lauantaina, lokakuuta 31, 2009

Kaksi kk muuttoon


Huomenna on marraskuu ja kaksi kuukautta muuttoon. Ei kyllä tunnu siltä, vaikka marraskuiselta tuntuukin. Vaikea tajuta edes, että ollaan muuttamassa...

Eilen tuli kutsu duunin joulujuhliin joulukuun alussa. Ruotsissa ei juhlita pikkujouluja, vaan nimenomaan erinäisiä joulujuhlia. Julbord on hyvin yleinen sekä työ- että kaveriporukoissa - meillä töissä sitä tosin ei ole juuri harrastettu. Meidän töiden joulujuhlat tuppaa olemaan aika hyvin valmisteltuja, mietittyjä sekä teemoitettuja, ja tällä kertaa aiheena on - Moulin Rouge.

Siinäpä pähkäilemistä. Mä en yleensä ole kauheasti innostunut teemoista ja jotenkin rasittavaakin alkaa hankkia teemaan sopivaa puvustusta, jota voi käyttää elämässään pahimmassa tapauksessa tasan kerran. Mutta ehkä sitä voisi kuitenkin vähän innostua ja hankkia vaikka peruukin...? Sattuisiko kukaan lukija tietämään peruukkikauppoja/hyvää naamiaiskauppaa tai vastaavaa Tukholmassa?

Tänään on taas ajeltu, käytiin metsässä samoilemassa. Sinne ajoi puolisen tuntia. Maaseutu on niin kovin lähellä, vaikka muka suurkaupungissa asutaan. Metsään on kuitenkin vaikeaa päästä ilman autoa. Auton omistamisen hyviä puolia. Nähtiin lehmiä ja hevosia, käytiin tallissakin. Vera oli intona. Syötiin metsässä eväitä ja oli mukavaa.

Hevosen kakka! Bajs! Sitä hoettiin pitkään...



Ollaan myös tyhjennetty ullakkoa, viety vanhoja vaatteita kierrätykseen ja vanhoja hajonneita tavaroita poisheitettäväksi. Sinne oli viety myös ehjiä vanhoja tavaroita, huonekaluja jne. J sanoi että ne tuhotaan. Återvinning sanana tarkoittaa minulle kierrätystä, mutta täällä käsittääkseni poistamista. Eli siis poisheittoa. Jos haluaisi viedä tavaroita suomalaisittain kierrätettäväksi, pitäisi kai sitten viedä antiikkikauppoihin tai kirppareille. Suomessa kierrätetään enemmän mun mielestä, Ruotsi on vähän kertakäyttökulttuuria. Ikea on varmaan totuttanut siihen? Ja se, että on aina ollut varaa. Suomessa on aina pitänyt nuukailla enemmän, ja siten ollaan myös ekologisempia (juuri tässä kysymyksessä, vaikkei ehkä muuten). Muut Ruotsissa asuvat, oletteko samaa mieltä?

7 kommenttia:

emmi kirjoitti...

Muistaakseni Drottninggatanilla on se pilailupuoti, jonka alakerrassa taisi olla peruukkeja yms. naamiaisasua (nimeä en muista, mut samalla puolella kuin SOUK).

Juu, kierrätys taitaa tarkoittaa täällä "lajiteltua roskista". Mut täällähän esim. Stadsmission ottaa vastaan tavaroita, vaatteita, huonekaluja etc. jos haluaa päästä eroon.

Meillä on taloyhtiössä iso Ätervinning-huone, josta on tehnyt jos jonkin näköisiä löytöjä. Olen siis roskisdyykkari ;)

Mun mielestä täällä ei ole samanlaista kirppisvillitystä kuin Suomessa. Ja ainakin mun äidin mukaan hinnat on paljon alhaisempia täällä.

Elli kirjoitti...

Me ostettiin just Skanstullista, Återvinnarna putiikista 100-vuotta vanha sohva ja ne otti meidän ikean sohvan tilalle! (Återvinnarna.org) menee muistaakseni pitkäaikaistyöttömien hyväksi tms. alkoholiongelmaisten ja sellaisten. ihan mukava paikka ja hauskaa henkilökuntaa. soittakaa vaikka niille, eiköhän ne tule mielellään hakemaan! niillä on kantajat ja kaikki omasta takaa.

Tukholman tyttö kirjoitti...

Emmi, joo tiedänkin tuon kaupan, täytyy mennä sinne katsomaan!

Tuohan kuulostaa hyvältä, että taloyhtiössä kierrätys toimii! Mä en kanssa ole kokenut että kirppikset ois mitenkään hirveän pop. Kun taas ne on jotenkin aina olleet sitä Suomessa.

Elli, kiitos vinkistä! Mutta nää oli tämmöisiä yleisiä mietteitä, me vuokrataan meidän asunto kalustettuna eli ei meillä ole juuri huonekaluja pois heitettäväksi/kierrätykseen. Mutta jos tulee, niin tiedän mihin ottaa yhteyttä!!

Sanna kirjoitti...

Hei, olenkin miettinyt mitä mahdatte tehdä asunnon kanssa. Joko on vuokralainen löytynyt? Täällä taitaa kyllä olla vaikeampi löytää asunto kuin vuokralainen, siltä ainakin tuntuu näin asunnonetsijän näkökulmasta :)

Tukholman tyttö kirjoitti...

Sanna, me saatiin tähän miehen ystävät asumaan ainakin ens syksyyn saakka. Tuntuu tosi kivalta antaa tutuille, huonekalut ja kaikki. Lisäksi meillä on aika hyvä diili, että saadaan pientä vuokranalennusta vastaan lainata yhtä huonetta silloin tällöin jos halutaan.

Se on kyllä myös totta, että Tukholmassa vuokralaisen löytäminen ei tosiaankaan ole vaikeaa, sen verran huonosti täällä on asuntoja tarjolla!

Anonyymi kirjoitti...

Pakko kommentoida tuohon kirjoitukseesi, että metsään on vaikea päästä ilman autoa. Mielestäni tämä ei todellakaan pidä paikkaa Tukholmassa! Itse opiskelin siellä aiemmin biologiaa ja opintoihin kuului paljon retkiä toinen toistaan hienompiin metsiin ja muihin luontokohteisiin, joihin aina kuljettiin julkisilla. Esim. tosi monille luonnonsuojelualueille pääsee ihan viereen julkisilla, toisin kuin Suomessa. Käyppä vilkaisemassa sivuilta www.utinaturen.nu. Sieltä löytyy paljon tietoa luonnosta Tukholman ympäristössä ja miten kohteisiin pääsee julkisilla.

Tukholman tyttö kirjoitti...

Hei Anonymous, juu olet varmasti ihan oikeassa. Sitä niin helpotsi vaan olettaa asioita ilman että ottaa niistä selvää... täytyypä käydä tutustumassa!