perjantaina, toukokuuta 29, 2009

Ääni annettu

Kävin tänään äänestämässä erinomaista ehdokasta Johanna Sumuvuorta numerolla 240 Suomen suurlähetystöllä, nyt on hyvä mieli kun on velvollisuus - ja kansalaisoikeus - hoidettu. Muistathan sinäkin äänestää :)

Ulkomailla asuessa saa siis valita kummassa maassa äänestää. Itse valitsin ehdottomasti Suomen, mutta on suomalaisissa tutuissani myös niitä, jotka äänestävät ennemmin täällä. Mikäli olisin halunnut äänestää täällä, olisi minun tullut palauttaa lipuke että haluan äänioikeuden Ruotsissa. Mutta olen kuullut myös sellaisista tapauksista, joissa äänestäminen on onnistunut molemmissa maissa. Varsinainen porsaanreikä!

Meillä on podettu silmäsairauksia ja muitakin pöpöjä. Veralla todettiin tällä viikolla kuukauden oireilun ja ihmettelyn jälkeen bakteeri silmässä. Nyt on onneksi saatu lääkkeet ja toivottavasti tauti saadaan vihdoin taltutettua. Minun silmäpöpö parani silmätipoilla muutamassa päivässä, mutta flunssa ei vaan jätä rauhaan. Harmittaa vietävästi.

torstaina, toukokuuta 28, 2009

Vaalitesti

Täältä löytyy erittäin mielenkiintoinen eurovaalitesti. Mielenkiintoiseksi testin tekee se, että tuloksien perusteella voi valita mikä puolue on lähinnä omia kantoja Euroopan eri maissa. Itse tietysti kävin tsekkaamassa mitkä puolueet ovat lähellä Suomessa vs. Ruotsissa. Suomessa lähinnä olivat RKP, vihreät sekä demarit (auts). Sinänsä mielenkiintoista että nämä kolme puoluetta olivat lähellä toisiaan - demarit kuitenkin perinteisesti vasemmisto- ja RKP oikeistopuolue... No, Ruotsissa lähellä minua olivat ainoastaan demarit. Vihreät olivat ihan toisessa avaruudessa. Ole siinä sitten johdonmukainen...!!

Vasemmalle kallistuvan tuloksen pystyin sinänsä päättelemään kun vastaukseni kallistuivat veroja suosivaan suuntaan. RKP taas on aidosti liberaali puolue, jota voisin jopa kuvitella äänestäväni. Vihreät Suomessa ovat euro-myönteinen puolue, joka kannattaa ympäristönsuojelua yli rajojen sekä maahanmuuttomyönteistä politiikkaa. Vihreissä halutaan ylläpitää palvelut, senkin uhalla että verot nousisivat. Viime aíkoina Suomessa tärkein mantra on ollut laskea veroja, vähän voisi siinäkin miettiä missä raja menee. Päivähoitoa, tasokasta koulua, ja hyvää terveydenhuoltoa kun ei vaan ihan ilmaiseksi saa.

Ennakkoäänestys ulkomailla jatkuu lauantaille asti. Siispä huomenna äänestämään!

tiistaina, toukokuuta 26, 2009

Sitä saa mitä tilaa?

Jos äänestät Ruotsissa vihreitä, äänesi menee EU-kielteiselle ehdokkaalle. Listalla ekana on Carl Schlyter, joka haluaa Ruotsin ulos EU:sta. Näin on puolue puolestasi päättänyt. Siitä huolimatta, että puolue myös päätti luopua vaatimuksestaan Ruotsin postumisesta EU:sta (vihdoin!)

Tämä on suurin perusteluni listavaaleja vastaan. En voisi koskaan antaa ääntäni ehdokkaalle, joka ajaa Ei EU:lle linjaa.

Onneksi saan äänestää myös Suomessa :)

maanantaina, toukokuuta 25, 2009

Kiitos että saan olla tiellä

Meidän kadulla on työmaa ja siinä roikkuu kyltti "Tack för att vi får vara i vägen". Ihan hulluja nämä. Eikö siihen nyt olisi ihan voinut kirjoittaa että tietyömää, pahoittelemme häiriötä. Kiitos että saamme olla tiellä? Tai ehkä se onkin sanaleikki...

Viikko alkoi putkeen

Omg. Se on sitten silmätulehdus. Skeä mulla että Veralla. Ja flunssa, meillä kaikilla. Tosi kivaa. Pian lääkäriin.

