torstaina, elokuuta 27, 2009

Tulevia

Tällä rintamalla on ollut viime aikoina hiukan hiljaista. Olen pohtinut blogin tarkoitusta, huvittamista, kirjoittamisen jatkamista vai lopettamista. Oikeastaan ei ole oikein ollut juuri sanottavaakaan - vaikka juuri tässä kuussa onkin tehty aika isoja päätöksiä. Ehkä kuitenkin vielä jatkan, hissukseen, silloin tällöin. Eihän sitä tarvitse tehdä mitään radikaaleja ratkaisuja, vaan omaa mielialaa ja olotilaa voinee vähän tunnustella.

Niin, päätöksiä. Tässä päivänä eräänä, pitkällisen pohdinnan jälkeen, päätimme että nyt - jos ylipäänsä meinataan, on aika kokeilla - Helsinkiin muuttoa. Kyllä, luit oikein! Olemmeko hulluja, en tiedä, mutta mitäänhän ei saa jos ei uskalla...

Työt saamme molemmat siirrettyä, meillä duunissa oltiin hyvinkin positiivisia ja kannustavia. Joten väliaikainen muutto tapahtuu tammikuussa. Kyseessä on nyt ainakin alkuun vuoden kokeilu. Kuuden Tukholmassa asutun vuoden jälkeen melkeinpä hirvittää. Sopeutuuko sitä enää Suomeen? Jo nyt, vertailua tehdessä, moni asia tuntuu kovin kalliilta... Ehkä sitä nyt saa niellä kaikki mäkätykset miten Ruotsissa sitä ja tätä, ja todeta että asiat onkin aikasen hyvin? No, jos emme nyt tätä tee, emme tee sitä koskaan. Sittenpähän sen näkee, lähdetäänkö parin kuukauden päästä takaisin ;-)

Asunnonhankinta on tässä vaan hiukan kesken, lievästi sanottuna. Isoa kohtuuhintaista vuokra-asuntoa länsi-Helsingistä, anyone?

Asiasta sukanvarteen. Varasin juuri lennot Helsinkiin, ja voi vain todeta, että kannattaa matkustaa ennen kuin lapsi täyttää 2 vuotta! Sillä hetkellä kun lapsi täyttää maagiset 2v, kulut moninkertaistuvat. Lapsesta menee lähestulkoon sama hinta kuin aikuisesta. No, viehän se lapsi tietysti samalla tavoin penkin kuin aikuinenkin, vaikka olisikin minimittainen. Penkkihän se on josta maksaa. Niin ja lentoverot. Enää en ihmettele, että niin monet perheet matkustavat Suomeen laivalla!

Mutta ehkä mä saan intoa kirjoitella, kun voin taas päivitellä Suomen ja Ruotsin eroja, nyt kotiinpäin muuttaessa!

10 kommenttia:

Norppa kirjoitti...

Miten arvasinkin, että on jotakin mullistavia uutisia.. :)
Lämpimästi tervetuloa!
Ei ole oikeita tai vääriä ratkaisuita, asioissa on puolensa, ja vain kokeilemalla näkee mihin suuntaan polut vievät.
Blogista taas ei kannata olla huolissaan. Kun tulee inspiraatio, kirjoittaa, ja jos on hiljaisempaa, niin kyllä tämä kirjoitusalusta pärjäilee täällä sillä aikaa. :)

Hanna Kopra kirjoitti...

NIm.om! Sillä menee mitä on ja tekee kuin tuntuu hyvältä.

No varmasti tuntuu hurjalta. Perusmuuttaminenkin on hurjaa. Tervetuloa/Välkommen!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea muuttoon! Meilläkin käydään jatkuvaa keskustelua milloin muutetaan takaisin Suomeen...vai muutetaanko.

Odotan kiinnostuneena blogimerkintöjäsi, miltä asiat näyttävät lahden toiselta puolelta katsottuna :)

Whatsoever,
-joka on miltei unohtanut miten bloggertilille kirjaudutaan.

ratón kirjoitti...

Onnea päätöksille! Oli ne sitten pysyviä tai väliaikaisia! Rohkeutta teiltä ei ainakaan puutu. Mielenkiinnolla odotan juttuja Suomeen sopeutumisesta ja kulttuurieroista... sitähän sanotaan, että ulkomailla pitkään asuneella suomalaisella tekee tiukempaa sopeutua takaisin, kuin ulkomaalaisella.

Heidi M. kirjoitti...

Tervetuloa Suomeen! Niin se on, jos ei kokeile niin jää mietityttämään ja ehkä myöhemmin ihan harmittaa että ei uskaltanut.

Voimia muuttoon ja kiva jos sitten jaksat kirjoitella miten sopeutuminen sujuu.

Kukannuppu kirjoitti...

hei vau, olisipa hauskaa lukea suomalaisesta menosta sun silmin! Ja kuulla vähän, mitä miekkosesikin miettii!

Keep on writing kun tulee asiaa!

Elli kirjoitti...

Ohhoh! johan on uutisia! jännää! toivon todella, että jaksat kirjottaa sitten stadin päästäkin.
ja halpa asumus helsingistä? haha! :D onnea yritykselle, ettei sitten lähde toiseen päähän, itään. (tai pohjoseen) toivottavasti kuitenkin jotain löytyy.
me taistellaan jo ihan tarpeksi ton tukholman asuintilanteen kanssa. huoh!

Ipo kirjoitti...

Melko uhkarohkeaa, sanoisin! Hki on kallis ja synkkä kaupunki. Pienikin ja tylsä, kun sitä joutuu joka päivä katselemaan. (Mun olis korkea aika muuttaa muualle. Voisin vaikka laittaa asuntoni vuokralle, en kuitenkaan edullisesti.)

Paljon onnea & onnistumista elämänmuutokseen joka tapauksessa! :)

Tukholman tyttö kirjoitti...

Kiitos kaikille tervetulo- ja muistakin toivotuksista! Kuten sanottua, vähän hirvittää. Perusmuuttaminenkin, Hnan sanoin, on jo aiak ruljanssi. Tässä muutossa on kuitenkin se hyvä puoli, että suuren osa tavaroista voi jättää entiseen paikkaan.

Voi ipo, kallis, synkkä, pieni ja tylsä? :( Voi olla näinkin, mutta ei voi tietää ennen kuin kokeilee. Mä kyllä viihdyin siellä ennen Tukholmaan muuttoa - saa nähdä onko mieli muuttunut vuosien aikana... tsemppiä sinullekin!

Ipo kirjoitti...

Toivotaan, että Hki näyttää sulle / teille kauneimmat kasvonsa! :)