lauantaina, maaliskuuta 08, 2014

Mello

Melodifestivalen, tuttavallisesti Mello menee juuri täyttä päätä televisiossa. Me ei olla oikeastaan ruotsalainen perhe, koska ei katsota sitä. Perusruotsalainen lapsiperhe ei voi välttää katsomasta Melloa. Ei ainakaan tätä finaalia, jota on siis edeltänyt usea osa-kilpailu. Näistä osa-kilpailuista eteenpäin on mennyt 2 kpl per kisa ja sitten "andra chans"iin muutama kappale per kilpailu, ja sieltä eteenpäin pääsi kai sitten pari. Joten tänään siis kilpailee 10 kappaleita pääsystä Eurovision laulukilpailuihin Köpikseen toukokuussa.

Tämä finaali on Ruotsissa oikeastaan suurempi tapahtuma kuin euroviisut, tässä kisassa kun syntyy ruotsalaisia tähtiä. Kuten Loreen. Tuttavapiirissä näyttää olevan useita, jotka ovat PAIKAN PÄÄLLÄ katsomassa. Vieläpä aika pienten lasten kanssa, n 6 v ja siitä ylöspäin. Kisa alkaa klo 20 ja jatkuu pitkälle yöhön.

Meillä ei ole koko kisasta mitään tietoa, eikä selvästikään myöskään koulussa ole asiasta juurikaan keskusteltu, koska meillä ei laisinkaan ole kysytty sen perään että saisi kisaa katsella. Olenkin  miettinyt, onko tässä kyseessä ero suomalaisen ja ruotsalaisen koulun välillä. Ruotsinkielisessä koulussa kun ei ilmeisesti voi välttyä mello-hysterialta vaikka olisi 6v. Itse olen vain kovin onnellinen, ettei ihan vielä tarvitse tätä kisaa alkaa katsella - ehkä sitten muutaman vuoden kuluttua lapsetkin jaksavat iltavalvomisen paremmin?

2 kommenttia:

emmi kirjoitti...

Täällä ollaan langoilla! Aina välillä oon käynyt kurkkaamassa miten täällä voidaan :)

Olette siis hyvin normaali ruotsalais-suomalainen perhe. Ei jaksa kiinnostaa täälläkään tuo hysteria ja voittajakin selvisi suurinpiirtein facebookista :) Terkut!

Tukholman tyttö kirjoitti...

Moikka Emmi! Täällä oli ptikä hiljaiselo ja pohdin jo lopettamista... mutta mihinkä kissa karvoistaan pääsisi :)
Teilläkään ei vielä olla siinä iässä! Odotellaan vielä muutama vuosi niin ehkä sitten on pakko alkaa seurata... ;)