Mies matkalla, äiti pimahtaa

Univaikeudet alkoi näköjään taas. Niitä oli Verankin kanssa, nimenomaan mulla. Iltaisin ei saa unta, ja sitten päivällä on ihan puhki. Seuraavana iltana aikaisin nukkumaan ja aamulla kukonlaulun aikaan ylös... koko muu perhe nukkuu mutta itse heräsin tänään 5.30. Ei kiva, ei sitten yhtään.

Tällä viikolla oli miehen eka kahden yön ulkomaan työreissu, ja ei voi muuta sanoa kun: kaikki kunnia yksinhuoltajille. Yhden yön oli aiemmin ollut poissa, mutta nyt siis lähes kolme päivää. Meillä sentään on apuna isovanhemmat, ja suuri apu heistä onkin. Vera heräsi normaalista poiketen tietysti molempina öinä. Ekana yönä kahden aikaan hirveät itkupotkuraivarit. Siihen lopulta heräsi vauvakin, muutenkin oli ruoka-aika, mutta sitten oli vaikea nukahtaa kun isosisko potki seiniä ja huusi. No, rauhottui lopulta viereen. Siinä äiti sitten puolen tunnin taistelun jälkeen silitti oikealla kädellä Veraa ja vasemmalla Vidaria ja mietti vaan että Ou jee.

Seuraavanakin yönä Vera heräsi, tosin vasta viideltä ja tuli viereen vähän vähemmällä metelillä. Aamulla kyllä väsytti, ja kaiken lisäksi lunta tuli niin että hyvä kun ovesta ulos pääsi. Uskonpuute iski useampaan kertaan Veran päiväkotiin viemisreissulla, kun jo pelkästä autolle kahlaamisesta kastui jo housut polvia myöten. Siis joko tämä talvi tuli nyt?? Ja ei olla vielä edes joulukuussa? Huhhuh. Olin ihan valmis muuttamaan täältä heti huomenna, mutta mies sai sitten ylipuhuttua (kun muuttamisessa tässä vaiheessahan ei olisi mitään järkeä). Mutta kyllä koen itseni aika city-ihmiseksi täällä jumissa ollessa.

Mies oli siis ERITTÄIN tervetulut kotiin kun saapui keskiviikkoyönä. Torstaina pääsi äiti sitten peräti jumppaan, ihan itsekseen.

Ja ensi viikolla sama juttu, taas on reissu edessä ma-ke... sää ei ainakaan voi olla juuri hurjempi kuin tälle viikolle osui.

Viikset

Tänään keskusteluteemana kotimatkalla oli parta ja viikset. Todettiin että Matiaksen ja Joannan isällä on viikset. Joo. Ja farfarillakin on viikset. Mutta farfarin naisystävällä Ullalla ei ole viiksiä. No ei. Tytöillä ei yleensä ole. Mutta pojilla voi olla. Vidarilla ei ole. No ei ole. Johon Vera: "sit se itkee jos sillä on."

Äiti huvittuneena ajatteli, että äiti varmaan kyllä enemmän itkisi jos Vidarilla olisi viikset...

Kotimatkakin sujuu kävellen reippaammin nyt kun lumi on tullut. Muutenkin olo on taas kuin idyllisessä vuoristokylässä. Hienosti Vera on kyllä selvinnyt kävellen kotimatkoista, aamuisin viedään yleensä autolla mutta kotiin kävellään. Reippaasti kävellen matkaan menee 10-15 min, joten ei se ihan lyhyt ole. Veran kanssa pitää toki varata hiukan enemmän aikaa :)

Kakkukysymys

Onko kellään suositella hyvää cateringia/ pitopalvelua/ kakkutaloa/ voileipäkakun valmistajaa Espoosta tai lähistöltä? Kastejuhlat olisi joulukuussa ja sinne pitäisi saada pöperöä.

