maanantaina, joulukuuta 31, 2007

Hyvää uutta vuotta!

Onnellista uutta vuotta 2008!

Vera täyttää tänään 5kk. On löytänyt jalkansa, paras joululahja :D Ja nousee sitterissä pystyyn niin että meinaa kellahtaa yli. Ja alkanut vähän vierastamaan ihan vieraita ihmisiä. Porkkana maistuu hyvältä, peruna ei. Pieneksijääneitä vaatteita alkaa olla aika kasa. 5kk onnea ja iloa, uusia asioita, hurjaa kasvua ja oppimista, muutama lievä hermoromahdus ja vähän valvottuja öitä takana.

Vuoden 2007 jäädessä pikkuhiljaa taakse, mietin mitä tästä vuodesta jää mielen. Henkilökohtaisella tasolla asia on tietysti päivänselvä. Muuten minulle ainakin mieleen tulevat Jokelan koulusurmat, Suomen eduskuntavaalit ja uusi hallitus, Tehyn lakkouhka, ilmastonmuutoksen nouseminen keskeiseksi aiheeksi ruotsalaisessa mediassa, Al Goren rauhanpalkinto, Ingmar Bergmanin kuolema. Unohdinkohan jotain tosi keskeistä... Mitä sinä tulet muistamaan vuodesta 2007?

***
PS. 1.1.2008. Luettuani Arkipurkan blogissaan mietteitä menneestä vuodesta, on lisättävä vielä vuodesta 2007: viime vuonna minä itse, viisi kaveriani sekä kaksi serkun vaimoa sai vauvan. Mikä vauvavuosi! Yhdelle kaverille syntyi kolmas lapsi, kolmelle kaverille toinen lapsi ja yhdelle ensimmäinen. Molemmille serkuille myös ensimmäiset lapset.
Viime vuonna elämäni muuttui peruuttamattomasti kun minusta tuli äiti. Miten sellaista onnea voi kuvatakaan?

sunnuntaina, joulukuuta 30, 2007

Takaisin kotona

Länsirintamalla on tällä kertaa hyvin hiljaista. Joulu oli ja meni, lahjoja tuli kauheesti taas kerran vaikkei pitänyt ja sukulaisia tavattiin ja nyt on koko konkkaronkka takaisin Tukholmassa. Ja hui vuosi 2008 koputtaa ovelle, juurihan se oli 1990-luku, mihin nämä kaikki vuodet katoaa kohta on siis 2010-luku??? apua, siis onko ensimmäiset 1990-luvulla täyttäneet jo 18 vuotta??? Mulle kyllä taitaa oikeesti tulla ikäkriisi.

Huomenna on uudenvuodenaatto ja Vera täyttää 5kk, ja meille tulee 11 aikuista ja vauva (se joka oli paljussa) ottamaan vastaan vuotta 2008 ja vähän hirvittää, että miten me kaikki mahdutaan ja miten vauvat saadaan nukkumaan, mutta toisaalta hyvä kai vauvojen on tottua että välillä on meteliä ja ihmisiä ja juhliakin?

lauantaina, joulukuuta 22, 2007

Hyvää joulua!


Mari-Johanna ja Vera jäävät nyt joulunviettoon ja toivottavat kaikille ihanille blogin lukijoille RAUHAISAA JOULUA!




perjantaina, joulukuuta 21, 2007

Jatkuu kielistä ja auttamishalusta

Noniin, ei ole siis suomalaiset juuri ruotsalaisia parempia. Juuri eilen päivittelin Uppsalan kielipolitiikkaa, niin tänään sitten Hesarissa uutisoitiin, miten Helsingissä eräällä ala-asteella oli kielletty lapsia puhumasta keskenään venäjää. Kielto koski puhumista tunnin aikana, jolloin voi tietysti kyseenalaistaa, mitä siellä ylipäänsä puhutaan, mutta silti. Venäjänkieli on varmaan about samaa kaliiberia täällä kuin suomenkieli Ruotsissa. Että eipä olla juuri pekkaa pahempia (mistä tämäkin sanonta tulee muuten?), ja paha haukkua naapuria, ensin pitäisi kai siivota oma pesä.

