Pikkumies täytti sitten jo kuukauden. Niin se vaan kasvaa - onneksi. Hassua miten sitä ei muista oikein mitään Veran vauva-ajalta... ja nyt se onkin ihan kauhean iso tyttö yhtäkkiä.
Välillä sitä miettii, onko sitä ihan seinähullu että vapaaehtoisesti on ryhtynyt tähän. Ensin kestää 9kk raskaana oloa, sitten kärsii sen karsean synnytyksen, sitten elää läpi rintatulehduskierteen, sitten menee niskat ja selkä jumiin imetyksestä, ja lopulta valvoo yöt läpeensä niin että itkee väsymyksestä. Koko perhe on ihan kriisissä, kun kaikki on ihan kuolleita, kun ei saa koskaan nukkua, ja samaanaikaan miehellä hirveä työstressi. Onko tämä kaikki sen arvoista... Ehkä sitten vuoden päästä voi todeta, että oli se sittenkin. Mutta juuri nyt, kun joka kerta kun itse yrittää mennä päiväsaikaan nukkumaan, vauva herää. Ikäänkuin se vaistoaisi, että nyt äiti yrittää levätä - ääääääh!!!! Muulloin kyllä nukutaan kauniisti. No, hyvä edes niin. Öisin herätäänkin n 3-5 kertaa syömään ja viime öinä on sitten valvottu ja känisty klo 4.00-5.00. Tosi kivaa.
Elämä on jumahtanut neljän seinän sisään; vaihtelua elämään tuottaa lähinnä se, ollaanko ala- vai yläkerrassa... No, onneksi vähintään kerran päivässä pitää lähteä ulos, kun mennään hakemaan isosiskoa tarhasta. Sinne siis.
9 kommenttia:
Tsemppiä sinne vauva-arkeen! Meilläkin poika syntyi jo, huomenna tulee viikko täyteen ikää :).
Minä mietin tässä itsekseni sitä, että miten sitä yht'äkkiä tosiaan jumahtaa neljän seinän sisään... Vielä paranemassa olevan sektiohaavan kanssa ei tee mieli ajaa autoa - ja ilman autoa ei meiltä pääse muuta kuin leikkipuistoon. Tuntuu hieman tylsältä kirjoittaa miehelle töihin sähköpostiin ruokaostoslistaa, se ei ole ruokakaupassa montaa kertaa käynyt viimeisten kolmen vuoden aikana eikä siksi löydä sieltä yhtään mitään... Turhauttavaa.
Mutta on tuo vauva silti tarpeeksi suloinen :D
Uuh, kuulostaa rankalta. ja juurikin siltä mitä pelkään olevan edessä. Huoh.
Muistelisin, etää vauva-aika alkoi heopottamaan ekalla kerralla aika paljon siinä 3kk:n iässä. Josko silloin sitten, ettei vuotta tarttis odottaa...
Voimia ja jaksamista, voin kyllä kuvitella etteivät ekat kuukaudet toisen lapsen kanssa ole helppoja. Itse en tiedä uskallanko toista yrittää, mutta kyllä se varmasti on sen arvoista varsinkin kun pieni poitsu vähän kasvaa!
Voimia!
Oih, raskaalta kuulostaa. Ota päivä kerrallaan. Ei sen enempää. Jonakin päivänä huomaat, että jostakin jo helpottaa. Muistakaa pyytää tarpeeksi tarmokkaasti apua mummeilta ym. - sitä kannattaa hyödyntää nyt kun ovat lähellä!
I feel you! Meidän kakkonen syntyi nyt maaliskuussa ja koko kevät ja kesä meni ihan sumussa. Tähän liittyi vauvan RS-virusinfektiota ja äidin rintatulehdusta. Nyt kun poika on 6kk, alkaa helpottaa.
Kyllä tämä toinen kierros on ollut paljon raskaampi kuin eka. Kaksi on enemmän kuin yksi. Ei koskaan lepoa, loputon härdelli, huoh! Tämän tokan jälkeen sainkin synnytysmasennusoireita, joita ei ekan jälkeen ollut. Minä kun en ole mikään synnynnäinen äitityyppi...
Kyllä se siitä, pakostikin. Mutta niinhän se aina menee, ekankin kanssa, että kun lyö päänsä tyynyyn, niin Jollain on NÄLKÄÄÄÄÄ! Ooooh hoooh. Jouluna on varmaan jo ihan eri meininki.
Moi, koita jaksaa! Kyllä se helpottuu.Päivällä, kun Vera on tarhassa ja vauva nukahtaa, niin mene HETI myös itse nukkumaan, jotta saat vähän lepoa. Mä muistan kun meidän Minnea syntyi oli syyskuu ja Micaela oli tarhassa. Vein Micken tarhaan 9.30 ja ajoin nopeasti kotiin ja laitoin Minnean nukkumaan ulos ja menin itse samantien sänkyyn lepäämään. Silleen se koko talvi sitten menikin. En paljon käynyt missään, mutta ainakin muuten jaksoi elää sen koko vaiheen läpi. Sitten keväällä oli jo unirutiinit ja muut hanskassa ja oli kiva olla enemmän ulkona ja tavata ystäviä! Ensi keväänä on jo paljon helpompaa. Terv. Anu
Kiitos, te kaikki ihanat lohduttajat! Elina, tsemppiä teillekin, toivossa eletään että helpottaisi siinä 3kk kohdalla... mutta kyllä tää rankemmalta tuntuu kuin sen ekan kanssa. Tai sitten aika kultaa muistot...
Raton, se on sentään ihanaa meillä että mä olen päässyt peräti jo lenkillekin, olo on sen verran hyvä fyysisesti... pirun väsymys vaan painaa. Suurensuuret onnittelut teillekin vielä kerran!!
Calendula, niinhän se tietysti on, en edes nyt vaihtaisi pois, vaikka rankkaa onkin. Kunhan tästä alusta vaan hengissä selviää... :)
Kukannuppu, kiitos! Näin olen päättänytkin, päivä kerrallan, turhaa edes yrittää muuta. Karsii vaan sovitut jutut minimiin. Ja mummola on onneks lähellä.
Anonymous, minäkään en koe olevani mikään synnynnäinen äitityyppi, ja viime viikolla tosiaan mietti että mitä ihmettä tästä vielä tulee... mutta onneksi välillä tulee niitä parempia päiviä, tietää että jossain vaiheessa se varmaan helpottaa. Tsemppiä teillekin!!
Hna, sä se olet kasanut päivittää blogiasi kolmen kanssa tosi tiuhaan, olet kyllä ihme sissi! Ei kyllä riitä taju, että miten teillä tämä paletti hoidetaan...
Anu, kun mä en aamuisin ole väsynyt kunhan olen jo kammennut itseni ylös, vasta iltapäivällä. Ja useimmiten vasta siinä vaiheessa TOSI väsynyt, kun Vera on jo haettu tarhasta... mutta lepäämistä voi tietty harrastaa, vaikkei nukkuisikaan.
Lähetä kommentti