sunnuntaina, lokakuuta 09, 2011

Hyvin on alkanut

No niin, viikko töitä takana. Hyvin on mennyt ja ihan mukavaa ollut. Kunhan saa nyt hommat pidettyä 60% niin tämä on aivan ideaali kombinaatio kotia ja töitä. Kertakaikkiaan luksusta oli lähteä hyvin nukutun yön jälkeen töihin, suihkunraikkaana ja meikattuna ja siisteissä vaatteissa, kun mies jäi kotiin hoitamaan lapsi-vaate-aamupala-päiväkotiin karusellia. Sitten jaksaa taas karusellin seuraavana aamuna :D Suosittelen lämpimästi jaettua vanhempainvapaata!

Muutenkin huomaa, että asenne isää kohtaa on tällä viikolla ollut ihan eri kuin ennen. Aiemmin ei oikein haluttu jäädä isän kanssa, tällä viikolla ei ole ollut mitään ongelmaa. Ihanaa, tasa-arvoinen vanhemmuus tervetuloa!! :)

Yöt ollaan jaettu niin, että se joka lähtee töihin seuraavana päivänä, saa nukkua yön rauhassa mutta herää aamulla lasten kanssa. Toinen saa sitten nukkua aamulla/päivällä Vidarin kanssa.

Asiasta kukkaruukkuun.

Katsoinpas televisiosta poliittisen keskustelun, johon sosiaalidemokraatit ja vasemmistopuolue eivät suostuneet mukaan, koska heidät oli asetettu opposition edustajana samalle puolelle Svenskademokraattien kanssa. Toisella puolella ohjelman vetäjää olivat siis hallituksen edustajat Moderaterna (Kok), Folkpartiet, Centern sekä Kristdemokraterna. Aika selkeä jako siis - hallitus & oppositio. Mutta ei, tämä ei sopinut vasemmistolle. Miljöpartietin Åsa Romson oli paikalla, mutta veti selkeästi linjan Sverigedemokraatteja vastaan. Tietysti! Ei kai se, että seisoo samalla puolella pöytää, tarkoita että ollaan asioista automaattisesti samaa mieltä... siis luuleeko ne että ihmiset on ihan daijuja?! Vai onko ihmiset tosiaan niin tyhmiä, että jos opposition puolella on demarit ja maahanmuuttovastainen puolue niin sitten ne on samaa varmaan mieltä? Aika vähän kredittiä kyllä kansaa kohtaan... No, Åsa Romson sai todella hyvin tilaa ainoana järkevänä opposition edustajana kun muut loistivat poissaolollaan...

Voisitko kuvitella, että demarit ja vasurit kieltäytyisivät tulemasta Ylen ohjelmaan, koska joutuisivat siellä seisomaan Soinin vieressä? Buaahaa, vähänkö on mailla eroa.

3 kommenttia:

pilami kirjoitti...

Mä liputan myös isien kotona olon puolesta. Meillä lapsen isä on ollut hoitovapaalla jo kesäkuusta lähtien ja mä töissä. On tämä roolien vaihto tehnyt varsin hyvää. Mä esim. ihmettelen joka päivä miten mies saa pidettyä kämpän niin paljon paremmassa kuosissa kotona ollessaan kuin mä... ;)

pilami kirjoitti...

Mä liputan myös isien kotona olon puolesta. Meillä lapsen isä on ollut hoitovapaalla jo kesäkuusta lähtien ja mä töissä. On tämä roolien vaihto tehnyt varsin hyvää. Mä esim. ihmettelen joka päivä miten mies saa pidettyä kämpän niin paljon paremmassa kuosissa kotona ollessaan kuin mä... ;)

Tukholman tyttö kirjoitti...

Pilami, hienoa että teillä on toiminut tuo järjestely hyvin! Meillä mies ei kyllä juuri siivoa nyt niinkuin ei muutoinkaan, mutta ruokaa tuo tekee ihan kiitettävästi :)