Tänään olin sitten kokeilemassa suomalaisten auttamishalua keskustan jouluruuhkassa. Aika ystävällisiä ihmiset pääasiassa olivat. Edellä mennyt ei juuri taakseen katsellut eikä ovia pitänyt auki, mutta takana tuleva auttoi usemmiten kyllä senkin edestää. Ainoan supermiinuksen saa Stockan hissi: miksi halvatussa sinne hissiin on tungettava sellaisten, jotak liukuportaitakin pääsisivät. Vaunujen kanssa alaspääsyä odottaessa ja kolmannen täyden hissin tullessa kohdalle pääsi kyllä jo perkeleet suusta. Voisiko Stocka vaikka pyhittää yhden hissin "vaunuille, vanhuksille ja rollaattorin tai rullatuolin kanssa kulkeville"?

torstaina, joulukuuta 20, 2007

Yksittäisiä huomioita

Helsingissä ollaan jo joulutunnelmissa. Lunta ei tosin kuulu ei näy, mutta tänään on ollut ihanan aurinkoinen päivä. Ja jotenkin tuntui että auringonvaloa riitti Tukholmaa pitempään, tuo tunnin aikaero taitaa vaikuttaa tässä positiiviseen suuntaan.

Tiistaina synttärien kunniaksi J vei äidin ulos syömään, oli sopinut Veran hoitoon kummisedän perheen luo pariksi tunniksi. Hui kun oli jännää mutta hyvin meni! Vähän oli kylässä itketty, mutta myös nukuttu ja oltu ihan hissukseen, joten toivottavasti tuo sujui traumoitta...

Helsingin lento meni eilen ongelmitta, vaikka olinkin yksin Veran kanssa. Kun apua pyytää, sitä myös saa, mutta ei juuri ilman. Kyllä semmoista on tämä pohjoismainen meininki, että itse saa ovet avata ja matkatavaransa raijata, oli vauva vaunuissa tai rintarepussa ja kädet täynnään pakaaseja. Äijät vaan painelee laput silmillä, siinä saa raskaana olevat ja vauvalliset auttaa itse itseään. No, onneksi apua saa edes pyytämällä.

Suomessa uutisissa on ollut, että Uppsalassa olisi jossain virastossa esimies kieltänyt kahta alaistaan puhumasta keskenään suomea. Hyvänen aika, sehän on lainvastaista. Uppsalan sosiaaliviraston suomalaisia työntekijöitä kiellettiin viime vuonna jutustelemasta suomeksi käytävillä. Asiasta on kehkeytynyt kiista, jota joutuvat käsittelemään Ruotsin syrjintäasiamies ja Euroopan neuvosto. Hyvä, että saadaan kunnon keskustelua aikaiseksi. Tässä taas näkee, että 30 vuotta vanhoja asenteita on vieläkin olemassa. Järkkyä!

maanantaina, joulukuuta 17, 2007

Neuvolassa

Pitkästä aikaa oli neuvola tänään, ja strategiset mitat olivat: 65 cm, 6735 g. Lähennellään jo seitsemää kiloa siis mekin!

Samalla oli toka rokotus, ja sitä onkin itkeskelty ja nukuttu nyt sitten koko ilta. Pikku rassukka, tuntuuhan tuommoinen kauhea piikki.



