...ei kai sentään enempää?!
Siis lapsiluku. Tämä on mielenkiintoinen keskustelunaihe, mm. myös uuden tutkimuksen valossa, jonka mukaan "lapsiperheet ovat onnettomampia kuin lapsettomat". Lopulta aika radikaali väite, kun virallinen totuus tietysti on, että nimenomaan lapset tekevät onnelliseksi.
Miksi ihmiset haluavat lapsia? Uskovatko ihmiset tulevansa onnellisemmiksi, onko se biologinen suvunjatkamishalu vai saadaanko lapsia "koska muutkin"? Onhan se vähän outoa, ettei halua lapsia. Toisilla on vauvakuume, mutta monella (kuten itselläni) ei sitä ollut, vaan biologinen kello alkoi vaan tikittää - jos lapsia haluaa, pitää alkaa tuumasta toimeen.
En tiedä mikä on totuus - varmaan kaikkien näiden yhdistelmä. Uskon, että olisin katunut ratkaisua olla tekemättä lapsia. Ja koska sitä ei voi testata, on vaan päätös tehtävä.
Tunnen yhden pariskunnan, joka ei halua lapsia. Minusta se ei ole outoa, mutta voin uskoa että he joutuvat ratkaisuaan selittelemään. Ei-lapsia haluavien määrä on kuitenkin todella pieni. Ja ei voi olla itse miettimättä - katuvatkohan he ratkaisuaan joskus...?
Sitten on tietysti ne, jotka haluaisivat lapsia, mutta eivät syystä tai toisesta saa. Pariskuntia on tuttavapiirissäni useita, joista tiedän ettei lapsia vain tule. Myös 40-ikäisiä lapsettomia naisia tunnen useita - osa heistä on "tyytynyt" kohtaloonsa todennäköisesti lapsettomana, joidenkin kanssa en ole asiasta puhunut. Todella kovalta tuntuu, jos lapsia hirveästi haluaisi, mutta ei vaan saa. Kyllä kaikenmaailman kyselyt ja utelut, sekä monien "montako lasta tekisi" pähkäilyt mahtavat tuntua pahalta. "Kun saisi edes yhden lapsen!"
Samanaikaisesti moni miettii tosissaan: yksi, kaksi vai kolme? Vai enempi? Monta lasta sinä haluaisit? Haluaako puolisosi yhtä monta? Oletteko päättäneet ja keskustelleet aiheesta?
Yksi tuttu totesi:
yksi lapsi on statement.
kaksi lasta on vähän, no plääh.
kolme lasta, no sitten ollaan "oikeasti lapsiperhe".
Nykyään alkaa olla aikamoisen tavallista, että perheessä on 3 lasta. Mutta minusta tuntuu, ettei monet välttämättä ole oikeastaan halunneet kolmea lasta, vaan se on ikäänkuin trendi nykyään. Että on varaa kolmeen lapseen, että kolme on parempi kuin kaksi. Ettei kaksi oikein tunnu miltään, että se on, no vähän plää.
Ja yksihän on ihan pelkkää itsekkyyttä: helppoa elämää, ja lapsi jää ilman sisaruksia (jos siis kyseessä on oma, ei luonnon valinta).
Kieltämättä elämä yhden lapsen kanssa tuntuu näin kahden lapsen vinkkelistä NIIIIN kovin helpolta. Miten helppoa olikaan, kun lapsi oli jo 3, aika omatoiminen, miten helposti matkustaminen sujui, kaikki oli aika yksinkertaista (mutta ajatteliko sitä niin silloin?). Kyllä minäkin etukäteen mietin, olisiko yhden lapsen perhe hyvä vaihtoehto?
Mutta ettäkö olisi vain yksi lapsi! En osaa enää kuvitellakaan. Vaikka kamalasti hommat lisääntyi - ja tutkimuksen mukainen välitön onnellisuus varmasti laski, en voisi ajatella yhden lapsen elämää.
Toisaalta, en voi kuvitellakaan kolmea lasta :)
Ja entäs sitten ne hullut, joilla on enemmän kuin kolme lasta! Siinä menee maaginen raja. Kaveri, jolla on 5 lasta, saa jatkuvasti kommentteja uskonlahkoon kuulumisesta.
