Onko teillä muilla nukahtamisen kanssa hankaluuksia? Meillä on ihan karmeaa... Välillä on parempiakin iltoja, mutta usein on ihan mahdotonta. Ostettiin kerrossänky lapsille noin kuukausi sitten ja sen jälkeen homma on mennyt ihan ketuille. On meillä ollut kyllä hankalaa aiemminkin, nukahtaminen on tässä perheessä aina ollut SE murheenkryyni, syystä tai toisesta. Pinnasängyn kanssa Vidarin vielä saattoi ainakin joskus jättää nukkumaan itsekseen, mutta nyt on sekin ilo poissa. Yhdessä nukkumaan meno ei tule kuulonkaan. Homma menee ihan riehumiseksi.
Yhdessä nukuttaminen saattaa sujua, jos on itse huoneessa ja on hyvä ilta. Tänään ei ollut. Lopulta kaikki huusivat.
Unelma olisi se, että lapsille voisi lukea iltasadun, ja laittaa heidät nukkumaan, jonne he itsekseen nukahtaisivat. Meillä riehutaan ja pelleillään. Vaikka itse olisi paikalla, niin Vera valittaa että pitäisi tulla viereen, ja Vidar valittaa, että pitäisi mennä pois huoneesta...
Toimiiko teillä nukuttaminen? Olisiko mitään vinkkejä mitä voisi tehdä??? Me aletaan olla aika epätoivoisia---- rutiinit pitäisi saada kohdalleen, se voisi kyllä auttaa. Mutta muuten?
4 kommenttia:
Oi, mä niin tiedän miten _raivostuttavaa_ on se, kun nukahtamisen ja sänkyyn rauhoittumisen kanssa kikkaillaan. Meillä oli viime syksynä tilanne se, että kaveri (2,5 vuotta silloin) ei pysynyt sängyssään ja sänkyyn laiton ja nukahtamisen välinen aika saattoi olla pahimmillaan yli tunninkin. Ai että rupesi välillä höyry nousemaan korvista. Aikaisemmin (eli reilu vuosi sitten) meillä meni se nukuttaminen ihan hölmöläisen hommaksi - piti olla vieressä ja antaa käsi, muttei just vasenta kättä vaan oikea ja hyräillä just jotain tiettyä laulua. Voi tsiisös. Siinä kohtaa tajusin, että nyt on mennyt kuvio ihan reisille ja tehtiin ryhtiliike: lapsi jäi itse sänkyynsä ja nukuttaja (äiti tai isä) jäi eteiskäytävään siihen huoneen ulkopuolelle. Se tepsi tosi hyvin, kunnes tuli sitten tuo viime syksyn kikkailu. Se loppui kyllä meillä siihen, että lapsi lopetti päiväunien nukkumisen, joten on iltaisin niin väsynyt ettei enää hyppää sängystä pois.
Mutta noihin vinkkeihin. Ehdottaisin kokeilemaan sellaista, että kertoo selväsanaisesti lapsille miten nyt toimitaan: te jäätte sänkyyn ja äiti/isä tähän heti oven taakse (tai huoneeseenkin selkä lapsiin päin) ja ovi on auki. Silloin on riittävän lähellä, jotta "vahtii" sitä nukahtamista, mutta lapset saavat silti harjoitella itsenäistä nukahtamista. Pikku hiljaa siitä voi sitten siirtyä siihen, että ei enää jää siihen huoneen oven läheisyyteen "kytikselle". Me tehtiin selväksi, että sängystä ei saa nousta ja se toimikin monta kuukautta ihan hyvin. Yleensä en reagoinut mihinkään huuteluihin tms. kuittasin vain, että "jutellaan huomenna sitten". Tuli viime kesänä näinä nukahtamishetkinä kudottua vauvalle peitto, luettua pari kirjaa ja surffattua netissä. :D Ei muuta kuin läppäri käteen vain ja lattialle istuksimaan. Kandee varmaan ainakin kokeilla.
Meillä siis yleensä on aina käynyt niin, että nukahtamiskuviot ovat mennneet ihan reisille kunnes tajutaan tehdä se korjausliike. Näin nyt keväälläkin, kun vauvan syntymästä saakka esikoinen oli herännyt kerran yössä ja mies muutti siinä vaiheessa lapsen huoneen lattialle ohuelle patjalle nukkumaan. 8 kuukauden jälkeen miehen selkä sanoi, että tarttis lopettaa sekin touhu ja parin yön jälkeen se oli kunnossa: lapsi sai aina merkinnän kun oli nukkunut koko yön sängyssään ja viidestä tapahtui jotain kivaa. Ja nyt tuli mieleen että teilähän on jo myös niin isot lapset, että tuollainen tarrojen / leimojen kerääminen hyvästä iltakäytöksestä voisi toimiakin. Sitten jostain viidestä tai kymmenestä saisi jonkun palkinnon. Meillä mentiin pesemään auto (hahah, parasta mitä lapsi tietää). :)
Tsemppiä, noi on niin rasittavia kuvioita ja eniten ärsyttää itseäni aina se, kun se oma ilta palaa siihen lasten nukuttamiseen ja lopulta kaikilla palaa käämit. Tällä hetkellä meillä nukahdetaan hyvin, mutta herätääön viideltä (!). Tiedä sitten kumpi on pahempi. Aina jotain.
