torstaina, tammikuuta 26, 2012

Haavisto vai Niinistö

Hurja pressanvaalikampanjointi on meneillään niin lehdistössä kuin sosiaalisessa mediassa! Oma Facebook ihan tursuilee kommentteja ja linkkejä. Itse olen tietysti vannoutunut politiikka-friikki, joka saa kicksejä vaaleista, niinpä tämä ei minua tosiaankaan häiritse. Voin kyllä ymmärtää jos joillakin menee yli hilseen. Vaalit ovat tosiaankin siirtyneet verkkoon!

Katsoin myös ylen tv-tentin tänä iltana ja kyllä Haavisto vaan on niin paljon parempi esiintyjä kuin Niinistö! Tosin olen puolueellinen toki, mutta silti ihan eri tason vastaukset. Jokainen toki kannattakoon omaa suosikkiaan, ja järkyttävää on se loanheitto mitä on myös nähty. Mutta olisihan se ihan mahtisuperjymyä saada Suomeen vihreä, arvoliberaali presidentti arvokonservatiivin kokkarin sijaan! Kyllä sunnuntai-iltana oli niin huippujännää että!

Ja Ultra Brakin heittää keikan Haaviston kunniaksi. Oi aikoja. Siskoni, törkeää törkeää on saanut sinne lipunkin. Olen kade. Ultra Bra on ollut minulle sitä oikeaa nuoruuden musiikkia, todellista nostagiaa. Lisäksi lavalle nousee muitakin huippunimiä, myös ikisuosikkini Maija Vilkkumaa. Ja liput meni puolessatoissa tunnissa.

Kävi skabassa miten kävi, on Haaviston pääsy kakkoskierrokselle avoimen ja suvaitsevaisen Suomen voitto. Joka tapauksessa on hienoa, ettei änkyrät EU-vastustajat päässeet jatkoon.

5 kommenttia:

Elli kirjoitti...

Käy kyllä niin kuumana nettikeskustelut että!

Ite oon niin kyllästynyt perustelemaan ja puolustelemaan, että vastaukseni on kutakuin:
Äänestän Haavistoa, koska se on ihku ja Niinistö on ällö! :D

Eli siis todella aikuismaista! Haha!

Täytyy kyllä myöntää, että hihittelen aika paljonkin ajatukselle, että naispressasta mentäisiin homopressaan! Vähemmistöpresidenttien paratiisi - Suomi! Täällä kaikilla on mahdollisuus.
Voi mikä mainoslause!

Mimmu kirjoitti...

Kakkonen on ykkönen! Ihan mahtavaa, että kerrankin facebookissa, missä yleensä lätistään vain joko viikonlopun bilejuttuja tai työpäivien väsymys päivityksiä, puhutaan kerrankin ASIAsta. Mahtavaa nähdä jopa alle 20- vuotaiden keskustelevan pitkän ketjut politiikasta.

Tukholman tyttö kirjoitti...

Elli, ihan hyvä tuokin perustelu ;) Kyllähän tämä on aikamoinen muutos eduskuntavaalien häpeästä ja ahdistuksesta!

Mimmu, I so agree! 2!! Nämä vaalithan on tosiana tuoneet paljon nuoria uurnille. Ja kävi miten kävi, tässä on ollut fiksuja ja aitoja keskusteluja. Vaikka Niinistö onkin aika pökkelö ja vaimonsa vielä enempi :)

Nina kirjoitti...

Tähän kohtaan on pakko kertoa, että törmäsimme vaaliaamuna sunnuntaina Pekkaan ja Antonioon kaupungintalon edessä, kun he olivat menossa äänestämään. Pakkanen paukkui ennätyslukemissa ja uarinko paistoi, mutta pipoja ei näkynyt herroilla, liekö perässä kameroineen heiluvat valokuvaajat syynä. Onnea toivotimme heille. Vaikkei se nyt riittänytkään tällä kertaa, niin kuten joku osuvasti Hesarissa totesi:"Edellisten vaalien kakkonen on seuraavien ykkönen". Sitä odotellessa:D

Tukholman tyttö kirjoitti...

Nina, nimenomaan, sitä odotellessa! Aika hauska sattuma muuten tuo :)