Miten tällaisia tyyppejä voidaan päästää Kokoomuksen eurovaalilistalle? Siis jos äänestät vaikkapa ympäristöasioihin kovasti panostavaa Sirpa Pietikäistä, äänestät samalla tätä. "Lämmin on hyvä asia, kylmä on paha asia". Jepjep. Todellakin intoa, tietoa ja taitoa Eurooppaan, kuten kokkarien vaalilause kuuluu. Tiedosta ja taidosta ei niin väliä, intoa sitten senkin edestä...?

sunnuntaina, toukokuuta 24, 2009

Home alone

Yksin kotona. Todella outoa. Tämä on ensimmäinen kerta sen jälkeen, kun Vera syntyi eli kohta kahteen vuoteen. Että olen yksin kotona. Toki ollaan oltu reissussa ja olen ollut jonkun yön poissa hotellissa, mutta kotona en ole koskaan ollut yksin. Hiljaista ja rauhallista ja vähän orpoa.

Onneksi myös Vera ja mies tulee huomenna illalla Helsingistä. Itse palasin siis tänään pitkän viikonlopun vietosta. Muut jäivät vielä töihin ja ilahduttamaan isovanhempia.

Yksin lentäminenkin oli aika outoa. Vaikka sitä olenkin harrastanut muutaman kerran töiden puittessa, mutta silti näin vapaa-aikana tuntui tosiaan kuin jotain puuttuisi. Mutta toisaalta se oli aika luksusta, sai täysin keskittyä kirjaan!

Bussilta kotiin kävellessä mietin, mikä on koti. Missä on koti, mikä tekee kotikaupungin? Onko koti Tukholmassa vai Helsingissä vai molemmissa? Miksi tuntui niin omituiselta kävellä läpi Vasaparkenin yksin, matkalla kotiin jossa ei odottanut ketään. Yksinolo Tukholmassa tuntuu oudolta, vaikka olen asunut täällä jo reilut 5 vuotta. Syksyllä voin peräti hakea Ruotsin kansallisuutta - jos haluan. En tiedä haluanko...

Mutta loppujen lopuksi, koti on siellä missä on rakkaat ihmiset.

sunnuntaina, toukokuuta 17, 2009

Norjalaisten juhlaa

Norja sitten todellakin vei koko potin, ja ylikin. Lisäksi norjalaiset juhlivat tänään kansallispäiväänsä - myös täällä Tukholmassa, marssimalla läpi kaupungin Skansenille, joten tämä viikonloppu on ollut yhtä kansallisjuhlaa.




Meidän kisakatsomossamme istui viisi ruotsalaista, kaksi suomalaista, kaksi amerikkalaista ja yksi norjalainen. Lisäksi mukana alkuillasta oli vielä yksi suomalainen ja kanadalainen, kaikki osallistuivat myös kilpailuun: arvaa voittaja sekä 4 finalistia. Ja kuka voittikaan? Se, joka arvasi ennen kuin koko laulanta edes oli alkanut, ilman että oli nähnyt esiintyjistä yhtäkään!! Ihan vaan lehdestä lukemansa perusteella.

No, eipä se arvailu ihan helppoa ollutkaan. Suomi oli aika selvästi loppupään biisejä, Ruotsiakaan en itse uskonut parhaimmistoon. Mutta että iso-Britannia viiden parhaan joukossa! Itse arvelin Kreikkaa (mies oli itse ällötys mutta perinteisesti tämmöiset menestyy), sekä Bosniaa - se oli perinteinen balkanin balladi. Positiivista oli, että Norjan ja Islannin menstys osoitti, että pohjoismaat voivat siis pärjätä jatkossakin jos vain on oikeanlaiset kappaleet tarjolla. Viron kappaleesta pidin, harmi ettei se noussut viiden parhaan joukkoon. Portugalin kappale taas oli todella kiva, mutta arvasinkin, ettei sellainen euroviisuissa pärjää.