Eilen käytiin muuten laulamassa joululauluja Tukholman suomalaisessa kirkossa. Tuttuun tapaan kirkko oli tupaten täynnä innokkaita laulajia. Vera viihtyi hyvin ja viihdytti ympärillä istuvia tätejä. Oli laulaja nuorimmasta päästä. Viime vuonna Vera oli muuten mukana äitin vatsassa n 6 viikon vanhana. Veralla on siis jo joulutraditio!

sunnuntaina, joulukuuta 16, 2007

Yörytmin harjoittelua

Tällä viikolla on totuteltu ja opeteltu uuteen ruokailurytmiin. Eli ruokailua ei useammin kuin 4 tunnin välein yöaikaan, mielellään 5-6 tunnin välein. Silti joka yö on kuitenkin herätty vanhasta tottumuksesta 3 tunnin välein ja tuijoteltu kopasta ja jokellettu ja ährätty vähintään puolisen tuntia keskellä pimeintä yötä, yleensä noin kolmen aikaan. Yörytmi menee siis näin:

Nukkumaan klo 19.00 ja 20.00 välillä
Ensimmäinen syöttö klo 23.30-00.30 aikaan
Yritys saada ruokaa 2.30-3.30 aikaan, tuttia ja taputuksia, yleensä takaisin uneen, välillä luovutus klo 3.30 ja syöttö
Syöttö joskus 4 ja 6 välissä
Unta palloon n 8.00-8.30 asti
Hereillä, mahdollisesti syöttö ja sängyssä loikoilua
Parhaassa tapauksessa takaisin uneen ja unta n. 10.00 asti

Tämä kello kolmen keekoilu kyllä vähän rasittaa. Neiti nukkuu päivisin edelleen suht pitkiä unia ja pärjää ilman ruokaa hyvinkin 5-6 tuntia. Miksi siis yöllä joku sisäinen kolmen tunnin kello herättää vaatimaan maitoa?

Eilen yritetiin itse tehtyä porkkanasosetta, ei mennyt kaupaksi. Tänään maistettiin ekaa kertaa purkkiporkkanasosetta, se olikin melkein succé. Sitä siis lisää.

Perjantaina äiti oli siis töiden joulujuhlissa. Ekaa kertaa "kunnolla ulkona" sitten, no siis yli vuoteen... ja eilen väsytti ja sattui päähän. Vaikka ei edes mitenkään hulvattomasti tullut juhlittua. Mutta ihan tarpeeksi myöhään ja ilmeisesti ihan tarpeeksi paljon kuitenkin. Aamulla meinasi rintamus räjähtää ja pää räjähtää. Että ei ehkä ihan heti uudelleen. Muuten oli kyllä ihan mukavat juhlat...

torstaina, joulukuuta 13, 2007

Kielipolitiikkaa 2

Niin, kielipolitiikka on se kuuma peruna. Tässä mummoni kanssa tänään jutellessa mietin taas kerran, miten karseaa 60-70-luvun yksi totuus -ilmapiiri on ollut. Silloin kun virallinen totuus Ruotsissa oli, että lapsi ei voi oppia kuin yhden kielen hyvin. Ja jos se on suomi, niin sittenhän lapsi kärsii koulussa kiusaamisesta, kun ei taida ruotsia, ja ruotsihan tietysti pitää osata Ruotsissa. Ja sitten ne sadat ja sadat suomalaisnaiset, jotka muuttivat Ruotsiin työn perässä ja tapasivat sen oman svenssoninsa, uskoivat että parempi niin. Mitäs silla suomen kielellä, sehän on niin rumaakin... ja muutenkin sitä nyt puhuu vaan juopot puistoissa ja rakennustyömailla.

Vaikka oma lapsi ei sitten ymmärräkään mummonsa puhetta, niin sehän on pieni menetys siitä ilosta, että lapsi integroituu ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Ja siinä siten kasvoi tuhansia lapsia, jotka nyt miettivät, miten kivaa olisi osta äitinsä kieli, jos. Niin, jos silloin jo olisi tiedetty paremmin.

