tiistaina, syyskuuta 27, 2005

hammaslääkärissä

Kävin eilen hammaslääkärissä. Luulin että hampaassani oli reikä, muttei ilmeisesti ollutkaan. Tosin lääkäri kyseli niin hirveästi että mihin hampaaseen sattuu, minkälaista kipua missä kohtaa, olenko varma että kyseessä on reikä, että mietin onko tosiaankin minun tehtäväni määritellä mikä on vikana? Jo varatessani aikaa hammaslääkärin apulainen tiukkasi puhelimessa moneen kertaan, mihin kohtaan sattuu ja onko se nyt varmasti reikä. Mistä helvatusti minä sen tietäisin,??? Eikö se nyt kuitenkin ole heidän duuninsa selvittää se??

En kai minä nyt huvikseen hammaslääkäriin viitsi tunkea. Sen lisäksi, että se voi tehdä kipeää fyysisesti tekee se myös erinomaisen kipeää kukkarossa. Ruotsissa hammaslääkärit ovat yksityisiä eikä olemassa ole minkäänlaista korvaussysteemiä. Pelkkä tarkastus siis todennäköisesti maksanee n 1000 kr eli 100 euroa. Siis lääkärin arvailu missä vika. Seuraavaksi tulee korjaus, todnäk pari tonnia. Huomenna jatkuu tutkinta ja jonkun paikan korjailu, aikaa varattu tunti, toivon että kokonaislasku jäisi alle kolmen tonnin. Viime vuonna lasku oli 1600 kr ilman reikiä tai mitään suurempia korjailuja, lähinnä hommaan kuului tarkastus, puhdistus ja kiilloitus.

On todella vaikea ymmärtää, miten niinkin keskeinen osa perusterveydenhuoltoa kuin hammashoito voidaan jättää kaiken korvauksen ulkopuolelle. Olen duunissa kysellyt mitä sitten jos ei tosiaankaan ole varaa, on kuulemma 2 vaihtoehtoa: a) ottaa lainaa tai b)ei tehdä mitään, ts. antaa hampaiden mädäntyä suuhun. Köyhät kyykkyyn siis. Ursäkta mig, oliko tämä joku hyvinvointivaltio Ruotsi??

sunnuntaina, syyskuuta 25, 2005

itku pitkästä ilosta jne

Perjantaisesta ylilyönnistä johtuen oli vielä tänäänkin krapula!! Eilinen oli normaalia kärsimystä, mutta että vielä tänäänkin? Jotenkin en vain suostunut hyväksymään aamuista jomotusta päässä ja menin silti stepaerobiciin. Lisäksi vatsa oli jotenkin sekaisin. Suurin osa jumpasta oli otettava jotenkin kakkosvaihteella. Voiko olla, että yleenmääräisestä viininjuonnista voi joutua kärsimään 2 päivää? Epäreilua.

Lisäksi taisin harjoittaa (nykyisin onneksi todella harvinaista) luurijuopottelua. Paino sanalla taisin, sillä muistikuvani loppuillasta ovat hiukan hämäriä. Aina välillä sitä näköjään taantuu 10 vuotta taaksepäin. Olen kuitenkin erityisen katkera kännykälleni, joka ei jostain käsittämättömästä syystä ole tallentanut lähettämiäni viestejä lähetettyihin. Olen tästä varma, kuulin nimittäin varmasta lähteestä että olin lähettänyt saman viestin kahteen kertaan, mutta yhtään lähetettyä ei ole tallentunut puhelimeni muistiin. Aaargh. Toisaalta on ehkä vain parempi olla tietämättä??

Olin lohdutuksekseni tänään elokuvissa katsomassa Kalle och chokladfabriken ja söin vähän suklaata ja muuten karamelliä.

lauantaina, syyskuuta 24, 2005

sairaslomaa

Pomomme kertoi torstaina, että hän joutuu kuukauden sairaslomalle. Lääkäri oli määrännyt kuukaudeksi ehdotonta lepoa ja lääkintävoimistelua. Pomomme oli silminnähden järkyttynyt, "miten tässä voi käydä näin, eihän hän voi niin sairas olla". Samaan syssyyn hän kertoi että niskat ja selkä olivat oireilleet jo pitkään niin pahasti, että koko ajan sattui, eikä töitä pystynyt kunnolla tekemään. Hän oli kyllä viitannut kipuihin joitakin kertoja, mutta vähän vähätellen, ohimennen, en ollut tajunnut miten vakavasta asiasta oli kyse. Missä vaiheessa ihmiset oikein ymmärtävät, että kaikki ei ole hyvin, että itsestä pitää huolehtia, ei sitä kukaan muu tee itsen puolesta?

