Ensimmäiset 10 päivää

No niin. Vihdoin taas täällä. Aika haipakkaa ollut tämä ensimmäiset 10 päivää. Se fakta, että kotiinpaluun jälkeen mulla on ollut kuumetta useana päivänä ja olen maannut hampaat kalisten peiton alla kykenemättä muuhun kuin pitämään vauvan hengissä, ei ole juurikaan auttanut kotielämän kaaokseen. Toisaalta, silloin kun olen ollut terveenä, homma on pyörinyt jokseenkin ok.

Mistäs päästä sitä edes aloittaisi, nyt olisi niin paljon juttua...

Vauvalla ei vielä varsinaisesti ole ryhtmiä, joten kaikkeen on varauduttava. Välillä on 2-3 tunnin imetyssessioita, jolloin olen aikalailla kiinni sittiäisessä enkä paljon muuhun pysty. Onneksi mies on tosiaan ollut isyyslomalla kotona (vaikkakin käynyt työtapaamisissa silloin tällöin) joten käsiä on ollut riittämiin. Mutta kyllä tällä hetkellä ihmettelen niitä äitejä, joilla on useampia lapsia kotona, että jos tällainen 2 tunnin imetysputki on päällä, miten voi huomioda isompaa lasta? Vai onko sitten vaan huomioimatta? Vai antaako vauvan huutaa? Tietysti isompi lapsi väkisin oppii kärsivällisyyttä, kun kaikkea vaan ei saakaan ihan heti - mikä lienee ihan terveellistä lapselle, joka on tottunut olemaan maailman napa.

Nukkumisen suhteen ollaan yhtä arvaamattomia. Välillä vedetään usean tunnin tirsat (kuten juuri nyt on meneillään), mutta sitten tosiaan saatetaan tankata rinnalla tuntitolkulla. Onneksi yöt ovat aika rauhallisia, viime yönä ei ollut kuin yksi syöttömaraton klo 4.45-6.00. Muutoin herättiin pari kertaa 15 minuutin ruokailuun ja yleensä saan kuitenkin nukkua sen n 6 tuntia yössä.

Varmaankin jonkinlainen rytmi jossain vaiheessa löytyy, kunhna nyt tuota ikään tulee vähän lisää. Ekoja kertojakin on ollut jo monia: ekaa kertaa oltiin kävelyllä kun itse pääsin vihdoin ulos viime tiistaina, ekaa kertaa kylvyssä, neuvolassa, kokeiltiin tuttiakin jo, autonistuimessa on oltu monta kertaa ja käyty jopa Sellossa eilen. Se jäi sitten aika lyhyeksi reissuksi, kun osui se ruokailuvaihde juuri sitten siihen päälle. Kantoliinaa on kokeiltu sekä manducaa ja molemmissa vauva viihtyi erinomaisesti. Niistä lisää tuonnempana.

Isosiskon reaktiot ovat olleet moninaiset. Ensi alkuun tapahtui se tyypillinen mitä olin pelännyt - vahinkoja tuli housuun, niin isoja kuin pieniäkin. Se onneksi loppui parin päivän jälkeen. Samalla myös käytöksestä tuli vielä aiempaakin lyhytpinnaisempaa. Kärsivällisyyttä on nolla, nada, niente. Kun joku ei mene niinkuin pitäisi niin hermostuminen tapahtuu kahdessa punaisessa sekunnissa. Tämä toisaalta voi myös kuulua yleisesti 3 vuotiaan uhmaan. Yöllä ei enää pääsekään äitin ja isän väliin nukkumaan, kun siinä on nyt vauva (ei, 3 vuotias ei tosiaankaan voi nukkua 10 päivää vanhan vauvan vieressä), ja yksi yö istuttiin nurkassa ja itkettiin. Se otti kyllä äidin sydämestä. Keksittiin luova ratkaisu ja isosisko pääsi isin viereen lattialle patjalle ja oli siinä tyytyväinen. Muutenkin äidillä ei ole enää aikaa, kun äiti on kiinni vauvassa - aikamoinen muutos siitä, että viimeiset 9 viikkoa äiti on ollut jakamattomasti käytettävissä siihen, että äiti on aina toisaalla... Onneksi on isä. Isästä onkin tullut poppis leikki-isi nyt, kun on hänen vuoronsa hoitaa isompi lapsi. Hyvä niin.

Sitten toisaalta, isosisko on ollut aivan innoissaan vauvasta, jaksaa leperrellä ja silitellä ja taputella ja ihailla. Vauva on kiinteä osa perhettä ja Vera on tosi ylpeä isosisko, ja esitteli vauvaa innoissaan kun kävin Veraa hakemassa tarhasta. Vera auttaa vaipanvaihdossa ja tulee aina sanomaan kun vauva itkee, että "äiti äiti vauvalla on nälkä".

Että kyllä tämä tästä ja loppujen lopuksi aika vähällä isosiskokin on hyväksynyt vauvan osaksi perhettä, eikä ainakaan vielä ole ollut palauttamassa takaisin :)

Katsotaan sitten ensi viikolla kun mies menee töihin ja jättää meidät selviytymään keskenään..... huhhhuh.

Seuraavalla kerralla lisää Jorvista ja synnytyksestä.