Totuushan on siis se, että lapsi voi oppia vaikka kolme kieltä, kunhan vanhemmat ovat kielten käytössä ja opetuksessa johdonmukaisia. Jostain kaksikielisyyspapereista luin myös, että maailmassa itse asiassa enemmistö puhuu kotikielinään useampia kieliä. Ja eihän tarvitse katsoa kuin meidän suomenruotsalaisiamme, joista suurin osa puhuu täydellisesti sekä ruotsia että suomea. Ja se on siis myös fakta, että asuinmaan kielen, oli se sitten isän tai äidin tai ei kummankaan kieli, lapsi oppii joka tapauksessa.

Siis, 70-luvun harhaluulot on kumottu ja voimme todeta, että usemman kielen opettaminen on, ei pelkästään mahdollista vaan myös suhteellisen luonnollista.

Mutta onko se sitten helppoa? Kuten mainitsin, suomen kieli Ruotsissa on ollut ja valitettavasti on edelleen alemman statuksen kieli. Puiston setien, rakennustyöläisten ja sairaala-apulaisten kieli. Tämä on toki muuttumassa tai muuttunutkin osittain jo, ja osa tästä tunteesta on varmasti omassa päässä, mutta kyllä edelleenkin törmää näihin yllättyneisiin oi, puhutko lapsellesi suomea -kommentteihin. Kuinka ylläpitää ja saada aikaan erinomainen suomenkielentaito (kirjoitetaanko tämä yhteen, apua miten tämmöiset voi unohtaa...) tällaisessa ympäristössä? Varsinkin, kun kielen oppiminen nimenomaan perustuu siihen, että äiti, siis minä, puhun johdonmukaisesti AINA lapseni kanssa suomea. Jo nyt törmään välillä sen vaikeuteen, kuinka puhua aina suomea. Ehkä varsinkin nyt kun Vera ei vielä vastaa, kun tuntuu että jos ympärillä on ruotsia puhuvia ihmisiä, pitäisi olla kohtelias ja puhua lapselle ruotsia, jotta muutkin ymmärtävät. Siis haloo, itsekin tiedostan miten typerää tämä on. Siis kerrassaan typerä tunne, mutta siellä se on. Eli tässä on itsellä jokapäiväistä opettelemista.

Muuten, J osti muutama vuosi sitten suomenkielen oppikirjan Finska, lättare än du tror (!!), jossa, arvatkaapa mitkä kaksi ammattia opittiin ensimmäisessä kappaleessa? No, rakennustyöläinen ja sairaala-apulainenpa tietysti! Ei millään pahalla näitä kahta ammattia kohtaan, mutta kuinka yleisiä nämä nyt lienee nykyisin suomalaisten keskuudessa, edes Ruotsiin muuttaneiden... ja kamoon, lättare än du tror?? Oisko ehkä lääkäri ja juristi olleet helpompia oppia... laitetaan heti kättelyssä innokkammallekin oppijalle luu kurkkuun!

keskiviikkona, joulukuuta 12, 2007

Kielipolitiikkaa

Pitääkin kertoa vielä tästä töissäpiipahduksesta, että yksi työkavereistani kun kuuli minun puhuvan Veralle suomea, hämmästeli että, oi puhutko suomea lapsellesi... voi anna mun kaikki kestää. Niin, onhan se tosiaan minun äidinkieleni, ja ruotsi on todellakin edelleenkin minulle vieras kieli... kyllä siis todellakin puhun äidinkieltä lapseni kanssa. Ihan ihme otuksia jotkut, miten ne edes saa pieneen mieleensä tuommoisia??? Ihan kun sitä jotenkin niinku muuttuisi ruotsalaiseksi kun muuttaa Ruotsiin. Sitähän vaan kokee itsensä kahta enemmän suomalaiseksi täällä. Niin, pitikin siitä kaksikielisyydestäkin kirjoittaa. Seuraavassa sitten.

