasvaneista lapsista onnellisempia ihmisiä? Onko väärin asuttaa kakarat kerrostaloasuntoon? Ja kasvaako pääkaupunkiseudulla kieroon (oli se sitten Helsinki tai Tukholma)? Asiaahan ei siis muotoiltu ihan juuri näin, mutta viivat suoriksi vetämällä päästään suurinpiirtein tähän kahtiajakoon.
Ja monesti olen oikeasti törmännyt siihen mielipiteeseen, että kyllä maalla vaan saa niin erinomaisen ja hienon lapsuuden. Varmaan saakin, jotkut ainakin. Mutta kyllä sellaisen lapsuuden hei oikeasti voi saada myös kaupungissa, pienessä tai isossa. Ei kai siellä maallakaan enää leikitä käpylehmillä. Eikä kaikki stadissa kasvaneet joudu hunningolle (en ainakaan tunnusta, jollei Tukholmaa lasketa hunningoksi?). Mustavalkoinen ajattelu siis ärsyttää. Itse olen iloinen, että sain kasvaa kaupungissa. Minusta se oli kivaa, suurimman osan aikaa. Tosin eipä minulla ole juuri vertailukohtaa, ja siksipä en menekään väittämään, että maalla olisi kurjempaa.
Vera kasvaa todennäköisesti ainakin ensimmäiset ikävuorensa keskustassa. Monet tutut ovat olettaneet, että kaipa mekin nyt aletaan katsella omakotitaloa lähiöstä. No ei aleta. En halua omakotitaloon, en halua autoa, eikä mielestäni lapsen kanssa ole mitenkään ongelmallista asua Tukholman keskustassa. Toki on mahdollista, että joidenkin vuosien kuluttua mieli muuttuu ja alan haikailla omaa pihaa ja sitä, ettei lasta tarvitse koko ajan vahtia kun oven avaa. Saunaakaan tuskin saisin omakotitaloon kaupan päälle, kun ei täällä sellaista juuri ole. Kerrostalossamme asuu lisäksi tällä hetkellä n 9-10v poika, n 3-4v tyttö, 2v poika sekä 1kk vanha tyttö Veran lisäksi. Ja hyvin näyttävät nuo vanhemmat lapsetkin viihtyvän.
Emme siis suunnittele muuttoa maalle, emme edes lähiöön.
6 kommenttia:
Mä olen kasvanut Hgin kantakaupungissa ja niin tulee kasvamaan meidän tulokaskin! Raskausuutisten kuultua monet Espoon rivareissa asuvat kaverit sanoivat että taidetaan mekin kohta muuttaa
"maalle". Heidän yllätyksekseen ostettiinkin vain isompi kerrostalokämppä nykyiseltä asuinalueelta. Ihme oletuksia! Mä kun olen tottunut elämään ilman omaa pihaa, niin en osaa sitä kaivata. Ja kesäviikonloput menee yleensä hyvin pitkälti vanhempien kesämökillä...siellä saa tonkia pihaa ihan kyllikseen! Mä en usko, että pikku-Oravasta tulee näillä spekseillä yhtään sen hullumpi kuin äidistäänkään. :D
Kai se on pääasia, että jokainen löytää pesänsä sieltä mikä itselleen parhaalta tuntuu ja antaa muidenkin tehdä haluamansa valinnan moralisoimatta!
Me asutaan ihan maalla, ja vieläpä oikealla maatilalla. Tällä haisee lanta ja rapa roiskuu tähän aikaan vuodesta.
On ollut hirveen kivaa, että lapset ovat saaneet kokea tälläistakin elämää. Lapset ovat hoitaneet lampaita ja vastasyntyneitä karitsoita, saaneet ratsastaa hevosilla, päässeet leikkuupuimurin ja traktorin kyytiin. Ollaan nostettu pelloilta perunaa ja palsternakkoja. Kotimme ikkunoista ihastelemme metsäkauriita, 'pupuja' ja milloin mitäkin.
Maatilaa pitää nuoriperhe, jossa saman ikäisiä lapsia kun meillä. Mikä onkin ollut meidän pelastus kun muutettiin ihan uuteen paikkaan ... ja maahan :-) Muuten olis ehkä ollut ihan orpo olo täällä landella.
Vaikka täällä onkin kaunista ja rauhallista, niin kyllä tarkotus olis muuttaa lähemmäs kaupunkia. Olis sitten koulut, kaverit, harrastukset ja palvelut lähempänä.
Joka toinen viikko haluan asua maalla, ja joka toinen ihan kaupunkimme, Ystadin, keskustassa. Kerran kuussa jossain siinä välillä ;-)
Niin ikävää kun se voikin olla - kaikkea ei voi saada. Joku kompromissi meidänkin täytyy tehdä sitten kun lähdetään katsomaan seuraavaa asuntoa. Kompromissihan voisi olla - yksi asunto kaupungissa ja toinen maalla ;-)
suurella osalla suomalaisista kaupunkilaisista l�ytyy vertailukohta kaupunkilaislapsuudelle niinkin l�helt� kuin omista vanhemmista... Rakastava ja huolehtiva koti takaa onnellisen lapsuuden niin maalla kuin kaupungissa, ei siit� mit�n ihmeellisemp� ole.
Orava, juuri tuollaiseen olettamiseen minäkin olen törmännyt. "Nyt varmastikin ostatte omakotitalon", "nyt varmaankin hankitte auton" -kommentit nostaa karvat pystyyn. No ei kyllä! Jollei sitten ole ihan pakko jossain vaiheessa. Mä kanssa suunnittelen ensi kesänä pitkää lomaa Suomen mökillä, siinä sitä saa olla maalla ihan kyllin. Hienoa että te kanssa pidätte kaupungin asuttuna ja totutatte pikku-Oravan urbaaniin menoon :D
Piia, tuo kuulostaa kyllä ihan älyttömän idylliseltä... kun tuollaista voisi tarjota lapselleen ainakin silloin tällöin, olisihan se mukavaa. Onneksi Suomi ja Ruotsi ovat vielä sellaisia maita, missä aika läheltä isoakin kaupunkia löytyy hevosia ja lehmiä ja maatiloja ja mahdollisuuksia maalaiselämään. Yksi asunto kaupungissa ja toinen maalla on kyllä oikein varteenotettava vaihtoehto! Sitten kun saisi vielä mökin ah niin ihanasta Tukholman saaristosta. Arvaa maksaako maltaita ;)
Anonymous, näinhän se on, että ei se kaupunkilaisuus tai maalaisuus vielä takaa mitään, vaan rakastava koti nimenomaan riittää pitkälle.
Tuosta autosta tuli vielä mieleen...meillä on siis nyt auto, mutta ei farmariautoa. Olen niiiiin kyllästynyt kyselyihin, että "koskas ostatte farmariauton?". Siis joo, me ei todennäköisesti aiota ostaa farmariautoa, ihan kiusallamme!! Keväällä varmaan auto kyllä uusitaan, mutta on niitä muitakin kuin farkut!
Orava, ihan ihme oletuksia tosiaan! Siis mä en vaan käsitä miksi yksi 50 cm vauva lisää perheessä vaatisi farmariauton..?? Ja se on jotenkin hauskaa miten vielä 20v sitten koko 5 hengen perhe mahtui suunnilleen miniin... Joo, myönnän että kamaa on nykyään matkustaessa huomattavasti enemmän, mutta jotain rajaa - kun on joku limit mitä mahtuu mukaan, tulee pakkaamiseenkin joku tolkku.
Lähetä kommentti