Esikoululuokalle

Huomenna alkaa meillä förskoleklass. Kyllä jännittää! Se on isossa koulussa, ja vaikkei vielä varsinaisesti koulua olekaan, tuntuu kuitenkin jo ihan koululta. Uskoisin itse asiassa, että koulun aloitus ja siihen liittyvä jännitys on valunut tähän 6v toimintaan, koska melkeinpä kaikki käyvät esikoululuokan ja täällä Ruotsissa se on aina koulun yhteydessä. Meillä mennään siis Sverigefinska-skolaniin, jossa käydään sitten 9. luokkaan asti.

Onhan se valtava muutos, kun ryhmän isoimmasta yhtäkkiä tulee suuren koulun pienin. Ja samalal suuri muutos vanhemmillekin, kun entinen turvallinen päiväkoti muuttuu isoksi kouluksi, jossa pitää jopa mennä tietyn aikataulun mukaan!

Porukassa on onneksi viisi lasta, jotka tuntevat toisensa jo päiväkodista. Vanhempanakin mukavaa, että on jo valmiiksi tuttu viiteryhmä :) Meillä on ollut paljon keskustelua informoinnista, koulu tuntuu muuten hyvältä mutta informointi mättää pahemman kerran. esim. keväällä kun oli tutustumiskäynnit, vanhempien ei tarvinnut olla mukana. Siitä ei ilmoitettu mitään etukäteen. Moni vanhempi seisoi hölmistyneenä, kun meidät lähetettiin luokasta ulos. Nyt sitten, ei jälleen mitään informointia, oletetaankin että olemme mukana tiistain ja keskiviikon tuntien ajan, mutta ei torstaina Miten tällaista voi tietää, jos kukaan ei kerro?

Miten se kommunikointi ja viestintä voikin sitten olla niin kovin vaikeaa? Ehkä ja toivottavasti se paranee, kun on valmiiksi koulun piirissä ...

6 v. Pyjamapartyt

Vera täytti heinäkuun lopussa kuusi vuotta. 6 vuotta, koululainen siis! Huhhei ja huraa! Tällainen kakku oli meillä juhlapäivänä, ihan itse väkerretty.

Tänä viikonloppuna vietettiin sitten kaverisynttäreitä. Meillä oli ensi kutsut, ruokaa ja juomaa ja ohjelmaa. Sitten saivat vieraat jäädä yöksi. Tämä on ollut tredinä täällä meillä, joten luvattiin sitten Veralle aikansa kyseltyään, kun yks parhaista kavereista pitää vastaavat viikon päästä.

Kolme tyttöä halusi jäädä, aluksi tyttöjä oli neljä mutta yksi tuli toisiin aatoksiin ja alkuillan aikana ja äitinsä kävi sitten hakemassa tytön kotiin yöksi. Katseltiin filmiä ja syötiin popcornia ja sen jälkeen syötiin iltapalat, pestiin hampaat, luettiin iltasatu ja kaikki sitten nukkumaan samaan huoneeseen. Kaksi kerrossängyssä, kaksi lattialla. Oli aikalailla supinaa ja sipinää, mutta lopulta 10.30 nukkui viimeinenkin. Vidar nukkui meidän kanssa.

Ajateltiin, että tämähän meni hienosti, odotettua ja pelättyä paremmin!

No, sitten yhdeltä yksi vieraista heräsi ja valitti korvakipua. Kysyä isää, sanoi että pitää soittaa isälle. Itsestä tuntui, ett katsotaan jonkin aikaa miten tilanne kehtittyy. Kun ei oikein tiennyt edes, onko kyseessä korvakipu vai yleinen koti-ikävä. Yritettiin silittää, nukkua vieressä, jutella, mutta mikään ei auttanut. Toisaalta lapsi ei valittanut kovaan ääneen, välillä luulin jo hänen nukahtaneen, ennen kuin kuului taas pieni nyyhkäys.

Lopulta, puolitoista tuntia ja meidän molempien yritettyä, totesimme että kyllä vanhemmat pitään vaan soittaa hakemaan lapsi kotiin. Eli puoli kolmelta soitimme sitten isänsä hakemaan. Arvatkaa, oliko aamulla puhki olo...! Ei ole enää tottunut yövalvomisiin!!

Muut tytöt heräsivät klo 5. Vera oli kuullut, miten kaksi jäljellä olevaa vierasta pohtivat, onko korvakipuinen ryövätty yön aikana. Ai kauhea. Varsin vilkas mielikuvitus sanoisin...

Me saatiin onneksi nukkua vielä jonkun aikaa, vaikka tytöt jo keikkuivat ylhäällä, vasta seiskan aikaan piti lähteä laittamaan aamupalaa.

Mutta kyllä totesin, että meidän yöpymiskekkerit on nyt pidetty vähäksi aikaa! Parin-kolmen vuoden kuluttua voidaan harkita uudestaan. Ehkä.