Eroahdistusta

Eilen käytiin pitkästä aikaa äidin töissä näyttäytymässä. Pitäisi pomon kanssa "keskustella" ensi vuoden palkasta, ja varmaankin vähän jo suunnitelmaa takaisin paluun varalle. Vaikka siihen onkin vielä 8-9 kk aikaa. Keskustelu sovittiin ensi tiistaille. Työkaverit kyselivät kovasti, joko on ikävä takaisin töihin... ja rehellinen vastaus on kyllä, että ei todellakaan!! Oikeastaan melkein vaikeaa ymmärtää, miten jollakulla voisi olla kiire takaisin töihin... mutta meitä ja tilanteita on tietysti moneksi. Kun on jo melkein 10 vuotta kerennyt työelämässä paahtaa, tuntuu että juuri nyt ei tosiaankaan kaipaa sieltä mitään. On ihanaa olla kotona! Saada olla kotona vauvan kanssa! Mitä luksusta :D

Mutta oli silti mukava nähdä työkavereita. Ja on jännittävää mennä työpaikan joulujuhliin ensi perjantaina. Oikeastaan ensimmäinen kerta, kun äippä lähtee kunnolla ulos. Teemana on fancy (gold and black) ja paras puku palkitaan. Alkukekkereille on jopa tilattu muutama make up-artisti meitä meikkaamaan! Nyt vaan kurkkuun sattuu ja ilmeisesti flunssaa pukkaa, pakkoko se juuri nyt...? Ikäänkuin alitajuinen minä taas siellä ilmoittelisi, ettenhän minä haluakaan mennä juhliin ja olla Verasta erossa ja siksipä olisi hyvä tulla sairaaksi...?

Suurempi jännitysmomentti tosin vielä odottaa 1½ kuukauden päässä. Tammikuun lopussa on perinteinen työpaikan hiihtomatka Alpeille. Sinnekin olen ilmoittautunut, mutta nyt jo hirvittää. Pitkä viikonloppu poissa, miten ihmeessä se onnistuu? Voinko todellakin lähteä? Järki sanoo, että kyllä isä hoitaa todellakin ihan yhtä hyvin kuin äiti (ja isähän on ollut poissa pitkän viikonlopun jo ajat sitten), on ihan hyväkin että isä ja tytär saavat yhteistä aikaa, annamme korviketta jo nyt ja Vera täyttää siis jo 6kk siinä vaiheessa. Mutta tunne sanoo EIIIIIIIIII!!! Enhän voi! Eihän ne pärjää! Enhän MINÄ pärjää! Mitä tästä tulee! Apua! Voivoi. Saa nähdä kuinka siinä sitten käy.

maanantaina, joulukuuta 10, 2007

Ekoja kertoja

Tänä viikonloppuna on
1) syöty ensimmäisen kerran perunaa
2) nauraa rätkätetty ihan oikeesti

Perunasta meni naama ihan ruttuun, kerrassaan kiemuralle. Kieli tunki ulos suusta ja perunamössö pyöri pitkin poskia, kai siitä pienen pieni osa meni alaskin kun vähän sitten yskitti. Äitiä nauratti. Hyvä kun on aikaa totutella!

Naurunrätkätys tuli ilmoille eilen illalla mennessämme glögikutsuille, jossa eteisessä tuli vastaan 2 henkilöä, joita neiti ei ole koskaan tavannut. Nämä 2 henkilöä saivat siis kunnian ottaa vastaan ekat kunnon kätkätykset. Neiti istui autonistuimessa ja käkätti. Lienevät perin hassuja tyyppejä, muuten en käsitä miksi aivan tuikituntemattomat herättivät näin suurta hilpeyttä. Tai sitten vaan juuri sillä hetkellä tyttö tajusi, että hei, näin siis nauretaan... Viikonloppuna oli myös kummitäti miehensä kanssa kyläilemässä, mutta siis vasta tuntemattomat saivat aikaan naurunremakan. Suomen vieraat toivat Suomen tuliaisia ja kärsivät raukat Tukholman karseasta säästä. Ei ollut heillä etelänloma, todellakaan.

torstaina, joulukuuta 06, 2007

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Hyvää itsenäisyyspäivää 90-vuotiaalle Suomelle! Ja erityisesti kaikille meille ulkosuomalaisille :D Miten sinä juhlistat Suomen itsenäisyyspäivää ulkomailla, vai juhlistatko mitenkään?

