Miten uuvuttavaa, raivostuttavaa ja stressaavaa lasten sairastaminen onkaan. Yhdistettynä uuteen työpaikkaan ja omiin sekä miehen työmatkoihin. Ja tietysti tuntuu kamalan kurjalta lasten puolesta.
Samalla huomaa, miten huonosti asiat turvaverkon suhteen ovat... siis sitä ei ole. käytännössä tullaan tilanteeseen, että puolikipeä lapsi on pakko viedä päiväkotiin, koska ei ole vaihtoehtoja. Emme varmaankaan ole ainoita tässä tilanteessa? Tuntuu, ettei kenelläkään nykyään ole turvaverkkoja, vaan on pakko turvautua ulkopuoliseen apuun tai olla kokonaan ilman. Riippuu varmaan työtilanteesta, miten tämä toimii.
Meillä on nyt sairastettu kaksi viikkoa melkein putkeen. Viime viikolla oltiin kipeitä ja poissa päiväkodista ma-to. Tällä viikolla ma-ke. Koskaan ennen ei meillä olla oltu tällä tavalla kipeitä. Kuumetta, flunssaa, korvakipua, yskää, märkärupea, mm. Viime viikolla olin kotona puolet maanantaista, ke ja to. Tällä viikolla eilisen, puolet päivästä tänään. Ja tämä tietysti juuri nyt, kun olen aloittanut uudessa työpaikassa ja haluaisi keskittyä töissä, ja ylipäänsä olla paikalla. Olen tehnyt kaikki illat töitä. Ei millään jaksaisi enää. Koska lapset ovat kotona päivät, menee rytmi ihan sekaisin, päiväunet nukutaan liian myöhään ja illalla riekutaan miten sattuu. Vidar nukahti eilen 22.30 ja tänään näyttää touhu samalta. Lapsi vaan ei nuku. Kun sitä ei varmaan nukuta... Mutta miten estää, ettei pää räjähdä kun lapsi on hereillä pitkin yötä, itsellä sata asiaa jotka piti tehdä illalla koska päivällä ei ole kerennyt kun on ollut sairaan lapsen kanssa kotona?
Samanaikaisesti kämppä on koko ajan ihan räjähdyksen jäljiltä. Maitoa pitkin pöytiä ja laittioita, pöydänalus täynnä ruoanjämia ja muruja, lelut levällään ja nurkat täynnä rojua. Vaikka meillä käy siivooja joka toinen viikko. Tulokset on nähtävissä noin puoli tuntia käynnin jälkeen, illan päätteeksi koti on täydellisen kaaoksen vallassa jälleen.
Miten tästä selviää?! Miten te muut olette ratkaisseet tämän?
8 kommenttia:
Kuulostaa aivan meidän viime vuotisellta sairaskierteeltä. 6flunssaa ja 4 mahatautia ja kierteen vielä kruunasi lopuksi vesirokko. Sairastelut alkoivat vuoden alusta ja loppuivat heinäkuun loppuun. Lapset aloittivat juuri silloin päiväkodin ja itse uudessa työssä. Kaaos se meilläkin oli silloin mutta ajattelun silloin että tekee sitten kun ennättää. Tärkeintä vaan oli että lapsilla oli hyvä olla. Hallittu kaaos siis sijaitsi meillä puolisen vuotta. Paranemisia sinne päin :) tv: Tiia
Oisko mitään lastenhoitopalveluita joita vois ostaa kotiin hoitamaan toipilasta? Joillakin työpaikoilla on myös tällainen työsuhde-etu.
Jos saisit sitten paremmin keskityttyä töihin?
Kuulostaa varmaan kauheelta... mutta mä olen jo ottanut asenteen että lapset on vaan kerran pieniä... jos on kipeenä ni sitten jäädään hoitaa kotiin ja työt saa odottaa... sama kodin suhteen, koti on lastenkin koti.. tarviiko siitä niin kauheesti paineita otta
Ylläolevalle anonyymille: riippuu varmaan töistä, mutta ei sitä ole kauhean helppo olla sellaisista töistä pois, joissa kukaan muu ei niitä omia töitä tee. Omankin saikun jälkeen saa aina kirittää, että pääsee balanssiin työkuorman kanssa.
Tsemppiä hei kaaokseen! Mä olen kyllä itse tällä hetkellä äitiyslomalla, joten asia ei ole täysin ajankohtainen. Paitsi sen kämpän kaaoksen suhteen... ;) Mä osaan ottaa sotkun aika lungisti, mut sit välillä iskee ihan sairas ahdistus kun tuntuu, että mikää muukaan asia ei ole pääkopassa järjestyksessä, kun koko kämppäkin on ihan räjähdyksen jäljiltä. Onhan se sit taas ehkä illan vähän siistimpi, kun on sitä imuria näyttänyt ja järjestänyt kamat paikoilleen. Siis siinä tavaroiden järjestämisessähän menee se suurin aika. Mulla on usein sellanen olo illalla, että olen jo siivonnut keittiönkin tänään jo kolme kertaa ja taas se on ihan räjähdyksen jäljiltä!
Meillä on kyllä sitä tukiverkkoa tosi hyvinkin tässä lähistöllä ja sepä onkin yksi tositosi painava syy miettiä hyvin hyvin tarkkaan millaisen työn perässä olisi valmis pk-seudulle muuttamaan (siellä kun niitä uusia töitä olisi enemmän kuin täällä meidän seutuvilla). Mut ei se silti aina helppoa ole, kun ei meillä ainakaan kukaan ole 24/7 valmiudessa ihan vain meidän perheen tarpeita palvelemassa... ;)
Kiitso ihanista kommenteista!