Marraskuu on niin syvältä

Tänään päiväkodilta kävellessä, harmaata, pimeää, kurjaa ja märkää, kun tytär-parka makasi pitkin pituuttaan hiekkatiellä ja itki kurahousuissa ja märissä kengissä (miksen laittanut saappaita), totesin: kiesus miten vihaankaan marraskuuta!!! Jösses, miten tämä onkin masentavaa.

Toisessa blogissa on pari uutta kuvaa.

Isänpäivää!

Isänpäivänä lähetimme Espoon vihreiden naisten nimissä tiedotteen, jossa todetaan mm seuraavaa:

Näin isänpäivän kynnyksellä on tärkeää muistuttaa, että juuri pienten lasten isät tekevät Suomessa pitkää päivää ja isistä edelleenkin vain 7 prosenttia käyttää vanhempainvapaita. Espoon Vihreät Naiset vaativatkin suomalaisille isille vihdoin mahdollisuutta viettää enemmän aikaa lastensa kanssa. Mikään ei estä isiä nykyisinkin käyttämästä vanhempainvapaata äidin sijasta, mutta käytännössä näin ei juuri tapahdu.

Vanhempainvapaat tulisi jakaa tasapuolisemmin. Esimerkkiä tulisi ottaa vaikkapa Islannista ja Ruotsista, joissa merkittävä osa vanhempainvapaasta on varattu vain toisen vanhemman käytettäväksi. Jotta isyysvapaa ei ole vain isille mahdollisuus ylimääräiseen lomaan perheen kanssa, vaan aidosti isän ja lapsen kahdenkeskistä aikaa, täytyy isille korvamerkityn ajan olla selkeästi nykyistä pidempi.

Luin viimeisemmästä Kaksplussasta jutun "Naurua auringossa", jossa isä oli viettänyt isävapaansa etelässä lomaillen perheensä kanssa. Joo ihan kiva. Äidit on kotona sen perushomman ja isät lähtee LOMALLE? Erityisesti ärsyynnyin seuraavasta kommentista:

Olinkin melko puuhakas. Laitoin Lennin päiväunille ... Söin yhdessä hänen kanssaan. Vaihdoin vaipat, pesin takapuolen ja kylvetin. Kannoin vedet lutrausaltaaseen ja kääntelin sitä varjoon. Luin Lennin kanssa kirjoja. Kävimme miesten kesken ulkona humppailemassa. Istuimme kahdestaan kahviloissa." jne.

Ihanko totta! Puuhastelit? Kylvetit peräti ja laitoit lapsesi päiväunille? Vau... Siis mitaliko tästä pitäisi saada?! Normaaleja päivittäisiä juttuja, joita ilmeisesti kyseinen isä ei aiemmin ole juuri tehnyt... huvittavaa. Kaiken huippuna matkalla mukana on lisäksi ollut myös mummot ja vaarit, joten mitenköhän paljon sitä loppujen lopuksi isä ja lapsi laatuaikaa oikein on vietetty?

Onhan tosiaan ihan mukavaa että perhe pääsee lomalle ja itsekin pidän sitä ihan hyvänä ideana käyttää osa isäkuukaudesta yhdessä lomailuun. Mutta jos se on PELKÄSTÄÄN tätä, äidin ja puolen suvun hengatessa mukana, en usko että se ihan täyttää alkuperäisen tehtävänsä.

Siksikin, isälle korvamerkitysn ajan tulisi ehdottomasti olla pidempi, ja ehdollistettu siten, ettei äiti saa olla samaan aikaan kotona. Tietysti äiti voi silti ottaa lomaa, sitähän ei kukaan estä, mutta jos korvamerkitty osuus olisi esim 2-3 kk niin tuskin sellaista lomaa moni töistään saisi. Ruotsissahan näin on. Toki toisen lapsen kohdalla voidaan Ruotsin systeemissä toimia siten, että äiti ottaa toisen lapsen ja isä toisen lapsen vanhempainvapaita ja häipyvät kaikki yhdessä lomalle. Mutta ainakin ekan kanssa on oltu ihan itsekseen kotona.

Hyvää isänpäivän iltaa vielä teille kaikille!

Ravintolakokemus

Mies täytti eilen vuosia ja kävimme ulkona syömässä. Vera oli mummolassa yökylässä, Vidar tuli mukaan ravintolaan. Vuosi sitten olin antanut miehelle synttärilahjaksi ravintolaillan Luomossa, joka sitten vähän synttärin jälkeen palkittiin peräti Michelin-tähdellä. Alkuvuodesta olin jo varannut pöydän, mutta sitten alkuraskaus ja iltapahoinvointi yllätti = mulle maistui pelkkä spaghetti. Ei hirveästi huvittanut mennä yhteen Helsingin kalleimmista ravintoloista nirsoilemaan :) Kokeellinen keittiö epäilytti myös raskauden osalta - raskaana kun tunnetusti on hyvin rajoittunut ruokavalio. Joten nyt siis vihdoin sain annettua miehelle viime vuoden synttärilahjan!

Ensinnäkin, viikko sitten kirjoitin lapsista ja ravintoloista - voi sanoa, että Luomossa oli erinomainen vastaanotto "vauva mukana" kombolle. Ei mitään ongelmaa, tosin mitään erillistä soppea ei löytynyt kun paikkoja on vain 30. Mutta tunnettiin itsemme ja vauva tosi tervetulleiksi, eikä imetyskään tuntunut hirvittävän vaivaannuttavalta. Palvelu oli loistavaa.

Ruoka oli todella hyvää, jännittäviä yhdistelmiä ja uusia makuja. Luomossa on vain yksi menu, josta voi valita joko 3 aterian, 5 tai 7 aterian menun. Lisänä voi ottaa juustolautasen. Luomon www-sivuilta löytyy myös kuvia annoksista. Todella wow, ruokataidetta ! Voin todellakin suositella (jos haluaa vähän luksusta). Mutta tänne en ottaisi sitä 3 vuotiasta mukaan. Vidar taas käyttäytyi kuin pieni enkeli, heräsi kesken ruokailun mutta istui sylissä tyytyväisenä ja tarkkaili ympäristöä, ja nukahti maidon jälkeen vanhempien alkaessa jälkiruoalle. Tämähän oli jo Vidarin toinen ravintolakeikka ilta-aikaan, myös Tukholmassa Vidar pääsi äidin mukaan suomityttöjen illalliselle ihanaan Haga Deliin. Hienosti meni myös siellä.

Vähän harmitti kun jouduttiin aika kauan odottamaan junaa kotiin, että "ajattele jos asuttaisiin keskustassa, miten helppoa tällainen olisi". Kun lähdettiin alkuillasta rankkasateessa junalle (en ymmärrä miksei Suomessa ole takseja joihin saisi tilata vauvanistuimen, todella surkeaa), joka tietysti VR:n tapaan oli 15 min myöhässä, hiukan ketutti tämä lähiöelämä....

Vidar on nykyään kovasti seurallinen, lukee kuvakirjaa innokkaasti ja heiluttelee räpyliään siihen malliin kirjan suuntaan että pian varmaan tarttumishommat on lähellä. Hellyyttävää!

Nyt ukko huutelee tuolla joten pitää mennä - hyvää isänpäivän aattoa kaikille!

Ps. Luinpas tässä vanhoja blogimerkintojä Veran ekalta 3kk ajalta - mielenkiintoista pienet erot Suomen ja Ruotsin välillä, mm jälikarkastus Suomessa 1½ synnytyksestä, Ruotsissa 3kk päästä vasta. Rokotuksetkin tulee vähän eri tahtiin, Ruotsissa eka jo 3kk kun Suomessa silloin saa ainoastaan Rotan. Rotaa ei Ruotsissa ainakaan aiemmin saanut ollenkaan.

Huvitti myös kommentti, että tokan kanssa kaikki olisi varmaan erilaista. Imetyskin sujuisi kuin itsestään. Buaahaaa, vähänpä sitä tiesi...

Ja sitten olin lähdössä illanviettoon ja Vera jäi ekaa kertaa isälle hoitoon kun Vera täytti 3kk. Nyt olen ilmoittautunut työpaikan joulujuhliin 3.12. joten suunnilleen samoihin mennään.

Haastetta

Oijoi, mä olin saanut tämmöisen Ystävyysviestikapulan ihan huomaamattani. Tää oli oikeastaan aika kiva! Mun täytyy nyt vähän miettiä ja jossain vaiheessa keretä :) Kiitos, Elvira!

Poliisista terve

Vielä toinenkin postaus tänään, on ihan pakko vähän vielä urputtaa.

Tarkoitus oli hommata tänään lapsille passit. Oltiin käyty viime viikolla passikuvauksessa valokuvaamossa (hauskaa puuhaa 2kk vanhan vauvan kanssa :), kaikki tarpeelliset paperit oli allekirjoitettu ja äidin passi henkilöllisyyden varmistamiseksi mukana. Mummokin messissä tukemassa logistiikkaa ts. varmistamassa molempien lasten mukana olo, jotta lapset voidaan esittää poliisivirkailijalle kuten asiaan kuuluu.

Molempien lasten piti olla henkilökohtaisesti paikalla. En kyllä oikein ymmärrä miksi? Hypoteettisesti, onko esim sellaisia kidnappaustapauksia, että toinen vanhempi hakee lapsille passia ilman että lapset ovat mukana, mutta kuitenkin toisen vanhemman hyväksymänä (allekirjoitus tarvitaan)?

No, tällainen passinhakeminen pitäisi mielestäni olla ihan rutiinitoimenpide, jonka voisi hoitaa muutamassa minuutissa. No ei todellakaan.

Saavutaan poliisiasemalla klo 14 perjantai-iltapäivänä, ei siis mitenkään järjettömään ruuhka-aikaan, vai mitä olet mieltä? Tupa on täynnä populaa. Saadaan jonotusnumero 697. Tiskillä menossa numero 679. Puoli tuntia odotettuamme ollaan menossa numerossa 683. OIKEESTI!! Tämä oli palvelualttiuden pohjanoteeraus. Olen edelleen aivan pöyristynyt, miten tällä tavoin voidaan kohdella kansalaisia. Tullessamme palvelua oli vielä neljälla tiskillä, mutta kun nämä asiakkaat häipyivät, niin häipyivät myös virkailijat. Lähtiessämme palvelua oli vain yhdellä tiskillä. muut taisivat mennä 14.15 kahvitauolle, tai jotain. Ainakaan heitä ei kiinnostanut se seikka, että jengiä istui niska hiessä odottamassa. Meikäläisetkin kaksine vaunuine, vauvan ja 3 vuotiaan kanssa. Omapa oli murheemme. Samanaikaisesti samoilta tiskeiltä palveltiin (todellakin "palveltiin", ko sanan väärinkäyttöä) myös niitä jotka olivat hakemassa asiakirjoja.

Espoon poliisista terve, sanon vaan. Ihan 80-lukua.Äitini väitti, etät Helsingissä homma on sujunut paremmin, ja sellainen muistikuva minullakin on edelliseltä reissulta.

Me lähdettiin pois puolen tunnin kuluttua. Sinne saa myös varata ajan, ja koska meillä ei ole kiire, päätettiin tehdä niin. Tälläisella toiminnalla tietysti yhä useampi varmaan siirtyy varaamaan aikoja, mikä ehkä oli tarkoituskin? Mutta kyllä tuntui ihan asiakkaiden kyykyttämiseltä, kun selvästikään virkailijoilla ei ollut mikään kiire.

AAARGH.

Juttua, jorinaa ja ruokailun iloa

Veralla riittää juttua ihan mahdottomasti. Jatkuva kälätys aamusta iltaan, välillä ihan omalla keksityllä kielellä. Tänä syksynä on myös riittänyt mielikuvituskavereita, joille mm tänään soiteltiin, ja joilla on mitä hassumpia keksittyjä nimiä. Tämän päiväiset tuttavuudet olivat nimeltään Annika Manni ja Marika Pekke. Äitiä naurattaa.

Äitiä taas EI naurata ruokapöydässä venkoilu. Olen kirjoittanut tästä aiemminkin, mutta on aivan käsittämätöntä miten paikallaan ei osata istua sekuntiakaan. Vauva kun istuu vieressä sitterissä, ramppaa neito edestakas pöydästä heilumaan vauvan eteen, tanssimaan ja esiintymään ja selittämään. Kymmenennen kerran huomautettua "MENE nyt takaisin pöytään" alkaa todella pinna kiristyä. Onko teillä samaa? Oletteko jotenkin yrittäneet puuttua asiaan? Uhkailua, lahjontaa ja kiristystä käytetään tässä perheessä jo suvereenisti, joten mietinnässä on viidennen tms kehoituksen jälkeen ottaa ruoka pois ja palauttaa se vasta kun oikeasti istutaan paikallan ja pysytään siinä. Auttaako se? Voiko ruokailua ehdollistaa..?

Aiemmin käytiin tosi paljon ulkona syömässä, mutta nyt se on vähentynyt huomattavasti. Osittain tietysti, koska logistisesti neljän hengen perheen liikuttelu on paljon isompi ponnistus kuin kolmen. Mutta myös, koska yhden tyypin jatkuva heiluminen vie vaan hermot. Olisi kauhean kivaa ainakin jossain vaiheessa palata siihen, että voidaan käydä ihan oikeissa ravintoloissa eikä vain hampurilaispaikoissa tai muissa vastaavissa. Lapsellekin ihan hyvä oppia käymään ulkona siivosti syömässä. Tästä nyös Project Mama kirjotti jokin aika sitten. Se vaatii kuitenkin, että lapsi kykenee pysymään ainakin jonkin verran paikallaan. Miten teillä, voitteko käydä 3-4 vuotiaan ravintolassa joka kuuluu kategoriaan "ei-lapsiystävällinen"? Ja siis 2 vuotiaana meillä ainakin vielä osattiin homma paljon paremmin kuin nyt. Oi tätä uhman määrää...

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että on hyvä opettaa lapsia käymään kunnon ravintoloissa, että lapsia ei tarvitse sulkea omalle vyöhykkelleen pohjoismaiden tapaan vaan etelä-eurooppalainen tyyli on paljon mukavampaa. Mutta lasten täytyy siinä tapauksessa pystyä käyttäytymään - monesti pohjoismaissa lapsi on se joka määrää, kun taas keski- ja eteläisessä Euroopassa on vanhempien kunnioitus ihan eri tasolla. Mitä olet mieltä, olisiko meillä petraamista tässä, vai onko pohjoismainen tyyli enemmän sinun mieleesi?

Vidar 8 viikkoa

Vidar täyttää tänään 8 viikkoa. On aivan uskomatonta miten seurallinen tyyppi vauvasta on tullut viimeisen parin viikon aikana. Sen ajan kun ollaan hereillä, katsekontaktia haetaan ja isoja hymyjä ja jokellusta tulee urakalla. Aivan ihanaa, todella häkellyttävää ja hauskaa! En muista tällaista ollenkaan ekalta kertaa :) Kaiken sitä unohtaa näköjään...! Nyt myös ehkä ottaa rennommin ja nauttii kaikesta kun ei tarvitse stressata vauvan suhteen?