Pomo vaikutti olevan hirveän huolissaan siitä,miten hommat hoituvat työpaikalla, miten selviämme - kuukauden päästä on tulossa vuoden isoin tapahtuma jonka järjestelyssä riittää tekemistä. Hassua on kuitenkin se kuvitelma että ikäänkuin koko lafka kaatuisi hänen 1kk poissaolonsa aikana! Yleensäkin ko ajattelu on aikalailla yleistä kun joku on jäämässä pitkälle sairaslomalle tai vaikka vain ihan tavalliselle lomalle - hommat eivät tule hoidetuiksi, kaikki menee mullinmallin. Toivovatko ihmiset samalla että näin käy, muutenhan sitä ei olekaan korvaamaton? Joku muu voikin tehdä hommani yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin minä - ehkä olenkin huomenna työtön... siksipä ei voi jäädä pois kuukaudeksi, ehkä ne tajuavat että hommat hoituvatkin itse asiassa paremmin ilman minua...

Toinen kysymys on tietysti, mistä sairastuminen johtuu - Ruotsissa sairaspoissaolot ovat Suomen työttömyyteen verrattavissa oleva ongelma. Eivätkö ihmiset tajua huolehtia itsestään ennen kuin on liian myöhäistä? Pomoni tapauksessa yksi syy on varmasti hänen suuri empatiakykynsä, halunsa olla läsnä joka paikassa ja koko ajan, pyrkimyksensä auttaa ja osallistua ihan joka asiaan, huolehtia että asiat hoituvat, tulla töihin kesken loman katsomaan että kaikki on hyvin. Tietysti siitä syntyy stressiä kun eihän kukaan sellaiseen pysty. Ja sitten stressaa eikä pysty nukkumaan ja niskat jännittyy ja stressaa vähän lisää ja niin kierre on valmis. Me päätimme, että jos pomo yrittääkin tulla duunin lähelle tulevan kuukauden aikana (mikä on enemmän kuin todennäköistä) me yksissätuumin ajamme hänet ulos :) lafka ei taatusti kaadu ja työpaikka odottaa vielä kuukauden kuluttua.

torstaina, syyskuuta 22, 2005

Outoa yksinoloa

Edessä ensimmäinen itsenäinen viikoloppu piiiitkään aikaan. Mies meni työmatkalle ja palailee sieltä sunnuntaina. Aiemmin tällaisen tapahtuessa on joko tullut joku kaveri kylään tai olen itse lähtenyt Suomeen. Nyt siis ihan itsekseni monta päivää :) Jotenkin näin vierailla mailla ollessa sellaiseen liittyy ihan eri juttuja kuin aikanaan Helsingissä. Ja itse asiassa Helsingissähän sitä oli koko ajan viikonloppuja yksin!

Miten muuten se tapahtuukaan salakavalasti, että tottuu yhdessäoloon, siihen sellaiseen että toinen on olemassa vaikka olisi suurimman osan aikaa eri huoneessa? Viikolla yksinolo on vielä jokseenkin normaalia etenkin toisen tehdessä sikana töitä, mutta yhtäkkiä kun onkin yksinään kotona viikonlopun niin se tuntuu melkein jännittävältä?! Ja takana on kuitenkin puoli elämää sinkkuna... onkohan sitä jotenkin taantunut?? Joka tapauksessa olen tarkoituksella suunnitellut rauhallista viikonloppua, enkä sopinut juuri mitään menoja. Ajattelin testata, miltä yksinolo tuntuu :)

Vieläkään ei muuten ole tullut vastausta Punaiselta ristiltä. Ihme touhua.

tiistaina, syyskuuta 20, 2005

kielioppi poskessa

Miksi ruotsin kielen prepositiot on niin vaikeita? Tarvitseeko ruotsia osata täydellisesti? Voiko ruotsista saada töitä kielipuolena?