Meidän juhlat oli kuitenkin mahtavat. Norjalaisella vieraalla oli makoisat oltavat. Amerikkalaiset olivat perehtyneet aiheeseen etukäteen, mutta silti hiukan shokissa, mitkä laulut lopulta pärjäsivät. Ja aina mukaan mahtui myös pari täydellisen pettynyttä, joiden suosikit ei päässeet edes 10 parhaan joukkoon. Lehdissä ei ole tänään ollenkaan perinteiseen tapaan valitettu ja kitisty Ruotsin huonosta menestyksestä - nyt kun ei voi vedota siihen, että Itä-Euroopan maat vain äänestävät toisiaan

Tukholmassa on muuten ollut aivan mielettömän upea viikonloppu.
Ao kuvista selviää myös, että meillä leikattiin viikonloppuna etutukka. Hiukka vinoon ja kuoppia matkalla...
Gröna Lundissa ja ekaa kertaa karusellissa, vähän jännittää?


Frisbeeproffs?


Hienoja maisemia



keskiviikkona, toukokuuta 13, 2009

Lisää edellisestä aiheesta

Sosiaaliministeri olikin sitten puuttunut aborttiasiaan. Könsvalda aborter ska begränsas, uutisoi DN. Sairaalahenkilökunta ei saa automaattisesti kertoa lapsen sukupuolta, jotta sukupuolesta johtuvat abortit voidaan ehkäistä.

Samassa uutisessa kuitenkin todetaan, että sukupuoli tulee kertoa jos vanhemmat sitä kysyvät, mutta ei mikäli epäillään sukupuolen perusteella tehtävää aborttia syyksi. Tosi mukavaa sairaalahenkilökunnalle alkaa nyt sitten arvioida, milloin kerrotaan ja milloin ei. Ehkä se käytännössä on helppoakin, tiedä häntä, mutta kyllä tämä aika epäselvältä ohjeistukselta kuulostaa. Sosiaaliministeri toteaa myös:

Och en lagstiftning som förbjuder aborter av könsskäl har ingen verkan, enligt Hägglund.
– Då skulle folk uppge något annat skäl.


Niinpä. Mutta eipä edes kristillisdemokraattinen ministeri edelleen kyseenalaista vapaata raskaudenkeskeytystä viikkoon 18 asti. Se olisikin ruotsalaiselta politiikolta kuin ampua itseään jalkaan.

***

ps. Luettuani asiaan liittyviä muutamia blogeja mm Ung och idealist ja Common sense , minua tosiaankin hirvittää. Suurin osa näyttäisi olevan sitä mieltä, että aborttioikeutta ei missään nimessä saa rajata ja jos abortin saa tehdä sen perusteella, että sikiöllä on down-sydrooma tai sydänvika tai lapsi on vaikeasti vammainen, myös sukupuoli pitää saada olla syy raskaudenkeskeytykseen. Sosiaaliministeri hyökkää siis kommentillaan vapaata aborttioikeutta vastaan ja naisen vapaus päättää menee kaiken muun ylitse, viikkoon 18 asti. Ehkä moni asiasta kirjottava toisaalta - ja toivottavasti - on mielipiteissään aika radikaali?

tiistaina, toukokuuta 12, 2009

"Pikku" sivu-uutinen raskauden keskeytyksestä

Tämän päiväisessä DN:ssa oli hyvin pieni uutinen otsikolla "Omöjligt hindra könsurval vid abort". Tämä uutinen sai Nyhetsdygnet palstalla 9 riviä tilaa. Aiheena oli, miten Socialstyrelsen on nyt todennut, ettei sukupuoleen perustuvaa aborttia voida estää. Eräs nainen Eskilstunassa on kahteen otteeseen tehnyt abortin kuullessaan odottavansa tyttölasta. Tämä siis todetaan nyt täysin mahdolliseksi ja hyväksyttäväksi Ruotsissa.

Aivan järkyttävää. Tämä ei siis ollut ilmeisesti edes mikään varsinainen uutinen, vaan pikkuilmoitus.

Ruotsissa on täysin vapaa aborttioikeus 18 viikkoon asti. Sen jälkeen viikkoon 22 asti abortin voi saada painavien syiden vuoksi (en tiedä mitä nämä saattaisivat olla, todennäköisesti esim. lapsen/sikiön vakava sairaus ). Minusta on ihan hirmuista, että abortin saa tehdä noin vain niin pitkälle raskaudessa. Viikolla 18 lapsi ei enää ole "vain sikiö", vaan jo todellakin ihan lapsi - itse ultrassa käyneenä lapsen voi täydellisesti siinä vaiheessa todeta. Tällöin voidaan myös todeta suht varmasti lapsen sukupuoli.