Onneksi täällä vierailla mailla voi sentään televisiosta katsella linnan juhlia :D Mikä on sinun veikkauksesi, kenellä on tänä vuonna linnan kaunein puku? Entä kuka kohahduttaa, kuka järkyttää, kenellä on kaamein mekko?

Tee myös HS:n testi, saisitko Suomen kansalaisuuden. Täytyy myöntää, että ei testi ihan helppo ollut! Muutama kysymys aiheutti todella pään vaivaa ja vastaus menikin ilmeisen metsään, sillä oikein meni 78 %; sillä olisi onneksi kuitenkin irronnut kansalaisuus.

keskiviikkona, joulukuuta 05, 2007

Ruotsalainen koulu sucks

Niin, Pisa tulokset tulivat taas. Suomen koululaiset loistavat listan huipulla, luonnontieteissä ja matikassa ekana ja lukemisessa tokana Etelä-Korean jälkeen. Hesari uutisoi:

Suomalaiskoululaisten menestys tuoreimman Pisa-tutkimuksen luonnontieteiden testissä rikkoi aiempien tutkimusten kaikki ennätykset. Suomen tulos oli myös merkitsevästi parempi kuin minkään muun 56 osallistujamaan.

Lisäksi:
Tasa-arvon lisäksi suomalainen koulutusjärjestelmä on kustannustehokas: huipputulokset saavutettiin keskimääräisin menoin. Esimerkiksi muissa Pohjoismaissa oppilasta kohti käytetään enemmän rahaa.

Tästä huolimatta: ruotsalaiset oppilaat ovat keskikastia eivätkä edes enää OECD-maiden keskiarvon yläpuolella. Ruotsissa ei kertaakaan 2000-luvulla ole päästy lähellekään Suomen tuloksia. DN:n mukaan se tosiasia, että Suomessa on huomattavasti vähemmän ulkomaalaistaustaisia oppilaita ei juurikaan vaikuta lopputulokseen. Sitäkin enemmän vaikuttaa opettajien arvostus; opettajankoulutukseen vaaditaan Suomessa huippupisteet ja sinne on siis suhteellisen vaikeaa päästä, kun taas Ruotsissa arvostus on vähän sitä ja tätä ja opiskelemaan pääsee vähän huonommillakin arvosanoilla.

Miksi tämä nyt sitten erityisesti kiinnostaa? No tietysti siksi, että 7 vuoden kuluttua Vera aloittaa peruskoulun, ja tämä ei kyllä lupaa hyvää koulunkäynnin tason suhteen. Pitäisikö meidän muuttaa Suomeen vai oltaisiinkohan sitä ennen saatu aikaan muutos? Ainakin porvarihallituksen lupaamat muutokset koulujärjestelmään parantavat toivottavasti laatua hieman. Numeroita kun saanee jatkossa antaa aiemmin kuin vasta 8. luokalla ja opettajalla on jopa oikeus poistaa häirköivä oppilas luokasta. Ja kännykällä ei saa soittaa tunnin aikana! Olisitko uskonut, että näin yksinkertaisesta perusasiasta joutuu ylipäätään keskustelemaan..? Oi aikoja, oi tapoja.

tiistaina, joulukuuta 04, 2007

Kävelyohjeita


Ja meillähän on nyt myös kirja Barnvagnspromenader i Stockholm, mutta eihän tällä säällä voi mennä millekään pitkälle promenaadille. Siis eihän kukaan... eihän???

