sunnuntaina, joulukuuta 16, 2012

Pullot tontuille

Joulukuusi hommattu! Koristelutkin jo tehty suurelta osin, kun Vera ei millään malttanut odottaa. Kuusi maksoi 600 kruunua, aika hurja hinta mun mielestä. Toisaalta kun sen sai kulmilta, ei tarvinnut miettiä kuljettamista, kunhan kantoi kotiin. Jos jostain muualta olisikin saanut halvemmalla, olisi autonvuokraan saanut kulutettua hintaeron verran taatusti. Tänä viikonloppuna saatiin tehtyä myös lumiukko, sekä lumilinnan meidän pihaan, tosin ukko suli jo ja linnakin varmaan yön aikana. Nollakelillä lumen sulaa huisaa vauhtia ja kadut on jo täynnään ikävää loskaa. Kirkkoon ei jaksettu vauvautua laulamaan kauneimpia joululauluja, vaikka alunperin oli ollut tarkoitus. Ehkä sitten kun Vera oppii lukemaan, pysyy lauluissa mukana paremmin.

Tentti oli sitten, kyllä juridiikka on aikamoista. Vaikka luulee tietävänsä, voi silti mennä ihan metsään. Vastaukset saatiin lähtiessä, enkä siitäkään osa päätellä menikö hyvin vai huonosti, vai tosi huonosti! Kaikki kysymykset ei ainakaan menneet väärin. Joten toivossa eletään, että päästäisiin läpi...

Eilen myös vietettiin meidän 4v hääpäivää, sain yllätysillallisen Mathias Dahlgrenin kuulussa ravintolassa. 8 ruokalajin illallinen oli varsinanen kokemus ja elämys (ja hintakin lienee elämys...). Lapset olivat kotona farfarin kanssa ja oli mennyt ihan hyvin, tosin siinä vaiheessa kun Vera nukahti heräsi Vidar. Vidarhan nukahtaa nykyään vaunuun, ei sänkyynsä. Vaunuissa on valjaat kiinni. Siitä huolimatta Vidar oli tullut kävelleen farfarin luokse herättyään. En mielestäni ollut unohtanut valjaita, mutta voiko 2v selviytyä niistä ulos?!

Meillä luovuttiin viimeinkin tuttipulloista tällä viikolla. Meillähän on juotu pullomaitoa vielä nukkumaan mennessä sekä aamuyöstä herätessä. Tonttu kävi hakemassa pullot tonttuvauvoille. Sama homma oli aikanaan Veran kanssa. Kolmas yö menossa, nukkumaan meno sujuu ongelmitta mutta aamusta herätään aikaisin, kun ei enää maidon voimin nukahdeta uudestaan. Haluttiin kuitenkin päästä pullosta vihdoin, vaikkei täällä Ruotsissa varsinaisesti mitään aikarajoituksia olekaan. Neljävuotiaita näkee vaunuissa tuttipullon ja tutin kanssa, hiukan hämärää. tuttihan meillä vielä onkin, mutta siihen taisteluun ei jakseta ihan vielä. Yksi asia kerrallaan - ja nyt ei ulkomaan reissulle tarvitse raahata pulloja mukana.

2 kommenttia:

Elli kirjoitti...

Meiltä puuttuu vielä kuusi!! Yhyy!! Yleensä sen on saanut tosta lähikaupan edestä, siinä on sellanen hedelmäkoju kesäsin ja joulun alla niillä on ollu joulukuusia ja muuta sellasta, mutta nyt niitä ei näy ei kuulu!
Onneksi miehen työkaveri lupasi autoilla meille kuusen, kun asuu tässä suht lähellä. Jippii! Joulu pelastettu! :-D

Mekin ollaan kotona tää joulu, en jaksa tän paksuusmahan kanssa reissata, eikä oikeen kiinnostakaan. Alun perin piti olla kaikki lapset paikalla, omat ja bonukset, mutta nyt vanhimmat onkin tahoillaan ja kotona on vaan me ja Siiri. Ihanaa kyllä, en ois ehkä mitenkään jaksanu sitä rumbaa noiden isompien kanssa. Lahjojen tasaaminen jne. on aika sieltä ja syvältä, kun noi jo osaa laskea ja tietää roinan arvoa jne :D

Saarioinen turvasi joululaatikotkin taas kerran, en uskaltaudu keittiöön, tuppaan vaan polttamaan kaiken kattiloineen päivineen. Vois tulla tavallista hintavampi joulu! Kinkku vielä niin hyvä ois.
Torttumarmeladia tarttis kanssa löytää, sekin puuttuu lähikaupasta. Äh! Ei o heleppoo!

On varmaan ollu aika hulppea hääpäiväateria teillä. Ei ollenkaan tee huonoa pieni hemmottelu ja luksus. Ihanaa!

Onnea myös pullottomuudesta! :D Taas yksi kasvuetappi saavutettu! Mä oon itseasiassa vähän kade tosta pullottelusta, kun se jäi meiltä nyt kokonaan välistä Siirin kanssa.. Se on vaan niin ihanan helppoa, kun voi tuikata pullon suuhun ja NukkuMatti saapuu helposti paikalla. No ehkä nyt kolmannella kierroksella taas! Toivossa on hyvä elää.. Meinaan kyllä tuttiakin tarjota, vaikka salaa! Mies on kyllä sitä vastaan, mutta toisaalta se oon sit minä joka toimii ihmistuttina niin ei siinä paljon miehen protestit paina.

Tukholman tyttö kirjoitti...

Elli, toivottavasti teillä oli ihana joulu!! Milloin on laskettu aika??

Minä olen sitä mieltä, ettei tutista eikä pulloista ole mitään haittaa - kunhan niistä vaan osaa päästä eroon sitten jossain vaiheessa. En kestä kyllä 4-5 vuotiaita tutti suussa tai tuttipullon kanssa...