Huh Tiia, toivottavasti me päästään vähän helpommalla...! Päiväkodin aloitus yleensä vaikuttaa noin - meillä tämä on niin kummallista kun päiväkoti alkoi jo vuosi sitten!! eikä silloin ollut lainkaan näin paljon sairastelua...
Meilläkin on kaaos koko ajan, ja yleensä en jaksa välittää ja mä en todellakaan ole siivousintoinen (kysy vaikka äidiltä ja kavereilta ;) joten ei me sitä juuri stressata. Välillä vaan tuntuu että miten tämä on todellistakaan, kun katsoo ympärilleen...
Kukannuppu, meillähän on lastenhoitaja, opiskelijatyttö, joka tulee nyt kerran viikossa, hakee päiväkodista ja hoitaa alku-illan. Mutta se ei juuri tällaisiin sairaskierteisiin auta... ollaan harkittu lastenhoitopalvelufirman käyttöönottoa. Pakko löytää joku ratkaisu akuutteihin tilanteisiin.
Anonyymi, joo eihän tässä mitään jos ei olisi siellä uudessa työssä. Kun on siitä aika innoissaan, ja oli aika kypsänä vanhassa, niin haluaakin tehdä myös töitä ja oli tosi kivaa päästä uusiin haasteisiin. Mutta se aiheuttaa sen, että tulee huono omatunto jos on puolet viikot töistä kotona - vaikkei työnantaja edes kommentoisi mitenkään!
Ja kuten Pilami kirjoittaa, jotkut työt vaan on sellaisia, että ne sitten odottaa siellä kun menee takas töihin. Ja joskus on vaan sellaisia juttuja, tapaamisia, esiintymisiä ym ettei halua olla poissa - varsinkaan kun on jo ollut kotona puolen viikkoa...
Olen toki samaa mieltä, että laspet on vaan kerran pieniä ja kyllä sitä parhaansa tekee, että voi olla mahdollisimman paljon kotona. Mutta välillä tulee hankalia tilanteita. Enkä itse asiassa halua edes käyttää ulkopuolisia lastenapuja kovin paljoa, koska olen samaa mieltä että haluan olla lasteni kanssa pääasiassa itse! Eli sitä tasapainottelee tässä jossain välissä...
Eikä me tosiaankaan oteta paineita kodinhoidosta!! Hyvä ystäväni kommentoisi, että vähän enemmän voisitte kyllä ottaakin ;)
Just noin Pilami! 95% ajasta menee vaan kahlatessa leivänmuruissa juurikaan reagoimatta :) Sitten pimahtaa hetkeksi ja ajattelee "ei herranen aika, tälle on PAKKO tehdä jotain". Ja kun saa siivottua, menee 20 minuuttia ja kämppä on ihan räjähtänyt.. silloin on kyllä vähän epätoivoinen olo!
Toi olisi kyllä niiiiin ihanteellista. Mutat no can do. Ymmärrän hyvin, ettei ihan helposti huvita lähteä pääkaupunkiseudun ruuhkiin jumittaaan...
Niinhän se on että töitä sitä on tehtävä, jotta saa leipää lapsille.. mutta mietityttää vähän että onko tässä yhteiskunnassa arvot vähän vinksallaan jos vanhempien pitää viedä puolikuntoista lasta hoitooone ja tuntea syyllisyyttä jos jää kotiin ???
Siis lasta hoitoon...
No ei se onneksi itse asiassa ole edes noin, Anonyymi, koska ihan itse haluan tehdä töitä, huolimatta siitä tarvitsisiko vai ei. Pidän töistäni enkä haluaisi olla kotona 100% vaikka voisinkin. Haluan myös antaa lapsille mallin, jossa ei ole koti-äitiä ja tyntekijä-isää vaan me molemmat käydään töissä ihan samanarvoisesti. Mielestäni me ollaan aika hyvin onnistuttu sumplimaan niin, että ollaan haettu vuorotellen, lastenhoitoapua tarvitaan suht harvoin ja lähestulkoon aina on jompikumpi vanhempi kotona, jos ei molemmat. Välillä toki stressaa - ja tällaisina 4 päivää putkeen sairaana kaksi viikkoa peräkkäin kausina, joita meillä ei siis aiemmin ole ollut, stressaa siis aivan erityisesti. Eli lasten sairastelu hajottaa tämän suht hyvin toimivan kuvion, juurikin koska sitä tukiverkkoa ei ole.
Lapsi oli kuitenkin kotona 3 päivää, ja neljännen kohdalla jouduttiin miettimään, mitä tehdään - viedäänkö lapsi päiväkotiin vaikka olisikin vielä köhäinen, vai yrietäänkö hoitaa apuja jostain lastenhoitofirmasta jota ei olla vielä käytetty. Sairasta lasta ei tietenkään voi viedä päiväkotiin, mutta missä menee sairastelun raja?
Toki yhteiskunnan arvoissa sinänsä on vikaa jos sairaita lapsia pitää viedä päiväkotiin. Mutta tässä tapauksessa ei kyllä ollut ollenkaan kyse siitä vaan koko homma tapahtui ihan omassa päässä...
Lähetä kommentti