sunnuntaina, joulukuuta 18, 2011

Hurja viikko

Tämän viikon aikana on:
- vietetty työpaikan oman osaston jouluillasta
- vietetty hääillallista miehen kanssa
- mies on viettänyt työpaikan joulujuhlia
- vietetty Suomityttö-porukan pikkujouluja
- vietetty työpaikalla lasten joulujuhlia
- myyty auto
- vietetty syntymäpäiviä
- kutsuttu farfar lastenhoitoapuun joka toinen päivä
- sairastettu perheessä
- ostettu joululahjoja
- käyty kampaajalla
- herätty öisin minimi 4 kertaa per yö

Voitte kuvitella että ollaan aika vetämättömissä. Onneksi, onneksi ensi viikolla on joulu ja joululoma ja sen perää heti Dubain lomareissu. Toki suurin osa asioista on ollut kivoja juttuja, muttei saman viikon aikana vaan kertakaikkiaan kykene ihan mihin tahansa. Nytkin mies meni töihin, Vera sairastaa ja itse pohdin pitäisikö olla fiksu ja mennä nukkumaan jo 21 aikaan...

tiistaina, joulukuuta 06, 2011

Linnan juhlat

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Olen keskustellut Veran kanssan tänään aiheesta, että kuka meistä on suomalainen ja ruotsalainen. Minulla, Veralla, Vidarilla on Suomen kansalaisuus; Veralla, Vidarilla sekä isällään Ruotsin. Koska Vera asui jo aiemmin Ruotsissa, on hän kuulemma ruotsalainen. Mutta toisaalta ei, koska ei juuri puhu ruotsia. Ja minä taas olen kuulemma ruotsalainen, koska puhun ruotsia. Hauska perustelu. Loppujen lopuksi, onko sillä niin väliäkään?

Siihen liittyen selitin sitten, että äiti oli kauan kauan aikaa sitten Suomessa mummon masussa. Siihen Vera totesi:
- nyt mummon masu on pienentynyt. Sieltä on tullut ilmaa pois.

Öh?

Linnan juhlien helmiä:

- Onpas sillä iso kyttyrä päässä (semmoisessa punaisessa mekossa nainen, iso nuttura päässä)

- Se oli vähän kuin laatikko (Aleksi Neuvosen seuralaisen mekko).

Juontajat olivat kyllä niin ulapalla välillä, että itsekin olisin onnistunut paremmin. Eva Biaudet oli pitkään Leena Harkimo (onhan niillä ehkä vähän samanlainen tukka, tai ei  kyllä oikeastaan...), Paavo Haavio, (Haavisto siis, korjasi kaveri), Riitta Korholalla oli upea asu (Eija-Riitta, myös kaverin korjaamana), joitakin tyyppejä tuli sisään moneen otteeseen... ei nämä kyllä ennen ole näin pihalla olleet. Ihan tolkuttoman monesta ei myöskään ollut tietoakaan. Hohhoh.

Ja ihan hirveitä sinivalkoisia kolttuja oli persuvaimoilla päällä. Olikohan niillä joku yhteinen sopimus, että jokainen vetää päälleen Suomen lipun?