Viimeisen kysymyksen esitti svenska som främmande språk, skriftlig kunskap -kurssille kanssani osallistuva venäläinen tyttö. Jos minun esimerkkiäni katsoo, vastaus on kyllä, järkeviä töitä voi saada jopa kielipuoli. Mutta lähinnä tuttujen kautta - Ruotsi toimii suhteilla, ilman niitä useimmiten ei toimi ei. En minäkään ilman aiempaa kollegaani olisi työtäni saanut. Ko. tyyppi kurssillani on lukenut tekniikkaa ensin Venäjällä ja sitten Ruotsissa. Ja silti vastaus on usein ei. Kyllä maailma on epäoikeudenmukainen paikka. Vaikka olisit miten hyvä asiantuntija tahansa, ei se vaan riitä jos kuulostat väärältä. Tosin se että näytät suht oikealta auttaa, mutta ensin täytyy päästä näkymään asti (lue: työhaastatteluun). Kurssituttavastani en tosin tiedä miten hyvä hän on työssään, mutta näin homma useimmiten menee.

Kurssilla on kaksi venäläistä ja yksi ukrainalainen tyttö. Heidän aksenttinsa on suunnilleen samanlaiset. On itse asiassa aika hauskaa kuunnella ihmisten erilaisia aksentteja. Kolme espanjan/portugalinkielisistä maista tulevaa murtavat hauskasti, ihan erilailla kuin saksalaiset tai jenkit. Espanjalaiset eivät saa sanottua sanaa text ks:lla, vertaa sanaan test, molemmat tulevat puhtaana ässänä. Kurssilla käyvät jenkit ovat itse asiassa tosi hyviä ääntäjiä verrattuna erääseen tuttuun amerikkalaiseen ja etenkin työpaikkani englantilaisiin. Ja sitten tietysti me suomalaiet ollaan ihan oma lajimme. Kiinalaisista taas on vaikea saada selvää. Yksikin tyyppi soitti tänään työasiaa ja vielä englanniksi, enkä silti tajunnut mitään. Miten toisille voi olla tietyt äänteet niin vaikeita? Toisaalta kun meikäläinen yrittää sanoa sjuttisju sjuksköterskor sjunger (tai jotain sinnepäin tämä vesihiisi sihisi hississä ruotsalaisittain) niin ei sekään kyllä hyvin suju...
kävi kieliopin kanssa miten tahansa, ehkä kuitenkin saan elämäni ensimmäinen venäläisen tutun kurssin kautta.

maanantaina, syyskuuta 19, 2005

En käsitä

En käsitä. No on tietty paljon asioita mitä en käsitä, mutta tällä kertaa tätä. Lähetin viime viikon alkupuolella kyselyn Ruotsin Punaiselle Ristille heidän www-sivujensa kyselylomakkeen kautta. Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi. Kysyin, miten osallistuminen Punaisen Ristin toimintaan onnistuisi parhaiten, olisiko syytä ensin käydä kurssilla vai voiko auttamiseen osallistua suoraan ilman kurssitusta. Ei minkäänlaista vastausta tänä mennessä, vajaaseen viikkoon. Okei, siellä voi olla ruuhkaa. Voi olla että heillä paljon tekemistä eikä aikaa vastata typeriin kyselyihin. Ja eihän viikko ole vielä aika eikä mikään.

Mutta, en voi sille mitään että alan suuresti epäillä ruotsalaisten avustusjärjestöjen toimintatapaa uusien kiinnostuneiden mukaanottamisessa. varmaan ovat muuten erinomaisen tehokkaita. On minulla pahoille sanoilleni vastinettakin. Liityin Ruotsin Amnestyyn samantien tänne muutettuani. Viime keväänä sain vihdoin aikaiseksi ottaa yhteyttä Amnestyyn sähköpostitse. Kyselin sieltäkin, miten voisin osallistua. En edelleenkään ole saanut vastausta kahteen erilliseen tiedusteluun. Ei siellä ilmeisesti olla kiinnostuneista uusista aktiiveista. Olen kyllä käsittänyt, että vapaaehtoishommiin riittää täällä huomattavasti enemmän porukkaa kuin Suomessa. Enpä kuitenkaan olisi voinut uskoa, että tulijoita on ilmeisesti niin paljon, etteivät edes kyselyihin jaksa vastata.

