Yhtenä päivänä nukkumaan mennessä rupesin katsomaan Vidarin korvaa tarkemmin. Se oli täynnä muroja. Voi hyvää päivää, todella koomisen näköistä. En tiedä olisiko mies itse huomannut mitään, nukkunut koko yön murot korvassa...
Vidar hokee jatkuvasti neljää sanaa: pappa, mamma, kakka ja nej. Tai oikeammin njäi. Sillai vähän tukholmalaisittain. Viimeisin on pappa, jota hoetaan KOKO ajan, painottaen jokaista tavua. Hitaasti tämä kielenkehitys sujuu, mutta niin sujui aikanaan sisarellaan myös - ja nykyään ei tosiaan ole mitään vikaa puheenlahjoissa. Verakin on alkanut pikkuhiljaa puhua ruotsia, ei vielä juuri isälleen mutta muille ruotsinkielisille.
Meillä nukkumiset on menneet huomattavasti parempaan suuntaan. Nykyään nukutaan jo pitkiäkin pätkiä putkeen, noin 23 ja 5 välillä. Illalla saatetaan herätä kerran haluamaan tuttia tai vettä, ja aamuyöstä sitten annetaan jo maitoakin. On vaan ihan superihanaa, että on päästy jatkuvista yöheräilyistä!!Kyllä naamasta näkee, että ikää on eikä yöheräilyt ainakaan ole nuorentaneet. Duuni-ahdistuskin on herännyt ikäkriisin myötä, kun peilistä katsookin yhtäkkiä jotenkin kovin vanhentunut tyyppi.
Viime aikoina on ollut aika angstinen olo, kieltämättä. Onkohan sitä koskaan täysin tyytyväinen? Vai meneekö tämä ikäkriisi ohi kunhan täyttää ne pyöreät vuodet, kuten meni edelliselläkin kerralla? Eihän se mitään auta sitä paitsi. Suurin dilemma lienee se, ettei tiedä mitä elämässään tekisi, ja vaihtoehtoja nyt on vaan vähemmässä kuin 10 v sitten.
Toisaalta kävin kuuntelemassa tänään erittäin hyvää luentoa, jossa oli puhumassa ruotsalainen tv- ja radio persoona Kristian Luuk siitä, onko koskaan myöhäistä valita toisin. Hänen mukaansa tietysti ei, miksipä hän muuten olisi aiheesta puhunut :) Mutta pointteja oli kolme, 1) våga göra det som är roligt 2) välj motsatsen 3) det går att ångra sig. Eli uskalla tehdä sitä mikä on hauskaa, valitse vastakohta tiimiisi/työkaveriksi (jos voit), on ok katua. Mutta on sitä näin keski-iän kynnyksellä tullut a) konservatiiviksi ja b) turvallisuushakuiseksi. Se on ihan kamalaa! Mitä tehdä....
5 kommenttia:
Kristian Luukin elämänohjeet voi ymmärtää monella tavalla esim. pakkoneurootikoille/luutuneille rohkaisuksi kokeilla jotakin uutta.
Sanoisin, että turvallisuushakuisuus ja tietty konservatismi on normaalia vastuuntunnetta pienten lasten äidille.
Tässä jo mietin, että mitäs poppaskonteja sielä on kokeiltu, kun laitettu muroja korvaan! :D
Mut ei sentäs...
Kiva, että yöt alkaa olla nukkumiselle pyhitettyjä. Kelpais tännekin! Nyt on taas joku kitinä-kausi meillä menossa ja yöt on rikkonaisia. Toivon, että on hamapita ja ohimenevää eikä mikään pysyvä olotila!
Anonymous, joo onhan se noinkin että asian voi nähdä myös positiivisessa valossa :) olla siis ylpeä konservatismista! Siinäpä vasta haastetta :D
Elli, voi että teilläkin! On se vaan kurjaa. Meilläkin taas tuntuu että on menty takapakkia tällä viikolla. Ehkä sitten joskus parin vuoden päästä saa nukkua rauhassa...
Niinpä se taitaa olla, aina löytyy jotain joka voisi olla paremmin. Mun kaveri oli juuri katsonut kuvia meistä, kun oltiin äitiyslomalla ekojen lasten kanssa. Kommentoi vaan, että miten nuorilta ja hyviltä näytettiin, toisin kun nyt kaikkien silmäpussien ja kalpeiden naamojen kanssa :) Ja siitä ei ole kuin 3 vuotta....
Emmi, buaahaa, niin juuri! Vertaa ekan lapsen jälkeen niin on kyllä eroa. Ja siitä on tosiaan vain vaivaiset 4 vuotta mullakin... voihan sanonko. Kyllä tämä valvominen kakkosen kanssa on vetänyt aika piippuun.
Lähetä kommentti