tiistaina, maaliskuuta 08, 2011

Vanhempainvapaiden uudistus tyssäsi - jälleen

Voi voi, ilmeisesti ei ole Suomessa juuri tulossa muutoksia vanhempainvapaasysteemiin. Vanhempainvapaita pohtinut työryhmä ei päässyt yksimielisyyteen siitä, miten vapaat tulisi järjestää. Kustannusten jakamiseen ei myöskään löydetty ratkaisua. Yksinkertaista: kukaan ei halua maksaa, keneltäkään ei saa ottaa pois, vääränlainen malli - ei siis tehdä mitään. Masentavaa. Vaikka asiaa pohditaan ja ollaan muka samaa mieltä, mitään ei saada oikeasti aikaiseksi.

Käsittämättömintä oli demarien kanta: se ei hyväksy kiinntiöitä molemmille vanhemmille, vaan haluaa, että vanhemmat voivat itse sopia miten vapaat pidetään. What the f...! Siis ei mitään muutosta nykyiseen. Juuri sen vuoksihan isät eivät jää kotiin, kun "vanhemmat saavat itse päättää miten vapaat jaetaan". Eli äiti ottaa / saa vapaat, isä menee töihin kuten ennenkin. Jo nyt on nähty, ettei pelkkä vapaaehtoisuus riitä muuttamaan nykytilannetta, jossa alle seitsemän prosenttia isistä käyttää oikeuttaan vanhempainvapaaseen.

Kiesus että ottaa aivoon. Kummallista on tässäkin miten kaukana naapurimaiden demarit ovat toisistaan, Ruotsissahan on peräti ollut esillä kantaa, että vapaat pitäisi jakaa 50-50. Tätä tosin eivät kaikki demarit sielläkään kannata, mutta perinteisesti demarit ovat Ruotsissa ajaneet tasa-arvoa. Eivät siis näköjään Suomessa, meidän betoni-ay-demarimme kun haluavat pitää naisen kotona.

Hyvä kolumni aiheesta täällä

Että hyvää naistenpäivää vaan, tämähän olikin oiva lahja meille juuri tänään.

9 kommenttia:

pilami kirjoitti...

Mitä ihmettä? Mä luulin, että tosta 6+6+6 mallista oli jo jonkinlainen konsensus olemassa. Äh, en oo kyllä seurannut tätä kovin tarkkaan, mutta kuvittelin hyväuskoisena, että nyt sitä muutosta tulisi. Mitkä ne demarien perustelut oikein ovat olleet? (joo, kvg ;) mut kun aattelin jos sulla on jo hyvä linkitys tiedossa).

Mua muuten pikkasen on alkanut risoa, että noi työryhmät ei koskaan pääse mihinkään yksimielisyyteen mistään ja sitten mikään ei muutu. Voisko joku taho vaikka määrätä, että yksimielinen esitys pitää saada lopputulemaksi. Miksi muuten a) noita työryhmiä perustetaan ja b) niihin syydetään rahaa ja aikaa joka siis menee ihan hukkaan, kun mitään lopputulemaa ei synny. Ei tietty ihan suoraan voi verrata, mut en mä kyllä töissä sais kauheasti olalle taputuksia, jos en sais mitään aikaiseksi - kunhan pyörittelisin vuoden verran papereita ja toteaisin, ettei tästä nyt mitään tullutkan.

Mimmu kirjoitti...

Minäkin luulin, että tuo 6+6+6 olisi jo tulossa. Minä en kyllä kannata sitä, että pakolla määrätään kummatkin vanhemmat pitämään osaansa, enkä varsinkaan sitä, että noita etuuksia evätään jos toinen vanhempi ei niitä käytä tai jos sitä toista vanhempaa ei ole, eli esim. yksinhuoltaja tai työtön saa vain 6+6 mistä jossain vaiheessa puhuttiin. Pätkätyöläisenä kun en voi vain päättää palaavani töihin silloin ja silloin, vaikka kuinka haluaisin ja siksi vanhempainvapaiden jakaminen ei meillä välttämättä ole mahdollista vaikka haluaisimmekin ne jakaa. Mutta sen olen kyllä minäkin huomannut, että nämä työryhmät kyllä saa venytettyä päätöksiä aina vain pidemmälle ja pidemmälle ja kun ensimmäinen työryhmä päätyy johonkin alustavaan ratkaisuun, perustetaan toinen työryhmä tutkimaan ensimmäisen työryhmän pätevyyttä/luotettavuutta/vaikutteita/ynnä muita jotta taatusti ei ainakaan saada käytäntöön yhtään mitään.

Tukholman tyttö kirjoitti...