Sinänsä sosiaalihallituksen päätös oli ihan looginen. Jos abortti on sallittua tehdä 18 raskausvkoon asti vapaasti, syy saa toki silloin olla vaikkapa lapsen sukupuoli. Tähän puuttuminen olisi puuttumista vapaaseen aborttioikeuteen. Ja jos vapaata aborttioikeutta pidetään pyhänä lehmänä, niin silloinhan asia on ihan selvä. Ulkopuolinen taho ei ennen vkoa 18 voi päättää, että raskautta ei saa keskeyttää - oli syy mikä tahansa.

Suurin osa ruotsalaisista feministeistä nousisi luultavasti takajaloilleen heti, jos ehdottaisikin aborttioikeuden rajaamista, esim Suomen malliin 12 viikkoon asti. Sehän olisi backlash, naisten oikeuksien taaksepäin menoa. Mutta kyllä kai sillä lapsellakin pitäisi jokin oikeus olla kuitenkin? Kyllähän se nyt pitäisi olla tiedossa jo ennen viikkoa 18, mikäli raskauden haluaa keskeyttää? Ja jos näin jostain syystä ei ole, niin silloin voisi raskaudenkeskeytyksen saada poikkeusluvalla. Nythän tosiaan näin toimitaan vasta vkolla 18-22.

Olen itse asiassa aikamoisen järkyttynyt asiasta. Luulisi, että feministisesti ajattelevat myös puolustaisivat syntymättömän tyttölapsen oikeuksia? Mikä tämä oikein on, Intia jossa tapetaan tyttölapsia???

sunnuntaina, toukokuuta 10, 2009

Yhteisellä kaapilla?

Hyvää äitienpäivää kaikille ihanille äideille (ja etenkin omalleni :)! Täällä Ruotsissa äitienpäivää vietetään vasta 3 viikon päästä, ja huolimatta muistutuksesta, meillä oltiin autuaasti unohdettu tämä Suomessa vietettävä merkkipäivä... no, sain lupauksen, että 3 viikon kuluttua juhlitaan sitten senkin edestä! Saa nähdä kuin käy...

Olen tässä viime aikoina useastakin lehdestä ym lukenut vaatteidenvaihtopäivästä (sillä on joku muukin nimi kyllä). Kaikillahan on kaappien täytteinä vaatteita tai kenkiä, joita ei koskaan käytä muttei oikein raaski poiskaan heittää. Joko ne ovat liian pieniä/suuria, vääränmallisia tai muuten vaan ei oikein omaan makuun - huolimatta siitä, että ne on joskus tullut ostettua. Monesti kyseisiä vaatekappaleita on tullut käytettyä vain pari hassua kertaa. Joko nämä vaatteet sitten pölyyntyvät ja vievät tilaa kaapissa, ta sitten ottaa itseään niskasta ja vie ne kirpparille, second hand kauppaan tai muuhun kierrätykseen.

Mutta entäs jos vaihtoehtona olisi vaatteiden vaihtopäivä? Tähän tilaisuuteen kutsutaan ystävät ja tutut, ja jokainen tuo mukanaan vääränkokoiset tai väriset, vähän käytetyt tai kyllästymiseen asti pidetyt vaatteensa vaihtoon. Tottakai vaihtoon voisi tuoda myös lastenvaatteita.

Olen harkinnut jonkun aikaa ko tapahtuman järjestämistä. Ärsyttää, kun ei osaa luopua joistain vaatteista, joita ei ikinä pidä. Jos ne meinisivät tutuille, olisi ehkä jonkinlainen mahdollisuus kysellä niitä takaisin, jos joskus mieli tekisi (todennäköisesti ei ikinä, mutta luopumisen tuskaa ehkä helpottaisi jos takaportti olisi tiedossa...).

Onkohan joku lukijoista järjestänyt tällaisia vaihtarikutsuja? Onko ne onnistuneet? Pitääkö olla tosi kierrätysmielinen ystävä- ja tuttavapiiri jotta homman saa toimimaan?

keskiviikkona, toukokuuta 06, 2009

Kuka siivoaa kotisi?

Me ollaan siitä onnellisessa asemassa, että meillä käy siivooja. Se on ihanaa! On ihanaa tulla puhtaaseen, siivottuun kotiin joka toinen viikko. Kuten tänään, tuoksuva ja puunattu koti odotti töistä saapuvaa. Hintakaan ei kotitalousvähennyksen jälkeen päätä huimaa.

