Tänään sitten vihdoin sain lähetettyä nimenmuutos-paperin verovirastoon (täällä kaikki viralliset ilmoitukset tehdään verovirastoon - kertonee verotuksen keskeisestä asemasta tässä maassa...). Tuntui aika hurjalta. Yhtäkkiä nimeni onkin pian jotain muuta kuin kaikki nämä vuodet... mitenköhän siihen tottuu? Minulle tulee jatkossa kaksoisnimi ilman viivaa, kuten Ruotsissa on tapana. Erinomainen puoli asiassa on, että sitten minulla on sama nimi kuin tyttärelläni. Kyllä se silti vähän kirpaisee, vaikka pidänkin vanhan nimeni välinimenä (mellannamn).
Mielenkiintoinen seikka tosiaan on, että Ruotsissa saa ottaa välinimen, mutta ei kaksoisnimeä viivalla. Suomessa taas ei saa välinimeä, vaan nimenomaan pitää olla viiva. Ja lapsille pitää käsittääkseni Suomessa valita toisen nimi. Ruotsissa on ihan ok myös lapsella olla kaksi nimeä, mellannamn ja etfernamn. Tykkään kyllä enemmän ruotsalaisesta käytännöstä. Se on aika lähellä Tanskan ja Norjan käytäntöä, joissa käsittääkseni yleensä kaikilla on kaksi sukunimeä, sekä äidin että isän tai toinen oma, toinen aviopuolison (korjatkaa jos olen väärässä). Musta se on aika mukava tapa.
Tänään oli hääpuvun sovitus sekä kokeilukampaus - mikä hitto se on suomeksi??? Kyllä siitä tulee ihana. Nyt alkaa jo olla perhosia vatsanpohjassa, enää puolitoista viikkoa aikaa!
6 kommenttia:
Koekampaus, koemeikki :)
Hienoa, että pidät oman nimesi osana uutta nimeä. Kuulostaa hyvältä. Itse pidin oman sukunimeni, sillä sukunimiasia on vielä yön alla. Yhdysviivallinen kaksoisnimi olisi tullut meillä kysymykseenkään.
Meillä jää tavallisesti oma nimi naiselle, miehen nimeä ei ole tapana ottaa ja jos joku on joskus ottanut,sitä on voitu ihmetellä useammankin kerran :))Se on vähän kuin olisi sukua miehen kanssa, muuten kuin avioliiton kautta.. Mullakin on siis oma sukunimeni, ja vielä 3:n ään kanssa ja siinähän ääntävät, hih!
mä en ikinä vaihtas mun nimeä, sehän on osa mua.. en haluu kuuluu muuhun sukuun kuin mihin oikeesti kuulun. en ymmärrä miten Suomessa on vieläkin niin yleistä ottaa miehen nimi, sehän ois kuin vaihtaisit sukua. mun nimi on mun identiteetti, tuntuu et pettäsin mun perheen jos vaihtasin nimeä. oon feministi joten en käsitä miehen nimen ottamista ollenkaan.
Aimo, mullekin tuli jälkeenpäin mieleen että koekampaushan se on!
Joo mulla oli kyllä ihan selvää alusta lähtien että oma nimi säilyy osana nimeä. Onneksi tämä kaksoisnimi ilman viivaa vaihtoehto on tosiaan täällä mahdollinen. Hassua, ettei se Suomessa onnistu.
Karkki, ihanko totta Italiassa on ko käytäntö??? Vai tarkoitatko tiedän sukua ;) Tuo on kyllä rohkeaa pitää noin suomalainen monella äällä koristettu sukunimi Italiassa :)
Anonymous, niin tuota on täälläki pohdittu ja kovasti. Saa nähdä tottuuko siihen sitten. Muutoin täytyy ottaa vanha nimi takas! Mäkään e tajua miksi Suomessa niin moni nainen vaihtaa, monesti "rumempaan" tai tavallisempaan miehen nimeen. Itse olen feministi myöskin, mun mielestä se ei ole ristiriidassa nimiasian kanssa, jos on kunnon syyt nimen vaihtoon muuten. Mutta jos vaihtaa vaan perinteen vuoksi, kun näin kuuluu tehdä en kyllä tajua. Mulla pitkälti vaikutti että nyt tulee sekä suomalainen että ruotsalainen nimi, helpottaa arkea, plus että on lapsen kanssa sama nimi.
Mä taas otan miehen nimen. Lähinnä kun mun oma sukunimi on yleinen ihan muutenkin, ja onhan mulla isoveli "jatkamaan sukua" jos siitä nyt siihen hommaan on :P enkä mä koe jotenkin, että pettäisin mun suuren ja mahtavan n. 20 henkilöä kattavan suvun, ottamalla miehen nimen. kiva perinne, kun miehellä sattuu olemaan ihan kiva sukunimi, mutta jos se nyt ois joku virtanen, niin vois jäädä vaihtamatta!
Elli, luulen kanssa että usein nimen vaihtaminen riippuu siitä, mikä uusi nimi on tarjolla :) Mutta kuten aiemmin sanoin, en kyllä oikein ymmärrä sitä, että vaihtaa nimen tavallisempaan ja tylsempään. Miksi mies ei voisi ottaa naisen nimeä yhtä hyvin??
Lähetä kommentti