Yksin kotona. Todella outoa. Tämä on ensimmäinen kerta sen jälkeen, kun Vera syntyi eli kohta kahteen vuoteen. Että olen yksin kotona. Toki ollaan oltu reissussa ja olen ollut jonkun yön poissa hotellissa, mutta kotona en ole koskaan ollut yksin. Hiljaista ja rauhallista ja vähän orpoa.
Onneksi myös Vera ja mies tulee huomenna illalla Helsingistä. Itse palasin siis tänään pitkän viikonlopun vietosta. Muut jäivät vielä töihin ja ilahduttamaan isovanhempia.
Yksin lentäminenkin oli aika outoa. Vaikka sitä olenkin harrastanut muutaman kerran töiden puittessa, mutta silti näin vapaa-aikana tuntui tosiaan kuin jotain puuttuisi. Mutta toisaalta se oli aika luksusta, sai täysin keskittyä kirjaan!
Bussilta kotiin kävellessä mietin, mikä on koti. Missä on koti, mikä tekee kotikaupungin? Onko koti Tukholmassa vai Helsingissä vai molemmissa? Miksi tuntui niin omituiselta kävellä läpi Vasaparkenin yksin, matkalla kotiin jossa ei odottanut ketään. Yksinolo Tukholmassa tuntuu oudolta, vaikka olen asunut täällä jo reilut 5 vuotta. Syksyllä voin peräti hakea Ruotsin kansallisuutta - jos haluan. En tiedä haluanko...
Mutta loppujen lopuksi, koti on siellä missä on rakkaat ihmiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti