Kaksi kk muuttoon

Huomenna on marraskuu ja kaksi kuukautta muuttoon. Ei kyllä tunnu siltä, vaikka marraskuiselta tuntuukin. Vaikea tajuta edes, että ollaan muuttamassa...

Eilen tuli kutsu duunin joulujuhliin joulukuun alussa. Ruotsissa ei juhlita pikkujouluja, vaan nimenomaan erinäisiä joulujuhlia. Julbord on hyvin yleinen sekä työ- että kaveriporukoissa - meillä töissä sitä tosin ei ole juuri harrastettu. Meidän töiden joulujuhlat tuppaa olemaan aika hyvin valmisteltuja, mietittyjä sekä teemoitettuja, ja tällä kertaa aiheena on - Moulin Rouge.

Siinäpä pähkäilemistä. Mä en yleensä ole kauheasti innostunut teemoista ja jotenkin rasittavaakin alkaa hankkia teemaan sopivaa puvustusta, jota voi käyttää elämässään pahimmassa tapauksessa tasan kerran. Mutta ehkä sitä voisi kuitenkin vähän innostua ja hankkia vaikka peruukin...? Sattuisiko kukaan lukija tietämään peruukkikauppoja/hyvää naamiaiskauppaa tai vastaavaa Tukholmassa?

Tänään on taas ajeltu, käytiin metsässä samoilemassa. Sinne ajoi puolisen tuntia. Maaseutu on niin kovin lähellä, vaikka muka suurkaupungissa asutaan. Metsään on kuitenkin vaikeaa päästä ilman autoa. Auton omistamisen hyviä puolia. Nähtiin lehmiä ja hevosia, käytiin tallissakin. Vera oli intona. Syötiin metsässä eväitä ja oli mukavaa.

Hevosen kakka! Bajs! Sitä hoettiin pitkään...

Ollaan myös tyhjennetty ullakkoa, viety vanhoja vaatteita kierrätykseen ja vanhoja hajonneita tavaroita poisheitettäväksi. Sinne oli viety myös ehjiä vanhoja tavaroita, huonekaluja jne. J sanoi että ne tuhotaan. Återvinning sanana tarkoittaa minulle kierrätystä, mutta täällä käsittääkseni poistamista. Eli siis poisheittoa. Jos haluaisi viedä tavaroita suomalaisittain kierrätettäväksi, pitäisi kai sitten viedä antiikkikauppoihin tai kirppareille. Suomessa kierrätetään enemmän mun mielestä, Ruotsi on vähän kertakäyttökulttuuria. Ikea on varmaan totuttanut siihen? Ja se, että on aina ollut varaa. Suomessa on aina pitänyt nuukailla enemmän, ja siten ollaan myös ekologisempia (juuri tässä kysymyksessä, vaikkei ehkä muuten). Muut Ruotsissa asuvat, oletteko samaa mieltä?

Muuttomietteitä

Muuttoon on enää kaksi kuukautta. Asuntoa ei ole, ei tarhapaikkaa. No, onhan työ, ja auto. Ehkä voimme asua autossa ja ottaa lapsen mukaan töihin? No, leikki sikseen, vuokra-asuntoja ei ole juuri muita tarjolla kuin "vapaa heti", jollaisia emme aiemmin ole voineet katsella. Kunhan marraskuu alkaa, alkaa tuntua järkevältä katsella tarjontaa tosissaan ja sopia jotain näyttöjäkin. Olemme siis päättäneet muuttaa vuokralle, kunhan sopiva vaan löytyy.

Lastenhoitoon onneksi on back up ratkaisuna mummo, joka jäi viime keväänä eläkkeelle. Isovanhemmat painavat muutenkin vaakakupissa paljon, kun muuttoa alettiin harkita (sori vaan isovanhemmat, jouduitte vaakakuppiin :). Mummon harteille ei voi kuitenkaan vilkasta 2 vuotiasta täysin työntää, joten joku päivähoitoratkaisu on tietysti löydyttävä.

Nykyisessä päiväkodissa menee tosi hyvin, tädit on ihania, ryhmä on kiva, siellä on kaverit (Ama, Uuva, Itto ja Nina = Amanda, Tova, Victor ja Catalina). Ainostaan piha on todella ikävä, joten sen jättäminen ei harmita. Mutta muuten, kurjalta tuntuu kun on löytynyt niin kiva, suomenkielinen paikka lähellä meitä.

Onko sitä ihan kamala kun repii lapsen irti tutusta ympäristöstään? Toisaalta, tämä on kyllä ihan kulttuurijuttu - monessa maassa on ihan normaalia, että vanhemmat muuttavat useinkin töiden perässä. Meidät on vaan totutettu liian hyvään. Töidenkään perässä ei tarvitse muuttaa - enää.

Luinpas tässä juuri Heidi Köngäksen kirjan Jokin sinusta. Siinä perhe muutti 60-luvulla vuodeksi Ruotsiin töiden perään. En finne igen, tuli esiin siinäkin tarinassa. Suomalaiset olivat alhaista kastia. Ei ihme, ettei lapsille juuri opetettu suomea, olihan se ruma ja alempiarvoinen kieli.

Ja nyt sitten suomalaiset suhtautuvat samoin muualta tulleisiin.

Niin, muuttoon palatakseni. Lapsi varmaan selviää ilman suuria traumoja. Ja mitäänhän ei saa jos ei uskalla yrittää. Jos ja kun palataan, tiedetään että on ainakin kokeiltu. Jos kaikki vaikka meneekin ihan hyvin?

Puhetta piisaa

Veralta tulee tekstiä tuutin täydeltä. Tarina on ruotsin ja suomen sekamelskaa, mutta suomi on kuitenkin selkeästi vahvempi kieli. Niin suuresti se päiväkoti vaikuttaa, kyllähän siellä tulee kuitenkin oltua suuren osan päivistä. Kun muutamme Suomeen, Vera menee ruotsinkieliseen päiväkotiin. On jännää nähdä, vahvistuuko ruotsi kielenä.

Me vanhemmat pysytään aika hyvin jutuissa mukana, myös J osaa sen verran suomea, että hanskaa Veran jutut ongelmitta. Farfar paralla alkaa olla ongelmia. Sattuipa tässä eräänä kertana, että Vera oli pyytänyt maitoa nukkumaan mennessään. Koska maito ei puoli tuntia aiemmin ollut kelvannut, ei isoisälle tullut mieleen, että sitä nyt sitten haluttaisiinkin. Jonkin aikaa mietittiin mitä mahtaa olla "maito" ja lopulta Vera oli saanut - omenan! Tyttö oli kuitenkin mennyt tyytyväisenä nukkumaan, joten eipä tuosta suurta haittaa ollut. Sen kerran jälkeen tosin kirjoitimme sanalistan, josta löytyvät tärkeimmät suomen sanat käännöksineen.

Tänään olen sitten ajanut ensimmäistä kertaa uudella autolla. Aika huisa kokemus. Vähän kyllä pelottaa ihka uusi auto, mutta mäkilähdöissä auttava automaattijarru on sairaan siisti :)

Tulevassa kotikaupungissa

Työmatkalla Helsingissä. Luksusta olla Klaus K:ssa yötä, lisäksi aivan ihana huone Bulevardin suuntaan.

Kävin vanhan tökaverin kanssa syömässä (mukavaa!). Kiinnitin huomiota pariinkin seikkaan. Syötyämme ja tarjoilijan kerättyä astiamme, hän tuli perään kysymään, otammeko laskun. Ravintola oli puolityhjä, eikä vielä sulkemassa. Tukholmassa ei olisi tultu. Olisi odoteltu, että me osoitamme haluavamme laskun. Tarjoilijat varmaan halusivat kotiin?

Maksoin kortilla. Laskussa ei ollut tilaa tipille. Kaverit onkin todenneet, ettei Suomessa makseta tippiä. Niin ei sitä varmaan makseta, kun ei siihen anneta mahdollisuuttakaan..! Todella laadukkaissa ravintoloissa olen kyllä tippi-mahdollisuuden huomannut Suomessakin, mutta tässä ok keskitason ravintolassa ei tosiaan sitä tarjottu.

Ruotsissa illallistaessa aina tipataan, 5-10%. Säästyypähän ainakin siinä rahaa Suomeen muutettaessa!

Kylpylässä

Viimeinenkin häälahjaksi saatu lahjakortti on viimein käytetty. Toivoimme häälahjaksi viime joulukuussa elämyksiä, ravintolaillallisia, kylpyläreissuja ja hyviä viinejä. Saimme kaikkia niitä, kiitos ihanille sukulaisille ja ystävillemme. Tosin saimme niitä jopa niin runsaassa määrin, että lahjakorttien käyttämisestä tuli jo pienoinen stressi! Viimeksi Helsingissä ollessa kävimme Dayspassa hoidoissa, ja nyt siis olimme la-su Nynäs havsbadissa kylpyläreissulla. Vera pääsi ensimmäistä kertaa farfarin ja isoisän naisystävän hoitoon kokonaiseksi yöksi (oli jo aikakin, voisi todeta..).

Todella rentouttavaa, Nynäs havsbad on kauniilla paikalla meren äärellä, rakennus on viehättävä ja eilen oli kaikenlisäksi aivan ihana kuulas syksyilma. Istuimme puulämmitteisessä saunassa ja kävimme meressä pulahtamassa. Hrrr. Myös lämminvesitynnyreissä tuli istuttua. Illalla söimme hyvän kolmen lajin illallisen ja aamulla vielä saunaan ja mereen. Kaiken tämän päälle tarjottiin mahtava brunssi.

Tänään naureskelin, miten ruotsalaiset vaan ovat niin ruotsalaisia - aina pitää olla niiiin sosiaalista, saunassakin pitää jutella naapurille. Suomalainen istuisi hiljaa tai maksimissaan puhuisi oman seurueensa kanssa. Mutta ei, ruotsalaisten pitää saunassakin vetää ainaista small talkia. Suomalaisena saa tietysti ikuiset saunakommentit, "tämähän ei sinulla tunnu missään", tyyliin olet suomalaisena varmaan syntynytkin saunassa... porukka oli lähinnä pariskuntia, mutta oli paikalla myös jokunen seurue.

Mutta täytyy sanoa, että osaavat ne rahastaa. Vaikka paikka oli hieno, ei hotellihuone ollut keskivertoa kummempi, illallinen oli toki hyvä, mutta ottaen huomioon että hinta kahdelle olisi ilman lahjakorttia ollut 5100 kruunua!! ei ehkä ihan sen arvoinen. Siis todella, yli 5000 kruunua johon siis sisältyi hotelliyö, illallinen ilman juomia, brunssi, saunan ja uima-altaan käyttö-oikeus. Ai niin, aamutakit ja tohvelit tuli kaupan päälle. Siis tuolla 5000:lla matkaisi jos Roomaan! Ja silti paikassa oli tupa täynnä jonoiksi asti. Eikä oikeasti vieraat olleet mitään yläluokkaa (sen huomaa). Täällä kyllä on rahaa millä mällätä...

Veralla oli mennyt farfarin kanssa hienosti. Mutta on se vaan ihanaa tulla kotiin ja saada lahjaksi oman pikkutytön halaus :)

Aktiviteettisunnuntai, just joo..

Tänään on ollut todellista yritystä ja surkuhupaisia tilanteita. Aamulla päätettiin että mennäänpä nukketeatteriin. Kivaa! Kun päästiin sinne asti ja oltiin ostettu liput, vähän jo Veraa väsytti, mutta kuitenkin jaksoi lueskella odotushuoneessa ja juoda mehua. Kun siirryttiin teatterisaliin, tyttö meni ihan vakavaksi. Kun valot himmenivät, alkoi parku. Vähäksi aikaa itku laimeni kun sika lensi taivaalla, ja sekä äiti että isä keskittyivät saamaan Veran ajatukset pois pelottavasta (tai mitä se sitten olikaan joka itkun aiheutti). Mutta sitten alkoi taas lohduton nyyhkytys. Ei auttanut kuin lähteä parin minuutin kuluttua pois. Että tosi kivaa oli... saatiin onneksi ilmaisliput seuraavalle kerralle, kun ei tuo nyt ihan halpaa touhua ole (80 kruunua per pää, ikään katsomatta).

Reaktio oli varmaan väsymyksen ja pimeänpelon yhdistelmä. Odotussalissa Vera oli taas ihan kunnossa, muttei tosiaankaan halunnut mennä takaisin teatterisaliin. Siispä pois ja samantien vaunuihin unille.

Herättyä mentiin kaupunginmuseoon, jossa on tosi kiva lapsille tehty Tori- Torget. Siellä voi mm leikkiä kauppaa. Siellä viihdyttiin hyvin. Ja samalla nähtiin hieno Svenska Dagbladetin valokuvanäyttely Tukholmasta v 1917-1959. Erityisen vaikuttavaa ajankuvaa oli kuva vuodelta 1941 Ruotsin jalkapallojoukkueen kohtaamisesta Tukholmassa Saksan kanssa - saksalaispelaajat seisoivat komeasti rivissä käsi ojossa. Oikein mielessään kuuli pahamaineisen Heil Hitler tervehdyksen. Suosittelen, jos on asiaa Tukholmaan lokakuussa!

Museon jälkeen oli uima"koulu", miniplask, jossa on käyty tänä syksynä. Nyt oli jäänyt pari kertaa väliin, joten oli ihan kiva mennä. Mutta Verahan ei sitten tällä kertaa kauheasti innostunut vedessä lotraamisesta, vaan istui mieluummin reunalla ja heitteli uimaleluja altaaseen. Kun kyseessä on kuitenkin kurssi, jossa tehdään juttuja yhdessä, tuntuu aika turhalta maksaa kun lapsi touhuaa kaikkea muuta kuin kurssin mukana. Reunalla kiipeillessään tyttö lipesi pää edellä veteen niin että tuli oikein shokkisukellus. Ja sitten huudettiin ja minä totesin, että se siitä ja me lähdettiin saunan puolelle (kyllä, sellainen löytyy, kukaan vaan ei heitä vettä).

Tuntui että monet jutut mitä yritetään tehdä on itse asiassa järjestetty enemmän aikuisille kuin lapsille. Olisko lapselle kuitenkin kivointa vaan mennä puistoon? No, ehkä vähän isompana nukketeatterikäynnit alkavat olla taas kivoja? Uinti ei kyllä ole oikein ollut meidän juttu, ei silloin 6-kuisena eikä nyt.

Muuten tämä viikko on mennyt työn merkeissä Helsingissä; asuntoja käytiin katsomassa viikko sitten ja yksi oli ihan kivakin. Ollaan jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen päästy, missäpäin halutaan asua. En vielä paljasta kuitenkaan, jos me vaikka lopulta päädytäänkin ihan muualle.
Lainaneuvottelujakin on pankkien kanssa varmuuden vuoksi käyty, ja on aika mielenkiintoista; erot ovat kyllä aika suuria pankkien välillä. Mm. ns omasta pankista saa mm huomattavasti pienemmän lainan kuin naapurista..