Pilami, sitä voi tosiaan hämmästellä. Mutta kun SAK vastustaa,niin täytyyhän demarien kuunnella. Miesvaltaiset alat ei halua maksajiksi. Asiahan ei voi olla kuten he juuri uutisissa väittivät, että "naisella ei usein ole työtä mihin palata" (my ass, onhan niitäkin tottakai mutta ei kai sitä nyt voi kaataa koko mallia sen takia... ja kai sitä voi työtä hakeakin?), siis koska 6+6+6 olisi parannus kaikille. Siis naisen mahdolliset 12kk on enemmän kuin nykyinen 10kk. Mutta selväähän on, että SAK ei vain halua jakaa vanhempainvapaan kustannuksia, eikä vissiin teollisuusvaltaisten alojen miehiä haluta kotiin...

Mistä tuo kvg muuten tulee.. jotain googlettamista vissiin?

Työryhmistä olen kyllä aikalailla samaa mieltä. Sata-komitean kaatoi aikanaan myös pääasiassa SAK, joten voi kyllä kyseenalaistaa ay-liikkeen ja etujärjestöjen roolin näissä komiteoissa. Koska hehän ovat siellä vain pitämässä kiinni saavutetuista eduista.

Mimmu, mä olen kokemuksen kautta aika voimakkaasti "pakon" kannalla, koska en näe että mitään tapahtuu ilman. Ja kuten aiemmin sanoin, 6+6+6 on parannut nykyiseen, vaikka joku päättäisi jättää isän 6kk pitämättä tai pitäisi niistä vain osan. Lisäksi on käsittääkseni ollut aivan selvää, että yksinhuoltaja saa yksin kaikki kuukaudet (tämä on ainakin vihreissä ollut koko ajan lähtökohtana).

Esim teidän tapauksessanne, sinä voisit pitää 12kk ja sitten väliin hoitovapaata jos töitä ei olisi, ennen kuin miehesi pitäisi isäkuukautensa. Mutta ansiosidonnaista 6kk jaksoa et siis voisi mieheltäsi "ottaa". Ja kokonaisuudessaan ansiosidonnainen kotonaoloaika tässä siis pitenisi huimasti, varsinkin jos isä pitäisi edes osan omista kuukausistaan. Tämä malli siis toimii Islannissa hienosti, tosin siellähän kyseessä on huomattavasti lyhempi, 3+3+3.

pilami kirjoitti...

kato v***u googlesta ;)

Tukholman tyttö kirjoitti...

Mä vähän arvelinkin mutten häveliäänä ihmisenä kehdannut ehdottaa ;)

pilami kirjoitti...

Kivaa, että mäkin ees jotain tiedän, oon yleensä niiinnn pihalla kaikista uutuusilmauksista... :)

Huomasin muuten just, että meidän perheessä oikeastaan toteutetaan hoitovapaan turvin tuota 6+6+6 mallia. Ehkä just siksi se onkin mun mielestä niin kovin hyvä. Oishan se ihan mieletön etuus, jos isän hoitovapaa-ajalta saisikin ansiosidonnaista.

Elli kirjoitti...

mä oon just se äiti, jolla ei oo töitä mihin palata :D mutta en mä kyllä koe, että se olis hyvä syy olla muutamatta asioita. meillä on kyllä sellanen tilanne, että vaikka jotain työtä saisinkin, niin tod. näk. isi ei vois jäädä kotiin, koska sillä nyt vaan on liian hyvät tulot siihen. tai siis se työ mitä mä voisin saada ei tule olemaan hyvin palkattua. kylläpä piti taas vaikeen kautta kirjottaa! huh!

Riikka uu kirjoitti...

Liityin juuri lukijaksesi, löysin tämän mielenkiintoisen blogin jokin aikaa sitten :)

-Riikka

Tukholman tyttö kirjoitti...

Niin Pilami, sehän tosissaan parantaisi kaikkien asemaa. Ansiosidonnaista etuutta tulisi 2-8kk lisää, riippuen miten kauan isä haluaa olla kotona.

Elli, tuohan on monesti se "ongelma", ettei isät jää kotiin koska äidin tulot on niin pienet. Toisaalta jos isä saisi ansiosidonnaista, voisi isä ehkä kuitenkin olla jonkin verran kotona verrattuna tilanteeseen nykyään, kun isä useimmiten jää nimenomaan hoitovapaalle sen parin viikon isäkuukauden lisäksi. Mutta tehän asutte Ruotsissa, teillähän isä voi pitää omat vapaansa vaikka paljon myöhemminkin?

Riikka uu, tervetuloa! Mukavaa saada uusia lukijoita :)