lauantaina, helmikuuta 19, 2011

Vatsatautia, matkahaaveita ja politiikkaa

Voi kun olisi taas niin paljon juttua. Mutta niin vähän aikaa...

Meillä on viime aikoina sairasteltu. Ensin oli Vera vatsataudissa viikko sitten Jyväskylän reissulla. Tarkoitus oli juhlia isomummon 95vuotisia, mutta ei ikinä päästy juhliin asti. Tauti meni ohi heti kun Jyväskylästä päästiin. Onkohan siellä joku eri bakteerikanta, kun joku perheestä on melkein aina kipeänä kun siellä vieraillaan?

No sitten tuli Vidarille silmätulehdus, oletettavasti, tipatkin saatiin jo. Ja eilen iski vatsatauti pikkumiehelle, kauheaa katseltavaa kun yleensä iloinen ja tyytyväinen vauva oli selvästikin pipi - vatsaa kiersi ja oksennuskin tuli. Onneksi näyttäisi siltä, että tauti olisi mennyt myös pienemmältä nopeasti ohi.

Vähällä sairastamisella ollaankin päästy, kun tämä on ensimmäinen kerta kun on ollut mitään. Ja sitten tietysti oikein kaksi tautia samaan syssyyn! Ottaen huomioon, että isompi voisi hyvinkin tuoda kaikki taudit päiväkodista niin tämä on kyllä oikein hyv saavutus. Koputamme puuta, että näin myös jatkuisi...

Pakkaset käy todella mun hermoille, kun Vera pitää viedä autolla edestakas päiväkotiin aamuin ja illoin, kun vauvan kanssa ei saisi juurikaan ulkoilla. Meillähän kotimatkat kävellen päiväkodista on olleet perinteisesti hitaita, mutta yleensä se ei ole haitannut kun Vidar nukkuu vaunuissa eikä meillä ole mihinkään kiire. Silloin ei haittaa, vaikka isosisko makaisi kävelytiellä pitkin pituuttaan ja huutaisi "en jaksa". Kun aina sitä lopulta on kotiin päästy, ja kävely ja ulkoilu tekee vaan hyvää. Mutta nyt! Ei siis onnistu, kun vauva ei siis saisi periaatteessa olla -10 astetta kylmemmässä.

Muutenkin ottaa kupoliin ja rankasti, ettei kevättä näy eikä kuulu. Lumivallit vaan kasvaa ja ollaan täällä ihan jumissa. Kohta jo maaliskuu mutta ilmat vaan pahenee...!

Onneksi pahimman ketutuksen keskellä mies yllytti lähtemään pienelle reissulle. Ensi viikon perjantaina osoittaa kokka kohti Pariisia, minä, Vidar ja mun sisko matkassaan. Sisko innostui lyhyestä viikonloppureissusta ja jopa +11 kuulostaa tällä hetkellä helteiseltä :) Vera jää papan kanssa viettämään isä-viikonloppua.

Asiasta kukkaruukkuun, katsoiko kukaan eilen Teemalta Kansankodin kuokkavieraat sarjan ensimmäistä jaksoa? Hyvinkin ajatuksia herättävää. Ohjelman www-sivulla kiteytetään erinomaisesti myös omat ajatukseni:

Elintasopakolaisia, maahanmuuttajia vai sosiaalipummeja? Miten suhtauduttiin suomalaisiin työnhaussa Ruotsissa? Kansankodin kuokkavieraat -dokumenttisarja tutustuttaa katsojat suomalaisten elämään Ruotsissa 1960-luvulta tähän päivään

Vuonna 2011 Suomi puntaroi samoja maahanmuuttajakysymyksiä kuin Ruotsi 1960-luvulla. Miten me suhtaudumme vierastyövoimaan, maahanmuuttajiin, pakolaisiin, siirtolaisiin, elintasopakolaisiin? Olemmeko oppineet omasta lähihistoriastamme mitään?