Ympäristöangstia

Siis onko nyt oikeasti joulukuu vai mitä. Kieltäydyn kohta menemästä ulos, kun monettako en tiedä päivää vaan sataa ja on pimeetä ja harmaata ja milloin viimeksi on nähty aurinko. En ala. Ei tämä mikään joulukuu voi olla. Kyllä mä tiedän että talven säät on täällä Pohjolassa nykyään ihan syvältä mutta silti. Tätä me tehdään tälle meidän pallolle kun ei vaan osata rajoittaa kulutusta eikä oikeasti ottaa tosissaan, että päästöjä on siis ihan pakko vähentää tai tämä meidän pallo siis vaan oikeesti kuolee käsiin.

DN:ssä on juuri ollut pitkä artikkelisarja ilmastonmuutoksesta ja mitä tapahtuu jos ilmasto lämpenee 1-6 astetta. Hesarissa en ole vastaavaa nähnyt, ei siellä tämmöiseen kyetä, Ruotsissa ollaan vaan ympäristötietoisempia kun Suomessa. Mutta kaikkein masentavinta on, että vaikka itse ottaisikin tosissaan ja yrittäisi jotain, niin nämä meidän tekoset ei juuri riitä jos monet maat vaan jatkaa porskuttamistaan. Suuret roistot on ihan muualla ja niiden asenne on siis niinku who cares kunhan mulle riittää kivaa tässä ja nyt.

sunnuntaina, joulukuuta 02, 2007

Asuuko maalla onnellisia lapsia?

No siis asuu. Ja ei asu. Hna:n kommenttilootassa käytiin pari päivää sitten keskustelua, pitääkö perheellisten asua tunnin bussimatkan päässä Keravan rajalla vai voiko sitä edelleen asua ihmisten ilmoilla (suora lainaus), ts. tämä perinteinen maalla-kaupungissa keskustelu parhaimmillaan. Siis tuleeko maalla kasvaneista lapsista onnellisempia ihmisiä? Onko väärin asuttaa kakarat kerrostaloasuntoon? Ja kasvaako pääkaupunkiseudulla kieroon (oli se sitten Helsinki tai Tukholma)? Asiaahan ei siis muotoiltu ihan juuri näin, mutta viivat suoriksi vetämällä päästään suurinpiirtein tähän kahtiajakoon.

Ja monesti olen oikeasti törmännyt siihen mielipiteeseen, että kyllä maalla vaan saa niin erinomaisen ja hienon lapsuuden. Varmaan saakin, jotkut ainakin. Mutta kyllä sellaisen lapsuuden hei oikeasti voi saada myös kaupungissa, pienessä tai isossa. Ei kai siellä maallakaan enää leikitä käpylehmillä. Eikä kaikki stadissa kasvaneet joudu hunningolle (en ainakaan tunnusta, jollei Tukholmaa lasketa hunningoksi?). Mustavalkoinen ajattelu siis ärsyttää. Itse olen iloinen, että sain kasvaa kaupungissa. Minusta se oli kivaa, suurimman osan aikaa. Tosin eipä minulla ole juuri vertailukohtaa, ja siksipä en menekään väittämään, että maalla olisi kurjempaa.

Vera kasvaa todennäköisesti ainakin ensimmäiset ikävuorensa keskustassa. Monet tutut ovat olettaneet, että kaipa mekin nyt aletaan katsella omakotitaloa lähiöstä. No ei aleta. En halua omakotitaloon, en halua autoa, eikä mielestäni lapsen kanssa ole mitenkään ongelmallista asua Tukholman keskustassa. Toki on mahdollista, että joidenkin vuosien kuluttua mieli muuttuu ja alan haikailla omaa pihaa ja sitä, ettei lasta tarvitse koko ajan vahtia kun oven avaa. Saunaakaan tuskin saisin omakotitaloon kaupan päälle, kun ei täällä sellaista juuri ole. Kerrostalossamme asuu lisäksi tällä hetkellä n 9-10v poika, n 3-4v tyttö, 2v poika sekä 1kk vanha tyttö Veran lisäksi. Ja hyvin näyttävät nuo vanhemmat lapsetkin viihtyvän.

Emme siis suunnittele muuttoa maalle, emme edes lähiöön.