Voisin tietysti yrittää soittaakin, mutta mielestäni asiat on helpompi hoitaa sähköpostitse -varsinkin tällaiselle kielipuolelle se on helpompaa, luulisi etenkin SPR:n tajuavan kun on tekemisissä sen verran paljon maahanmuuttajien kanssa. Lisäksi alkaa oikesti ottaa kupoliin, ettei apu ilmeisesti kelpaa.

Asiasta kymmenenteen, lupasin tarkistaa kuminatilanteen rapujuhlissa. Ja unohdin tietysti kysyä. Mutta löysin meiltäkin kuminaa. Ehkä se tosiaan on ruotsalaisten mielimauste.. Aalborgin jubileumsakvaviitti oli kuitenkin hyvää. :o)

sunnuntaina, syyskuuta 18, 2005

Rapujuhlia ja tuttavuuksia

Eilen oli rapujuhlat lähellä Täbyä, n 20 minuutin ajomatkan päässä Tukholman keskustasta, mutta ihan maalla. Uskomatonta, miten lyhyen matkan päässä Tukholmasta päätyy keskelle maaseutua. Sama asia tietysti Helsingissä, mutta Tukholma on kuitenkin kaksi kertaa Helsingin kokoinen. Rapujuhlat pidettiin ladossa, jossa ei ollut lämmitystä. Mielenkiintoista, mutta kylmää... Vaikken yleensä ole mikään tanssihirmu bileissä (ennemmin se joka istuu lasi kourassa keskustelemassa syntyjä syviä) niin tällä kertaa oli tanssiminen aika pop - tuli edes vähän lämpimämpi. Kotiin ajaessamme ulkona oli 4astetta lämmintä. Hrrr! Ihmekös jos ladossa paleli. Syksy on todellakin tullut.

Rapujuhlat ovat kyllä niin ruotsalainen traditio. Juttelin pitkään erään ruotsalaisen kanssa, joka on asunut Kööpenhaminassa 10 vuotta. Kuulemma Tanskassa ei ymmärretä rapujen päälle. Suomessakin enemmän, mutta kyllä silti Ruotsi on ihan ykkönen rapujuhlalistalla. Omasta mielestäni rapujen syönti on ihan yliarvostettua. Niitä on helkkarin hankala syödä. Niissä on todella vähän syömistä. Hirveä vaiva häviävän pienestä määrästä ruokaa. Tsemppasin kuitenkin ankarasti ja sain kiskottua joitakin lihanpalasia rapujen sisuksista; mitä pidemmälle ilta meni, sen paremmin se sujui. Ehkä paljolla harjoittellulla voisin jopa saada itseni kylläiseksi rapuillallisilla... rapujen seuraan kuuluvat tietysti snapsit ja snapsilaulut. Nekin alkavat sujua jo aika mallikkaasti.

Eilen päivällä oli 3 kaveria käymässä päiväristeilyllä Helsingistä. Juostiin läpi hirveä määrä sisustusliikkeitä Östermalmilla. Opin aika monta uutta sisustusliikettä sillä reissulla... hauskaa kun tulee tuttuja käymään ja itse oppii uutta omasta kaupungistaan! Samalla mietin, miten paljon ihmisiä sitä tunteekaan eri ympyröistä, eri tuttujen kautta.. On oikeastaan aika mielenkiintoista miettiä, mistä eri ihmisiä tunteekaan. Työnhakijallehan suositellaan, että pitäisi tehdä mindmap kaikista ihmisistä joita tuntee. Nimenomaan kun joku esittää kysymyksen "mistä te tunnette toisenne?" tulee monesti hämmentävä olo: niin mistä itse asiassa?? Jonkun tutun tutun kautta, jonka kanssa ei itse asiassa enää ole tekemisissäkään. Oma joukkonsa on tietysti lapsuus- ja koulukaverit, sekä opiskelukaveri ja työtutut. Mutta entä ne kaikki muut?

