maanantaina, elokuuta 19, 2013

Esikoululuokalle

Huomenna alkaa meillä förskoleklass. Kyllä jännittää! Se on isossa koulussa, ja vaikkei vielä varsinaisesti koulua olekaan, tuntuu kuitenkin jo ihan koululta. Uskoisin itse asiassa, että koulun aloitus ja siihen liittyvä jännitys on valunut tähän 6v toimintaan, koska melkeinpä kaikki käyvät esikoululuokan ja täällä Ruotsissa se on aina koulun yhteydessä. Meillä mennään siis Sverigefinska-skolaniin, jossa käydään sitten 9. luokkaan asti.

Onhan se valtava muutos, kun ryhmän isoimmasta yhtäkkiä tulee suuren koulun pienin. Ja samalal suuri muutos vanhemmillekin, kun entinen turvallinen päiväkoti muuttuu isoksi kouluksi, jossa pitää jopa mennä tietyn aikataulun mukaan!

Porukassa on onneksi viisi lasta, jotka tuntevat toisensa jo päiväkodista. Vanhempanakin mukavaa, että on jo valmiiksi tuttu viiteryhmä :) Meillä on ollut paljon keskustelua informoinnista, koulu tuntuu muuten hyvältä mutta informointi mättää pahemman kerran. esim. keväällä kun oli tutustumiskäynnit, vanhempien ei tarvinnut olla mukana. Siitä ei ilmoitettu mitään etukäteen. Moni vanhempi seisoi hölmistyneenä, kun meidät lähetettiin luokasta ulos. Nyt sitten, ei jälleen mitään informointia, oletetaankin että olemme mukana tiistain ja keskiviikon tuntien ajan, mutta ei torstaina Miten tällaista voi tietää, jos kukaan ei kerro?

Miten se kommunikointi ja viestintä voikin sitten olla niin kovin vaikeaa? Ehkä ja toivottavasti se paranee, kun on valmiiksi koulun piirissä ...

5 kommenttia:

Elli kirjoitti...

Haha, ei se kyllä oikeen parane :D

Me täytettiin nyt 4 kerta se "skola24" tunnuksien saantilappu.. Jännityksellä seurataan, että saataisko jo tunnukset!
Sitä kautta pitäis mm. ilmottaa poissaolot.

Puhelinyhteydet koululle on myös nykysin t-o-d-e-l-l-a syvältä. Vaihdetta vaihteen perään ja ainoa kelle juttelet on vastaaja.
On myös todella jännittävää soitella pitkin vaihteita jos sattuu missaamaan koulusta päin tulleen puhelun. Sitä kun ei tiedä mistä sieltä on soitettu!
Harvinaisen typerä muutos niiltä. Aikasemmin joka paikkaan oli omat numeronsa, oli huomattavasti helpompaa.

Meillä mentiin nyt 4-luokalle. Mekin alotettiin eskariluokalla samaisessa paikassa :)

Mut eiköhän se ihan hyvin mee! Ja tosi kiva, että oli noinki verran vanhoja tuttuja! Helpottaa senki kannalta, että on tuttuja vanhempiakin.

Tukholman tyttö kirjoitti...

Elli, voi huhhuh. Pitää vaan ajatella, että hyvä kun opetus on kuitenkin hyvää.... Niin ja olen kyllä samaa mieltä, että tuo puhelinvaihde on ihan raivostuttava. Grrrh.

Ehkä törmätään joskus koululla :)

Anonyymi kirjoitti...

Moikka moi pitkästä aikaa!
Oon ollut ihan blogipimennossa kohta vuoden päivät, mutta nyt piti tulla kommentoimaan, kun perjantaina tunnistin sinut liukumäellä koulun/päiväkodin pihalla. Kummasteltiin että, miten niillä voi riittää energiaa vielä päivän jälkeen. Tunnistin tosin vasta, kun olitte jo lähteneet kotia kohti, kun kuulin Veran nimen. "Vera ja Vidar" kuulosti niin tutulta yhdessä :) Oli hauska tavata ja varmasti tullaan tapaamaankin niissä merkeissä.

Terkuin Emmi
(emmijsa.blogspot.com)

Tukholman tyttö kirjoitti...

Moi Emmi, mä mietin siinä pihalla että hitsi kun on jotenkin tutun näköisiä tyyppejä... sitten tajusin että oliskohan, ja yritin kuunnella että mitkä ne lasten nimet olikaan :) mutta en ollut sitten varma niin en sanonut mitään. Tosi hauska juttu! Missä ryhmässä te olette, nalleissako? Varmasti nähdään jatkossakin!

emmi kirjoitti...

Joo, meillä on yksi nalle ja yksi karhunpentu. Siellä me treffataan varmasti :)