7 kommenttia:
Minä saan usein kyselyjä, että "jokos te aiotte tehdä vielä sen yhden?". Meidän tytöt on 9v ja 4v ja ollaan elämäämme nyt niin tyytyväisiä näin, ettei kumpikaan halua edes ajatella että olisi taas pieni vaatimassa jakamatonta huomiota 24/7. tytöt leikkii kahdestaan, pärjäävät pihalla kaksin, pienempikin hoitaa vessa-asiansa jne. itse. Elämä on rauhoittunut niin sanotusti. Että hulluhan olisin jos tähän vielä yhden vauvan pukkaisin, kun yhdeksän vuoden jälkeen vihdoinkin elämä on tässä vaiheessa! :)
Mulla on 1 lapsi, jo 5,5 vuotias tyttö. Olen tytön kanssa kaksin, ollaan erottu lapsen isän kanssa 4 vuotta sitten. Lisää lapsia ei siis ainakaan ihan hetkeen ole tulossa. Olen saanut tytön parikymppisenä, ja haaveillutkin omasta lapsesta suunnilleen 15-vuotiaasta saakka :). Vauvakuume iskee aika usein, vaikka ei miestäkään ole. Olen lapsirakas ja haluaisin lisää lapsia, ja tokihan myöskin lapsen kannalta olisi huippua, että olisi sisarus tai useampi. Toisaalta, jos sitä kelvollisen isäehdokkaan löytäisikin, niin en ole varma jaksaisinko kuitenkaan aloittaa kaikkea alusta, kun tytön kanssa elämä on nyt jo niin helppoa. Harmittaa, etten tehnyt toista heti perään, kun olin ekan saanut :D.
Tämä on mielenkiintoista pohdintaa. Olen itse aina ajatellut haluavani kolme lasta, mies on ollut ennemminkin kahden kannalla - mutta niin hypoteettisella tasolla tätä keskustelua on joskus käyty, ettei mitään perheriitaa ole todellakaan saatu asiasta viriämään. Nyt kun on yksi lapsi, niin jotenkin alankin kallistua siihen kahteen. Vähän itsekkäistäkin syistä: en ehkä halua olla vuositolkulla äitiyslomakierteessä työni suhteen ja ajattelen myös, että perheen siirtely on logistisesti helpompaa kahden kuin kolmen kanssa. Lisäksi tällä hetkellä tuntuu (kun on eka ollut raskaana sen 9 kuukautta ja imettänyt päälle ja imetys vaan jatkuu), että haluaisin jossain kohtaa tämän kroppani ihan vaan omaankin käyttöön. Kun jos tekee lapsia suht pienellä ikäerolla, niin sitähän on sitten melkein heti taas raskaana, kun lopettaa ensimmäisen imetyksen. Joskus ennen lapseni syntymää ajattelin myös, että jos toinenkin on samaa sukupuolta ensimmäisen kanssa, niin sitten ehkä herkemmin lähtisikin sitä kolmatta tekemään. Tuntuu nyt tosi hassulta ajatukselta. Voisi olla kivakin, että olisivat samaa sukupuolta - olisivat ehkä enemmän kavereita sitten vanhempanakin - monia juttuja voisi olla helpompi jakaa. Tai sitten ei. Luonnehan sen ratkaisee. Samalla kuitenkin tiedostan, ettei se toinen välttämättä tulekaan yhtä helposti kuin ensimmäinen eikä välttämättä ole terve tms. Ei sitä elämää voi koskaan suunnitella, mutta eihän se kiellettyä ole. :)
Ehdottomasti kolme. :) (Tosin mies ei vielä ole samaa mieltä, mutta kyllä mä sen mielen vielä muutan.)
