sunnuntaina, joulukuuta 07, 2008

6 days to go...

Jännitys alkaa tiivistyä. Ei oikein tajua edes. Mietin jossain vaiheessa, että olisin tehnyt jonkin hääsivuston, nyt olen tyytyväinen ettei sellaista tullut tehtyä. Eipä siihen olisi ollut aikaakaan. Moni suunnittelee häitään vuoden ja ylikin, meillä kaikki tapahtui muutamassa kuukaudessa. Elokuussa varattiin juhlapaikka ja loput perustuivat siihen, kirkon varauksessa oli yllättäen ongelmansa koska päiväksi osui Lucian päivä joka on Ruotsissa suuri juhla. Samoin joulunalusaika on tietysti kirkon busy season. Kaikki on kuitenkin lopulta saatu hoidettua neljässä kuukaudessa. Juhliin on kutsuttu lähes 100 henkeä, joten ihan pikku kemuista ei ole kyse, mutta paniikkihetkiä ei ole ollut kuin muutama. Ehkä niitä sitten kasaantuu tälle vikalle viikolle??


Veran nukuttamisessa on ollut tällä viikolla hankaluuksia. Isänsä onnistuu 5-10 minuutissa, minulta menee tunti!! Tajuaakohan tyttö, että äitinsä on hiukan hermostunut ;)


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei voi olla totta, kaiken oman hässäkkäni keskellä näin viime yönä unta häistäsi! Näin tämä blogimaailma tulee todeksi....

Unessa olimme pienellä pohjois-suomalaisella kotipaikkakunnallani. Oli hääpäiväsi. Olin mukana hääseurueessasi ja tehtävänäni oli tilata sinulle taksi jotta pääsisit kirkkoon. (Sulhasesi menisi kirkkoon omien perheenjäsentensä kanssa...) Seisoskelimme vanhan matkahuollon baarin edustalla ja soittelin paikalliseen taksinumeroon, josta kerrottiin että taksia ei ole saatavilla, sillä kaikki taksikuskit ovat nukkumassa (!!!!). Siitäpä sitten nousi pieni paniikki, kellokin oli niin paljon että vihkimisen olisi jo pitänyt alkaa. Lopulta saimme jonkun paikallisen nuoren miehen viemään sinut ja lähimmät ystäväsi kirkkoon omalla pikkuautollaan, taisi olla 1980-luvun Toyota tai joku muu yhtä romanttinen kulkupeli.

Toivottavasti tosielämässä sinulla on taitavampia apulaisia suurena päivänäsi!

Elli kirjoitti...

Mä taidan lukeutua näihin häiden pitkällisiin suunnittelijoihin! suunnittelu pääosassa, sillä päivääkään ei vielä ole!
ja haluun kesähäät, ja vietetään ne Suomessa pääkaupunki seudulla, mikä tarkoittaa lähinnä sitä, että juhlapaikka pitää varata 1½ vuotta aikasemmin! (olin ihan, että häh, kun tosta kuulin) nojoo.. onneksi sitte ollu kiire. ehkä joskus.. öö... 2015 sit :D
teillä onkin hääpäivi samana päivänä kun mun serkun synttärit! melkeen sukua siis!

Tukholman tyttö kirjoitti...

Kukannuppu, ei voi oikeasti olla totta!!! :) Olipas hauska juttu. Tai no, hauska ja hauska, toivottavasti tosiaan taksin saanti ei aiheuta vastaavia hankaluuksia lauantaina! Voi hyvänen aika, blogikaverit vie siis nykyään sulta raukalta yöunetkin...

Elli, näin tosiaan on, jos haluaa kesähäät tulee olla ajoissa liikkeellä. Jos on kovin haluttu kirkko se pitää varata ainakin vuosi etukäteen. Siksipä tuntuikin niin mukavalta, ettei talvihäissä ollut vastaavaa stressiä :)