Niin tuttua meinikiä... Meillä kahta lasta nukutettiin siihen asti kunnes saivat omat huoneet ja kolmas oli tulossa, päätettiin että nyt loppuu! Esikoinen, tuolloin 5v4kk on kiltti ja jäi sänkyynsä, itkeskeli välillä mutta tointui pienillä lohdutuksilla ja monella unikaverilla :) Pienempi, tuolloin 2v2kk on kovapäinen tyyppi ja hänet piti kantaa ensimmäisenä iltana valehtelematta 30 kertaa sänkyyn... Otettiin se kanta että pidetään hermo vaikka mikä olis, ei puhuta eikä vastata kysymyksiin, aluksi sanottiin ainoastaan "nyt on aika nukkua, kauniita unia" (10. kerran kohdalla ei huvittanu enää puhua vaan keskittyä siihen ettei ala räyhäämään...)
Pikkuhiljaa homma alkoi toimia, lisäksi keskimmäisen jätettyä päiväunet pois nukahtaminen on helpompaa. Vieläkin jos on torkahtanut esim. autoon niin kipittelee kertomaan millon mitäkin asiaa mutta jästipäisesti palautetaan sänkyyn... Yhdessä välissä oli kyllä ihan jäätävä uhma ja silloin jouduttiin turvautumaan mielestäni äärimmäiseen keinoon eli ottamaan tärkeä unikaveri hyllyyn siksi aikaa että mukelo rauhottuu (vietiin siis elukka takaisin sänkyyn kun oli ollut hetken ihan oikeasti rauhassa), tosi kurjaa, mutta onneksi muutama kerta riitti niin fiksuna tajusi että ollaan ihan tosissaan! Tsemppiä hurjasti!!!
Kattele Youtubesta "Super Nanny":a :D
Mä kattelen aina välillä, kun meinaa usko loppua tähän lapsen kasvatukseen. Antaa vähän toivoa, että on musta tähän!
Meidän yöt on nyt vähän parempia (kop kop!), mutta tossa oli jossain välissä kausi, että Siiri heräs karjumaan keskellä yötä 1-3 krt. Siis rupes vaan karjumaan ja saatto huutaa "Nej nej nej!" tai jotain tollasta. Ihan kauheeta aikaa. Mies sit aina sen kanssa nousi ylös juomaan vähän maitoa tai vettä ja sit rauhottu.
Nyt toi on ainakin toistaseks loppunu. Raivohuudot on kyllä sit siirtyny päivänpuolelle. Jippii! Noh, on se parempi ku yöllä..
Mut hei! Ei tässä oo enää ku reilu 10-vuotta teini-ikään! Sit niitä ei saa hereille millään :D Että sitä vaan odotellessa..
Pilami, joo me ollaan kanssa kokeiltu tuota oven ulkopuolella olemista, ja lattialla on istuttu, ja kauempana sohvalla josta käydään tervehtimässä laskettua viiteenkymmeneen tms. Isomman kanssa alkaakin toimia, mutta pienemmän kanssa ei juuri nyt oikein toimi mikään. Huvittavaa melkein, miten lapsesta joka väkisin halusi nukahtaa itse yksin, on tullut vieressänukutettava! Välissä juuri ennen kun luovittiin tutista alkoi olla vähän yritystä oikeaan suuntaan, mutta sehän katosi tosiaan ihan täysin tässä tutista luopumisen yhteydessä... onneksi sentään yleensä meitä on kaksi, en ymmärrä miten jotkut yksinhuoltajat selviytyy tällaisesta hengissä?! Toisaalta isompi voi olla hyvinkin kiltti etenkin niinä iltoina, kun äiti tai isä on lasten kanssa keskenään - ikäänkuin auttaa asiassa.
Mutta kuten sanoit, aina jotain!!
Anonyymi, päiväunien jättäminen ehkä auttaisi meilläkin, pitäisi varmaan ryhtyä siihen.. kun edelleen nukutaan sellaiset 30-40 min yleensä päivittäin. Nyt kesällä voisikin olla hyvä sauma...
Mä kans en kestä kun joutuu käyttään kiristystä ja uhkailua. Se on niin kurjaa mutta niin vaikeeta olla ilman...
Elli, nimenomaan! Teini-ikää odotellessa mennään... :)
Lähetä kommentti