Kolmen lapsen lukemaan päätyminen on mulla mennyt vähän hassun kaavan kautta. Joskus aikaa ennen lapsia ajattelin, että haluan kaksi lasta: tytön ja pojan. Mutta niin kuin hyvin tiedämme, asiat eivät mene välttis niin kuin "haluaisi". Kaksi ihanaa poikaa. Alunperin tuumasin, että kolmas lapsi sitten siis (heh, "idiotismi" huipussaan, tietenkin sen vuoksi että saisi tytön). Sittemmin ajatus on jalostunut siihen, että haluan vain kolmannen lapsen, en erityisesti tyttöä tai poikaa, vaan lapsen, koska lapset ovat ihania. :)
En mä oikein keksi järkisyitä, miksei kolmea lasta voisi meillä olla. Taloudellisesti ei ongelmaa. Työtä tuottaa toki enemmän, mutta mun mielestä se on sen arvoista. Tajuais vaan tuo mieskin sen...
meillä on kanssa ollut paljon pohdintaa lapsen yrittämisen alottamisessa, koska esikoinen oli tosissaan jo 5 sillon, kun päätettiin yritys alottaa. välillä sitä vieläkin haikaillen miettii, että miten järjettömän helppoa oli, kun oli yksi jo vähän vanhempi lapsi.
jäin miettimään tota, kun monet tuntuu pohtivan, että katuukohan sitä jos ei yritä lasta, mutta entäs sitten ne, jotka katuu lapsen saantia? niitäkin varmasti on.
meillä ei lapsiluvusta ole sen kummemin keskusteltu, paitsi että mies tokaisi tossa yksi ilta, että hänestu tuntuu ettei tämä vauva jää viimeiseksi. aika hassua, mä kun olen just miettinyt, että en osaa kyllä kuvitella enempää lapsia meille.
no mutta, nytpä syöksyn iltasatu puuhiin!
Mielenkiintoisia kommentteja!!
Sehän se, että kun pääsee sen kolmen ikävuoden "paremmalle" puolen, elämä helpottuu kummasti ja siihen sitten vauvaa pukkaamaan... toisaalta lasten tekeminen/saaminen ihan peräjälkeen on sekin aika rankkaa. Kun on tuttava/ kaveripiirissä niitäkin joilla lapsilla ei ole edes vuotta ikäeroa tai vain reilu vuosi, niin ei nuo kyllä muista niistä ekoista vuosista yhtään mitään... eikä sitä myöskään itse välttämättä saa päättää, miten lapset saadaan; nehän tulevat jos ovat tullakseen.
Pilami, mä olen kanssa vähän samoilla linjoilla sun kanssa, että kaksi on hyvä luku; meillä vielä on molempia sukupuolia, mutten usko että se asiaan olisi vaikuttanut lopulta. Kaksi tyttöakin olisi ollut ihan ihanaa, kuten sanot, niistä olisi (ehkä) hyvin seuraa/kavereita keskenään.
Ja pikkulapsiaika on vaan aika rankkaa, ja äiti siinä (useimmiten) on eniten kovilla hormonimyrskyineen, yöheräilyineen ja imetyksineen. Ja mun mielestä kaksi oikeasti on hyvä luku, en tiedä miten siitä kolmesta oikein on tullut sellainen uusi "must"...
Orava, niin, se on hienoa jos tietää että haluaa sen kolme :) Toivottavasti saat miehenkin ylipuhuttua :D
Elli, eikö vaan, järjettömän helppoa indeed... varsinkin kun se on teillä ollut peräti jo 5 vuotias :) Ja sitten ne helposti taantuu ne 3 ja 5 vuotiaatkin kun se vauva tulee, ja yhtäkkiä onkin - ei pelkästään yksi vauva vaan myös se huomiohakuinen 3-5 vuotias...
Luuletko että jotkut katuu lapsen saantia? Mä luulen että se on ihan äärimmäisen harvinaista kyllä.
Mun on myös kovin vaikeata uskoa, että joku katuisi lapsen hankkimista. Mielestäni vahinkoraskaudetkin ja "ei-toivotut" lapset ovat toivottuja ja haluttuja sen jälkeen, kun se päätös on tehty, että vanhempi / vanhemmat sen tulevan lapsen pitävät. En nimittäin pidä mistään "vahinkolapsi"-termeistä.
Lähetä kommentti