Meillä kansakuntana pitäisi olla periaatteessa edellytykset ymmärtää muita kansallisuuksia, jotka ovat joutuneet lähtemään kotimaastaan jonkin asian pakottamina tai muuten vaan köyhyyttä ja työttömyyttä pakoon parempaa elintasoa etsien.

Ruotsinsuomalaisia lasketaan olevan lähes 500 000, joten asian pitäisi olla meille tuttu ja ymmärrettävä. Avointa, vapaata keskustelua aiheesta ei vain vieläkään ole.

Dokumenttisarja Kansakunnan kuokkavieraat pyrkii avaamaan tämän keskustelun tunteikkaiden ja henkilökohtaisten tarinoiden kautta. Käsittelemällä omia muistojamme ja kokemuksiamme vieraasta maasta pystymme kenties ymmärtämään, miltä tuntuu olla maahanmuuttaja. Maan tavaksi kun on muodostunut myös vaieta kaikesta epämiellyttävästä.

Kevään 2011 vaalien yhdeksi isoksi teemaksi on nousemassa siirtolaiskysymys, ja ainakaan vielä ei ole merkkiäkään, että muistaisimme näissä keskusteluissa omaa asemaamme siirtolaisina tai elintasopakolaisina Ruotsissa.


Perussuomalaisten gallup-kannatus sekä muidenkin isojen puolueiden maahanmuuttokriittiset kommentit ja avaukset eivät hyvää lupaa. Surullista on, kun siis edelleenkin pätee, että me kyllä saamme lähteä muualle onnea etsimään, mutta muille sitä ei sallittaisi.

Jakson voi katsoa takautuvasti Areenalta.

5 kommenttia:

Elli kirjoitti...

mä luulin et se -10 on niinku ekat pari viikkoa..?

mua jotenkin ahdistaa toi Suomen rasistisuus. olen kyllä itekin (ikävä kyllä ja nolottaa myöntää) ennakkoluuloinen ja tukholmassakin tiettyjä alueita välttelisin asuinalueena, mutta on toi suomen meno kyllä jotain aika hurjaa. se "ei mekään mennä rättipäiden maihin syömään joulukinkkua!"-henki on niin luolamies meininkiä että. eikä kukaan tunnu huomaavan, että jos sopeutettaisiin hiukka enemmän, kuin se 2-viikkoa missä kerrataan mikä kela ja sossu on, niin asiat vois mennä paljon paljon paremmin. nojoo.. vaikea aihe ja saan yleensä vaan vihaa niskaani jos avaan suuni suomessa :D

pilami kirjoitti...

Toi pakkasrajakysymys on omassa lähipiirissäni herättänyt hämmästyttävän suuria intohimoja. Monet eivät ymmärrä, että pidämme rajana -15 (no, vähän joustaen ja lenkin pituuksia sopeuttaen + viiman huomioiden) 9 kk:n ikäiselle lapsellemme. Neuvolasta sanottiin meille, että -10 puolivuotiaaksi ja siitä aina vuoden ikäiseksi -15 on se raja. Mulla ei ainakaan ole tarvetta sitä sen ihmeemmin kyseenalaistaa. On tietty myös eri, että nukuttaako esim. jossain parvekkeella suojaisassa paikassa kuin että on liikkeessä (mitä me aina ollaan). Mutta täytyy sanoa, että en mä ainakaan -20 pakkasilla pahemmin vaunuja ole ulkona nähnyt, että eipä ne kritisoijatkaan taida kauheasti ulos lähteä kovilla pakkasilla. Meille sanottiin, että se on keuhkoille rasitus, kun kovassa pakkasessa ollaan ulkona ja pahimmassa tapauksessa hengitys lamaantuu (noh, se on varmasti se ihan pahin tapaus, enkä sitä mitenkään aktiivisesti tod. pelkää, mutta ihan mielestäni järkeenkäypä perustelu). En mäkään hikiurheile alle -15 lämpötiloissa.
Joo, pikkasen on välillä ärsyttänyt muiden kommentoinnit pakkasrajaamme kohtaan... ;)

Maahanmuuttokeskusteluun. Luin hyvän pamfletin aiheesta (oisko ollut Liken kustantama) Hallan vaara. Suosittelen. Siinä käsiteltiin hyvin sitä miten poliitikkojen maahanmuuttopuheet eivät itse asiassa olekaan koventuneet viime vuosina, vaan samanlaisia äänenpainoja ja puheenvuoroja on ollut jo 90-luvulta lähtien.

