Sitten edellisen kirjoituksen on tapahtunut mm aika dramaattisia, Vera tippui kiipeilytelineestä missä roikutaan pää alaspäin, rojahti kätensä päälle ja käsi murtui. Oikea käsi vielä. Sjukvårdsupplysningista neuvottiin samantien päivystykseen, missä on röntgen, ei siis muu auttanut kun lähteä Astrid Lindgrenin lastensairaalaan. Siellä röngattiin ja murtumahan siinä oli, eli kipsi on nyt sitten ollut reilut kaksi viikkoa. Vielä puoltoista edessä ennen kuin kipsi lähtee, toivottavasti.
Aikamoinen säikähdys, mutta onneksi päästiin näinkin vähällä. Pää alaspäin roikkuessa kun voi tapahtua oikeastaan mitä tahansa.. samalla ei voi kuitenkaan kieltääkään, pakkohan sitä on kokeilla ja ainoastaa kokeilemalla oppii. Hyödyllinen kokemus lienee pitkällä tähtäimellä myös se, että temppuillessa voi ihan OIKEASTI myös sattua.
Nyt sitten on harjoiteltu piirtämään, maalaamaan, syömään jne vasemmalla kädellä. Apuja tarvitaan tietysti niin pukemisessa kuin muissakin askareissa. Mutta aika mahtavaa, miten hyvin homma sujuu ja alkoi itse asiassa sujumaan melkoisen nopeasti onnettomuuden jälkeen.
Koulussa on kaikki kaverit piirtäneet kipsiin ja homma on ollut lopulta ihan ok myös tytölle, vaikka aluksi harmittikin kovasti. Hän on myös saanut kovasti kannustusta sekä ihailua mikä lienee auttanut asiaa. Lähinnä tyttöä haittaa kutiaminen kipsin alta, ja tietysti se tosiasia, ettei nyt voi roikkua eikä käydä jumpassa eikä voimistelussa, joka juuri kerettiin aloittaa :/
Nukkumajärjestelyt, joissa oli juuri päästy jonkinlaiseen kuosiin, menivätkin sitten kertaheitolla ihan sekaisin.. Tyttö kun ei oikein voi nukkua kätensä kanssa kerrossängyn yläpedillä. Joten olemme päätyneet patjamajoituksen lattialle, mikä on lopulta ollut niin suosittua, että molemmat lapset olisivat tunkemassa patjalle. Ja sehän ei onnistu, koska tyypit eivät kertakaikkiaan kykene nukahtamaan vierekkäin. Ja meillä juostaan taas pitkin iltaa ja koko nukuttamistouhu on yhtä hampaiden kiristelyä.
Milloin tästä oikein päästään? Lehdessä joku kutsui "helvetestimme"ksi tuntia päiväkodin ja ruoan välissä (klo 16.30-17.30, joka meillä kyllä on lähinnä 17-18). Meillä se ei suinkaan ole helvetestimme, vaan meidän tuskantuntimme on klo 20-21.
3 kommenttia:
Auts! Onpa käyny köpelösti :( Onneksi ei kuitenkaan tosissaan pahemmin.
Ja lapset on tehty kumista ja tai'asta! Ne venyy ja paukkuu ja palautuu takaisin.
Takapakki nukkumiseen on kyllä niin sieltä ja syvältä.
Onneksi päästiin tosiaan aika pienellä ...! Mutta oli silti säikähdys!
Nukkumisen suhteen ollaan kyllä aika hajalla. Tässä nyt reilut kuusi vuotta ollut aina jotain ongelmaa, ei tosiaankaan kivaa :(
Meillä vasta 3-vuotta takana!
Tässä just laskeskeltiin, että enää 12-vuotta niin ei noita saa ylös kirveelläkään :D Lohdullista..
Pitäis jossain välissä yösyöntivierottaa voi vauvelikin, se vaan vaatis ensin viikonlopun ei-mitään ja sitten sen toiminnan viikonlopun. Nyt vaan tuntuu, että joka viikonlopulle kasaantuu jotain hommaa ja tekemistä.
Aivan mainio toi helvetestimme!
Lähetä kommentti