perjantaina, syyskuuta 16, 2005

Blogista blogissa blogiin

Olen eilen ja tänään lueskellut erinäisiä blogeja ja surffaillut edestakaisin blogisivustoilla. Oikeastaan kaikki alkoi siitä, kun Hesarin etusivulla viitattiin toimittajaan, joka kirjoittaa juttuja blogeista blogissaan. Tämä on herättänyt, ei nyt maailmanlaajuista (vai?), mutta hyvinkin Suomen laajuista keskustelua blogeissa blogeista blogeihin. Hmm, herättihän se jollain tavalla minutkin. Oikeastaan olen tähän mennessä kirjoittanut aikalailla eri tavalla kuin monet muut blogittajat. Surffaillessa eri blogeissa olen tavannut mielenkiintoisia juttuja ja tyyppejä, mutta eritoten hämmentynyt siitä miten jengi todella kirjoittaa päivittäin, ja kaikesta mahdollisesta. Uusi blogiavaruus on avautunut. Ehkä en kuitenkaan edelleenkään aio viettää siellä suurinta osaa päivästäni... ja ehkä edelleenkin harkitsen blogini henkilökohtaisuuden astetta.

Päädyin esimerkiksi blogiin, jossa Tira&Misu ihmettelee, miksi ruotsalaiset laittavat joka paikkaan kuminaa. Huomenna on rapujuhlat joissa juodaan todennäköisesti snapseja. Ehkä voisin yrittää muistaa kysyä asiaa.

Henkilökohtaisuuteen liittyen, pakko toisaalta mainita, että olin tänään työhaastattelussa. Se oli mielettömän jännää, ja oikeastaan aika kivaa, koska minulla ei ole minkäänlaista painetta saada ko duunia. Nykyinenkin on ihan ok. Mutta olisihan se mahtavaa! Sitäpaitsi homma vaikuttaa aika hienolta. Ialla fall, jotenkin henkilökohtaisesti hienointa kuitenkin on, että ruotsinkielisen työhaastattelun jälkeen on voittajafiilis! Huisaa. Ja että ne haastattelijat oikeasti näyttää hämmentyneiltä ja epäuskoisilta, kun kerron että 2 vuotta siten vielä kieltäydyin puhumasta ruotsia. Ha! Olen ylpeä itsestäni, kävi miten kävi.

torstaina, syyskuuta 15, 2005

onko äidin elämä helpompaa nyt kuin 20 vuotta sitten?

Mietimme yhtenä menneenä päivänä töissä, tarvitaako perheen pyörittämiseen isoäitejä tänä päivänä enemmän kuin koskaan. Sujuuko elämä ilman kulman takana valmiina odottavaa isoäitiä? Samalla sivusimme aihetta, onko töissäkäyvän naisen asema tänä päivänä huonompi kuin 20, tai 30 vuotta sitten. Kollegani on sitä mieltä, että koskaan aiemmin ei ole ollut yhtä hankalaa olla pienten lasten äiti ja käydä töissä ja yrittää yhdistää tämä kaikki. Hän on vajaa 4kymppinen nainen ja kahden lapsen äiti. Lapset ovat suunnilleen 6 ja 10 vuotiaat. Samassa kahvipöydässä istui isoäiti, joka mietti omaa aikaansa pienten lasten töissäkäyvänä äitinä. Ei silloin ollut taattuja hoitopaikkoja, itsestäänoikeutta tarhaan. Jotenkin mietin, eikö nyt kuitenkin ole vähän liioiteltua sanoa, että tänä päivänä äitinä on vaikeampaa kuin 20 vuotta sitten?

Pitääkö sitä sitten tehdä kaikki itse. Huono omatunto kolkuttaa ruotsalaisäidin olkapäätä, jos koti ei ole putsattuna ja piltit pitseissä ja siivoissa vaatteissa. Piikakeskustelussa ei ole päästy alkua pidemmälle siinä vaiheessa kun se on Suomessa ollut jo ajat sitten ohi. Verotuksessa voi vähentää remottimiehen kulut, muttei siivoojaa. Omat sotkuthan kuuluvat naisen hoidettavaksi.
Toisaalta kun ei ole lapsia, ei ole myöskään sananvaltaa ko. asioihin. Eräs tuttuni totesi, että onhan se mahdotonta hoitaa kahta lasta samanaikaisesti kotona. Anteeks?? Kautta aikain on hoidettu lauma lapsia kotona ilman mitään ongelmia. Onko menty vähän turhan pitkälle, kun toinen lapsi pitää saada hoitoon siksi aikaa kun itse hoitaa toista kotona? Tähänkään aiheeseen ei tosin saisi kommentoida, kun ei kerran ole omakohtaista kokemusta.