Mielestäni tässä maahanmuuttokriittisessä yhteiskunnassamme, joka myös rasistisena tunnetaan, pelottavinta on se, että on ihan ok sanoa ääneen, että on rasisti eikä halua mitään ulkomaalaisia tänne meidän ihanaan pikku lintukotoon. Voi jee, siis vaikka ajattelisi niin, niin toivoisin todella, että yhteiskunnallinen ilmapiiri olisi vähintäänkin sellainen, ettei sitä kehtaisi sanoa ääneensä!

Elli kirjoitti...

pilami, joo.. noi pakkasrajat tuntuu aina aiheuttavan kädenvääntöä. meillä ei edes olla täällä sanottu mitään pakkasrajoista, mutta en mä itsekään kyllä halua mennä ulos ellei oo ihan pakko jos on yli -10 :D (no just sen verran, että tohon metrolle kävelee tms.)

musta on kanssa kummaa, että Suomessa enemmän pelätä saavansa köniin jos kertoo, että Ei ole rasisti, kuin että on. Pelottavaa.

Tukholman tyttö kirjoitti...

Elli ja Pilami, ihme juttu että ihmiset keuhkoo kyllä kaikesta... miten tää pakkasrajakin voi oikeesti aiheuttaa tommoisia intohimoja? Jo nyt joku haluaa ulkoilla vauvan kanssa -20 asteessa niin mun puolesta siitä vaan. Mulla ei itselläni todellakaan ole mitään tarvetta, kuten Pilami sanoi, kyseenalaistaa ohjeita tässä kohtaa, tai kuten Elli, itsekään hirveästi hinkua lähteä uloa niin kylmällä... musta voi kyllä yleisesti ottaen käyttää maalaisjärkeä, joka välillä tuntuu olevan ihmisillä totaalisen hukassa mitä lastenhoitoon tulee!

Elli, muakin ahdistaa. Ahdistaa! Varsinkin näiden vaalien alla, tää on ihan kamalaa. Katselin eilen A-talkia missä Persujen ehdokas Kike Elomaa totesi että kun tänne tullaan yleisesti elämään sosiaaliturvalla. Haastattelija kysyi, että mitäs tiedät? "No onhan niitä tilastoja" - oli vastaus. Anna mun kaikki kestää! Se oli muutenkin niin kauheeta katsottavaa, ja sellaisia ihmiset sitten meinaa äänestää??? Hirvittää jo etukäteen mitä tästä tulee. Onneks ollaan muuttamassa takas Ruotsiin syksyllä...

Pilami, oon täysin samaa mieltä, että huolestuttavinta melkein on, että kaikki muut puolueet muokkaa omia mielipiteitään maahanmuuttovastaiseen suuntaan nyt kun persut näyttää gallupeissa menestyvän. eli yleinen yhteiskunnallinen ilmapiiri kovenee, ja on tosiaankin hyväksyttyä kritisoida ja olla suorastaan rasistinen. Ruotsissahan kaikki muut puolueet sanoutui irti Sverigedemokraattien linjasta, Suomessa ei tosiaankaan vaan hypätään samaan kelkkaan! Ällöttävää.

Tukholman tyttö kirjoitti...

Niin ja muuten se A-talk löytyy täältä http://areena.yle.fi/video/1299184324579
onneksi siellä oli Vihreiden Jani Toivola tosi fiksuine mielipiteineen, ja muutkin ehdokkaat Hetemaj ja Peitsamo pesivät persujen Elomaan mennen tullen.