Siivooja on puolalainen nainen. Lähes kaikki vastaavaa työtä tekevät ovat maahanmuuttajia. Aiemmin meillä kävi filippiiniläinen mies. Kyllähän tässä kahden kerroksen kansa -dilemmaan törmää. Toisilla on varaa maksaa siivouksesta, toiset siivoavat näiden kotona. Vähän kyllä kirpaisee, ja pohjoismainen hyvinvoivan huono omatunto välillä vaivaa.

Ruotsissa kotitalousvähennys oli pitkään kauhistus, ja vasta porvarihallitus sai sen aikaan. Demarit jupisivat aikansa, mutta nyt en ole enää pitkiin aikoihin kuullut tai lukenut ns. piikakommentteja. Ehkä sossutkin tajusivat, että siivoaminen on ihan rehellistä työtä, eikä mitään "piikomista". Pimeä työnteko on tosin ollut vallalla niin pitkään, että edelleenkin monet jatkavat verotta siivouttamista vaikka se olisi samanhintaista ihan verot maksaessakin. Tällöin häviävät kaikki, niin yhteiskunta kuin itse työntekijäkin, joka ei ole minkään sosiaaliturvan piirissä. Monet siivoojista tosin lienevät laittomia maahanmuuttajia, jotka eivät edes voi maksaa veroja työstään, koska heitä ei käytännössä ole olemassa.

Samanaikaisesti en kuitenkaan suostu ottamaan niskoilleni syyllisyyttä siitä, että työllistämme rehellisesti (maahanmuuttajan tai ei), maksamme siitä veroa, meille jää aikaa muuhunkin kuin kodin puunaamiseen ja saamme siistimmän kämpän kuin itse ikinä aikaansaisin.

Mitä mieltä sinä olet? Käykö teillä siivooja, ottaisitko siivoojan? Onko toisilla kotinsa siivouttaminen törkeää alistamista vai hienoa työllistämistä?

sunnuntaina, toukokuuta 03, 2009

Aurinkoinen vappuviikonloppu

Aivan käsittämättömän upea viikonloppu. Ollaan nautittu vappupäivän piknikistä, mahtavasta vappupäivän illasta ystävien luona shamppanjan sekä grillauksen voimin, puistoilusta, kotieläintarhasta ja auringosta ja lämmöstä. Verakin nautti täysin palkein, kuten näkyy:




Luinpa tässä Teknillisen korkeakoulun sidosryhmälehdestä uutisen, miten kamerakännykkä auttaa pieniä lapsia kertomaan tarhapäivästään. Tietotekniikan tutkimuslaitoksen HIIT:in tutkimuksessa 3-6 vuotiaille päiväkotilapsille annettiin kamerakännykkä, jolla otetut kuvat siirtyivät suoraan ja ainoastaan vanhempien ja opettajien katsottavaksi erityisessä verkkopalvelussa. Tutkimuksen mukaan tarhakännykkä helpotti erityisesti sitä, miten pienet lapset pystyivät kertomaan kuulumisiaan vanhemmille. Jutussa todetaan myös, että käytännön onnistumisen edellytyksenä on, että opettajilla on mielenkiintoa tekniikan hyödyntämiseen eikä se lisää heidän työkuormaansa.

Hmm, mietinpähän vaan. Että tämäkö se nyt on keskeistä päiväkotien arjessa, jossa lapsia on hoitajaa kohti 7+ ja ryhmät valtavia? Tiedotteessa annetaan asiasta tosi positiivinen kuva, ja onhan siinä tosiaan paljon hyviä puolia. Kivaahan se varmaan olisi katsella tarhapäiväkuvia illalla. Mutta mutta... Varmaan opettajat ja hoitajat riemastuvat, tätä hommaahan voi alkaa hoitaa vaikka sitten "niinä vapaahetkinä". Öö, vapaahetkinä...

Aika tekniikkakansaa muutenkin. Tuskin paljon muualla tulisi mieleen, että 3-vuotias voikin kuvailla kännykällään päivänsä kulkua. Tosin meillä kotona yritetään puhua jo 1-vuotiaana äitin ja isän kännykkään sitä tahtia, että kyllä vähän hirvittää.

Lisätietoa tutkimuksesta löytyy täältä