Suomessa kyllä suhtaudutaan tähänki asiaan virtaviivaisemmin. Lapsi viedään tarhaan ja sillä siisti. Jos lapsi viedään ensimmäisenä ja haetaan viimeisenä, ei siinä mitään, sehän vaan karaisee. Ruotsissa ollaan huolissaan, jos tarhalla ei olla ennen neljään pilttiä hakemassa, johan siitä tulee traumoja. 8-vuotiastakin kaitsetaan perään siinä missä suomalaiskakaralle isketään 6-vuotiaana kännykkä käteen ja sanotaan että katso sitten molempiin suuntiin tietä ylittäessä. Kumpi sitten lienee parempi? Keskustelu jatkukoon.

sunnuntaina, syyskuuta 11, 2005

Pyöräilyä ja katumarkkinoita

Tällä rintamalla on ollut viime aikoina hiljaista. Töiden määrä on uuvuttanut niin, ettei iltaisin kotiin palattua 20-21 aikaan juuri muuta ole jaksanut kuin lueskella päivän lehteä tai kirjaa. TV:n tuijotteluun en ole onneksi juurikaan sortunut. Syksy on siis tullut tännekin, ei voi mitään. Onneksi sentään tähän mennessä aika ihana sellainen, tänäänkin oli asteita enemmän kuin monena päivänä mennä heinäkuussa.

Kävimme pyöräilemässä Södermalmille Hornstullin rantaan kesällä avatussa Street - kirpputori-kahvila- ravintolaryppäässä. Käsittämättömän hienoa - aurinko paistoi, tuuli ei juuri ulottunut sille kadun pätkälle, ihmiset maleksivat pitkin kävelukatua ja istuskelivat rannalla ja ravintolan ja kahvilan penkeillä ja nojatuoleilla kahvia, tai olutta siemaillen. Kukaan ei ollut häiritsevässä kunnossa, vaan nauttivat vähän hippimäisesti mutta silti sivistyneesti juomistaan. Street mainostaa olevansa Tukholman vastine Lontoon Camden Townille, missä kulttuurit kohtaavat, taiteilijat myyvät tuotteitaan, kohtaavat toisiaan ja mahdollisia asiakkaitaan. Street on myös tapahtumapaikka teatterille, musiikille, erilaisille teemapäiville jne. Ensi viikonloppuna on luvassa luomumessut. Street on selävästikin taiteilijoiden oma luova tila ja omat markkinat.

Mahtavaa oli myös pyöräily auringonpaisteisessa Tukholmassa. Rakastan Tukholmassa pyöräilyä! Erityisesti pyörän selässä tajuaa kaupungin kauneuden, veden, sillat, saaret, rannat, kauniit rakennukset. Lisäksi Tukholma on vallan loistava pyöräilykaupunki, jopa autojen seassa tuntee olevansa turvassa; autoilijat käyttäytyvät esimerkillisesti, pyörätiet ovat selkeästi merkitty, hyvin hoidettu ja niitä on joka paikassa. Ainoa harmittava seikka ovat miten kuten tahansa loikkivat jalankulkijat. Yleinen jalankulkijamyönteinen asenne on mennyt niin pitkälle, ettei oikeastaan punaisella värillä ole niin väliä, "kyllä se auto pysähtyy". Ja tielle voi loikata mistä välistä vaan - pariin kertaan olen meinannut hurauttaa kävelijän päälle kun joku poukkoaa täysin varoittamatta pysäköidyn auton takaa pyörän eteen. Aivan päinvastaista siis Helsingin liikennekulttuuriin! Autoilijat olisikin syytä lähettää tänne oppimaan, ja kävelijät vastavuoroisesti Helsinkiin!