Mulla alkaa olla selkä ihan hajalla kaikesta nostelemisesta ja kun meillä ei ole kunnon hoitopöytää (se jäi Tukholmaan). Viime viikolla olin tosiaan selkäjumpassa, ja ylihuomenna olisi niska-pää hieronta. Mutta alkaa tuntua, että kohta pitää alkaa selkäjumppaamaan päivittäin. Muutenkin kaikki jäsenet on ihan jumissa. Veran kanssa jumppa oli kulman takana, nyt sinne pitää joko lähteä autolla (en tykkää), julkisilla (ensin kävelyä 10 min, kokonaisuudessaan kestää), kävellen (30 min) tai pyöräillen (pimeässä ei houkuta). Kahden lapsen äitinä ei vaan ole mahdollista laittaa yli 2 tuntia yhdessä jumpassa käymiseen. Kurjaa. Lenkkeily ei ole oikein mun juttu, mutta nyt lienee pakko turvautua siihen...

Prinsessan bileet

Tulivat sitten prinsessa ja prinssi kylään. Mies sai kutsun seminaariin ja lähetystön vastaanotolle tänä iltana, muttei pentele mennyt. Kutsu oli vieläpä "kollega mukaan", eli itsekin olisin voinut mennä. Seminaari tosin oli maksullinen, mutta illan kekkereillä olisi ehkä päässyt kättelemään Vickania...! Mies asui Drottningholmin lähistöllä pienenä ja kävi samassa päiväkodissa prinsessan kanssa hoidossa. Jotenka ehkä tämä ei ollut niin big deal ;)

Toisessa blogissa löytyy pitkästä aikaa kuvia. Jos haluat tunnukset, meilaa tukholmantytto@gmail.com

Nukketeatterissa

Käytiin muuten eilen Veran ja mummon kanssa nukketeatterissa katsomassa Kani Untuvakerä niminen näytelmä. Oli tosi kivaa! Nukketeatteri Hevosenkenkä on Mankkaalla Kehä II varrella. Vera kävi myös kuukausi sitten mummon kanssa nukketeatteri Sammon näytöksessä, ja nyt on jo varattu kuukauden päähän seuraava visiitti.

Sitten kun muutetaan takas Ruotsiin ei juuri suomenkielistä kulttuuria pääse enää harrastamaan niin yritetään nyt ottaa tästä ilosta kaikki irti. Harmitti vähän etten kerennyt kirjamessuille, mutta joka paikkaan ei vaan jaksa. Ja oli muutenkin viikonloppuna aika paljon ohjelmaa.

Lapset on niin hassuja. Matkalla teatteriin käytiin ao keskustelu mummon ja vaarin kanssa:

Vera: Mummo on äitin äiti. - Joo.
V: Mummo on mun mummo. - Joo.
V: Vaari on äitin isä. Vaari on mun vaari. - Joo-o.
V: Äiti on mun äiti. - Joo.
V: Pappa on mun pappa. - Joo.
V: Vauva on mun vauva. - Ööööh. Nauratti.

Näistä sukulaisuussuhteista on keskusteltu ja ne on olleet vähän vaikeita hahmottaa. Nyt ekaa kertaa tuntuu että aletaan ymmärtää, että äidilläkin voi olla äiti ja isä. Meillä sitten kielellisesti asian tekee hauskaksi kaksikielisyys, vaari on siis äitin isä mutta Veran isä on edelleen ruotsinkielisesti pappa.

Välillä sitä kyllä tajuaa kaiken tämän valvomisen ja väsymyksen keskellä, että miten sitä kuitenkin onkaan onnellinen kun on kaksi niin ihanaa lasta. Kun vaan muistaisi tämän useamminkin, sen kaiken uhman ja inttämisen ja karkuun juoksemisen keskellä. Että pienet lapset, pienet ongelmat. Ja kun mullakin lähipiirissä on valitettavasti monta, jotka kärsivät lapsettomuudesta.